Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Jusant (XSX)

Matias Puro

28.11.2023 klo 14.08 | Luettu: 1352 kertaa | Teksti: Matias Puro

Pieni kiipeilijä vaan, kanjoniin katoaa / yhä ylös yrittää, kalliolle kiipeää.
Olen arvostanut ranskalaista Don’t Nodia vuosi vuodelta enemmän. Pelifirman toinen teos, vuonna 2015 ilmestynyt tarinapeli Life is Strange olisi voinut määrittää koko pelifirman tulevaisuuden. Pelkällä rahasammolla ratsastamisen sijaan firma uskalsi kuitenkin ottaa riskejä: jatko-osa kyllä tehtiin, mutta samalla tehtiin myös jotakin ihan muuta. Hipsterien pastellinsävyistä sielunelämää ja teinidraamaa yhdistänyttä Life is Strangea seurasi viktoriaanisella goottilaiskauhulla sävytetty toimintaroolipeli Vampyr. Viime aikoihin taas mahtuu sekä uusia tarinapelejä, että alkuvuodesta ilmestyvä, fantasiamaailmaan sijoittuva kolmannen persoonan toimintaroolipeli Banishers: Ghosts of New Eden. Nyt kuitenkin arvioidaan loka-marraskuun taitteessa ilmestynyt Jusant, joka kulkee sekin täysin omia polkujaan: Jusant on minimalistisesti kerrottu, post-apokalyptinen kiipeilypeli.


Jusantia on vaikea myydä, sillä peliä kuvailemalla huomaa luettelevansa kliseitä. Monien muiden pienemmän budjetin “taidepelien” tavoin myös Jusant sijoittuu post-apokalyptiseen maailmaan, jonka aika on jättänyt taakseen. Hiljainen sankari kulkee raunioissa arkeologin tavoin, tutkien unohdettuja viestejä sekä artefakteja; äänimaailma on pidättäytynyt ja rauhallinen. Aika tuntuu yleisestikin pysähtyneeltä, sillä ideana on liikkua ja tuntea mennyt maailma. Kuvailu sopisi lukemattomiin viime vuosikymmenenä ilmestyneisiin indie-peleihin, aina Journeysta lähtien.


Tunnelma ei tietenkään ole kaikki kaikessa. Jusantin suurin myyntivaltti ja erottava tekijä on pelin monipuolinen kiipeily: Jusant ei ole pelkkä staattinen kävelysimulaattori, vaan pelaajan on tarkoitus nousta massiivisen vuoren huipulle, yksi kädenojennus kerrallaan. Kiipeilymekaniikkoja on nähty useissa seikkailupeleissä, mutta Jusant vie kalliokiipeilyn seuraavalle tasolle: ohjaimen liipaisimet ohjaavat sankarin käsiä, joten kiipeäminen vaatii täysin omanlaisensa, jopa hieman meditatiivisen rytmin löytämistä. Rytmikkään kapuamisen ohella täytyy huolehtia myös kiipeäjän kunnosta ja varusteista. Jokaisen kiipeilyrupeaman aikana kallioon voi lyödä kolme turva-ankkuria, jotka toimivat käytännössä checkpointeina; lisäksi kestävyysmittari kertoo, milloin on aika huilia. Kiipeilyssä on myös puzzle-henkeä: vaikka kulkusuunta on aina selvä, reitti seuraavalle kädensijalle vaatii usein kevyttä pulmanratkontaa.

Vuorovetten päällä


Pelin nimi on ranskaa ja viittaa vuorovesiin liittyvään ilmiöön, jonka aikana laskuvesi paljastaa rannikolta merenpohjan, kallioineen ja kaloineen. Pelin maailmassa laskuvesi on laskenut astetta radikaalimmin: loputtomaksi aavikoksi kuivunut maailma muistuttaa post-apokalyptista erämaata. Vesi on niin harvinainen elementti, etteivät lapsenlapset enää usko isovanhempiensa tarinoita sateesta – kuvitella nyt, että taivaalta tippuisi maagisesti vettä! Kalliomaalaukset kuitenkin toistavat vanhaa uskomusta: vedet palaavat, kun pillipiipari kutsuu ne takaisin soitollaan.


Pelaaja on nimetön vaeltaja, jonka seurana on ainoastaan ällöttävän söpösti ääntelevä, löllerö möllykkä. Kiipeilyvarusteisiin sonnustautunut vaeltaja saapuu massiivisen vuoren juurelle ja aloittaa määrätietoisen kapuamisen. Ensin yksi käsi etsii sopivan kallionkolon, sitten toinen; jalat seuraavat perässä ja nousu alkaa. Edessä on noin viisi tuntia kiipeilyä, vanhojen asumusten tutkimista sekä selkärepussa asustavan möllykän paijausta.

Kuten muutkin Don’t Nodin pelit, myös Jusant on teknisesti haparoiva tekele. Hahmo jumittuu vähän väliä ympäristöihin, kamera sekoilee vähänkin vaativammissa tilanteissa ja ohjattavuus on (mielenkiintoisista kontrolleista huolimatta) tönkköä. Kaikki tämä on kuitenkin täysin toissijaista, sillä Don’t Nodin kaikki vahvuudet ovat yhtälailla esillä: herkkä, mutta vahvasti luotu tunnelma, omalaatuiset pelimekaniikat sekä koskettava tarina. Minimalistinen tarina on puhdas mood piece, mutta sinimöllykkä herättää samanlaiset isänvaistot kuin The Mandalorian-sarjan Grogu.

Kalkit käsiin ja kalliolle


Jusant pelillistää kiipeämisen. Seinä- ja kalliokiipeily on kasvattanut viime vuosina suuresti suosiota tosimaailmassa, mutta pelien puolella “oikeaoppista” kiipeilyä ei ole juuri nähty. En ole kokeillut kiipeilyä kuin pari kertaa koko elämäni aikana, joten en lähde liiaksi arvioimaan sitä miten hyvin Jusant taltioi kiipeämisen filosofiaa tai fyysistä kuntoa ja koordinointikykyä yhdistelevää koitosta. Sen voin kuitenkin sanoa, että lopputekstien aikana aloin googletella paikallisen kiipeilyhallini taksoja.


Jusant ei ole haastava peli, eikä se välttämättä taltioi mekaniikoillaan kiipeämistä niin vapaana aktiviteettina kuin ehkä toivoisin – pelissä on aina tietyt reitit, joita pitkin kuljetaan – mutta audiovisuaalisena teoksena se onnistuu myymään kiipeämisen: tulevan reitin pohtimisen maankamaralta, rauhallisena alkavan nousun, kiperät “läheltä piti” -tilanteet, välipaussit ja improvisoinnit. Aina kun nousin uudelle, turvalliselle tasanteelle ja kelasin turvaköyteni, olin samanaikaisesti sekä huojentunut, että halukas nousemaan seuraavalle tasanteelle.


Tasanteille päästessä Jusant antaa pelaajan levähtää myös oikeasti. Seuraavan seinämän sijaan tasanteilla on yleensä vastassa kaikenlaista tutkittavaa: vanhoja sanomalehtiä, keskusteluita tai päiväkirjan sivuja, jotka valoittavat maailman historiaa. Kirjoitusten laatu on hyvällä tasolla, mutta ne haraavat Jusantin minimalistista olemusta vastaan. Suuri osa tarinoista olisi voitu kertoa myös puhtaasti ympäristöjen avulla, ilman sanoja.

Voitokas kaava


Ensimmäisen pelitunnin aikana raapustin vihkooni “Jusant = Colossus + Obsidian + Koyaanisqatsi”. Neljä tuntia myöhemmin olen yhä (kutakuinkin) samaa mieltä. “Obsidian” viittaa Obsidian Entertainmentiin, jossa on mielestäni paljon samaa kuin Don’t Nodissa. Molemmat pelifirmat tekevät hieman kokeellisia, narratiivisia pelejä, jotka ovat teknisesti hutiloituja; molempien kohdalla annan myös paljon anteeksi, sillä firmojen (tönkköjä) teoksia pelatessani uppoudun aina täysin pelin maailmaan. “Colossus” taas vittaa Shadow of the Colossukseen, Team Icon legendaariseen seikkailupeliin. Sekä Colossuksessa että Jusantissa on hiljainen sankari, joka saapuu maailmaan jossa aika on pysähtynyt: pelaaja tutkii raunioita, kiipeää puzzlemaisesti eeppistä vastusta ja pyrkii herättämään asioita takaisin eloon. Maailmat itsessäänkin tuntuvat hyvin samankaltaisilta: Jusant voisi hyvinkin tapahtua Shadow of the Colossuksen maailmassa, mutta jollakin kaukaisella mantereella. Viimeinen kohta “Koyaanisqatsi” on viittaus samannimiseen dokumenttielokuvaan. Jusant käsittelee pitkälti samoja teemoja ja pelkoja, mitä ympäristötietoinen Koyaanisqatsi tuo esille. Alunperin ajatus nousi kuitenkin esille eräästä Guillaume Ferranin sävellyksestä, jonka urut herättivät hyvin samankaltaisia fiiliksiä kuin Philip Glassin elokuvasävellys. Yleisesti ottaen Ferranin sävellystyö on kuitenkin paljon pehmeämpää: minimalistiset melodiat tuovat vuorotellen esiin haikeutta ja sinnikkyyttä.


Jusant tekee monta asiaa oikein. Vaikka peli on teknisesti kömpelö ja kiipeilyyn olisi kaivannut hieman vapaampaa otetta, Jusant herätti minussa jatkuvasti jotakin. Välillä pohdintoja, toisina hetkinä muistoja, joskus pelkoja. Jos en ihastellut pelin maisemia, mietin jatkuvia lämpöennätyksiä rikkovan planeetan tulevaisuutta, fiilistelin kauniita sävellyksiä tai jännitin kämmenet hikoillen, onnistunko hyppäämään kallionkielekkeeltä toiselle. Jusant ei tarjoa suuria haasteita, mutta siitä löytää hienoja hetkiä sekä ajatuksia.

Jusant on saatavilla PC:lle, Playstation 5:lle sekä Xbox Series X/S:lle, jonka lisäksi peli on myös pelattavissa Microsoftin Game Passin kautta.



Lyhyesti: Jusant tarjoaa hyvin omanlaisensa kokemuksen. Mystinen seinäkiipeilijä kohoaa massiivista kallioseinämää meditatiivisella asenteella.

Hyvää:
  • Upea ja hienovarainen tunnelma
  • Mielenkiintoiset kiipeilymekaniikat
  • Syvällinen maailma
  • Pelin herättämät ajatukset ja tunteet

Huonoa:
  • Teknisesti hyvin hiomaton
  • Kiipeilymekaniikat olisi voinut viedä pidemmällekin

V2.fi | Matias Puro
< Pelataanpa: Dreamcas... Joulukisojen 1. viik... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova