Tuorein sisältö

Logitech G602

Mikko Heinonen

05.01.2014 klo 14.52 | Luettu: 10104 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Salonkikelpoinen pelihiiri
Minulla on kotona käytössäni kaksi langatonta hiirtä. Työläppärin telakointiaseman kanssa käytän Logitech Performance MX:ää, jossa on erittäin mukava käsituntuma ja mainio rulla. Myös sen akku kestää pitkään ja lataus sujuu MicroUSB:stä. Pelikoneessa taas on ollut kiinni Microsoft SideWinder X8, joka jäi itse asiassa minulle V2.fi:n muinaisesta laitetestistä. Se on ollutkin aivan mainio rotta, mutta vanhemmiten sen nappulat ovat alkaneet jumittua. Olen laiskan varovaisesti tutkinut mahdollisuutta, että hankkisin uuden pelihiiren.


Logitech G602:n ulkonäkö tuokin ensimmäisenä mieleen kahden oman hiireni ristisiitoksen. Peukalolle varattu läystäke on kuin suoraan MX:stä, nappuloiden kulmikkuus taas SideWinderistä. Nykymuodin mukaisesti ohjelmoitavia pikanäppäimiä on lisätty isolla kädellä, niitä löytyy peukalon ulottuvilta kuusi ja etusormen vierestä kaksi (kaikkiaan esite mainostaa yhtätoista, mutta tähän on taidettu laskea mukaan varsinaiset hiiren napitkin). Tarkkuudelle eli käytännössä kohdistimen nopeudelle on viisi eri säätöasetusta, 250–2500 dpi.

Ei lankaa, ei laturia


Langattoman G602:n mukana seuraa Logitechin jo tuttu pikkusormen pään kokoinen vastaanotin. Perinteisestä Unifying-tekniikasta poiketen tämän hiiren vastaanotin käyttää koko kaistaa, mikä ilmaistaan merkinnällä ”500 Hz”. Olen jo sen verran kalkkis, etten kärsi hitaampienkaan hiirien input lagista millään tavoin, mutta jollekulle tämä tietysti voi olla juuri se viimeisen, ratkaisevan fragin tuova seikka.


Pienenä pettymyksenä hiiressä ei ole lataustoimintoa. Tämä johtuu siitä, että se on melkoisen virtapihi: suorituskykytilassa paristojen (2 x AA) kestoajaksi ilmoitetaan 250 tuntia, kestävyystilassa 1440 tuntia. Jälkimmäinen on tarkoitettu arkikäyttöön, eli kaikkein hifeimmät ominaisuudet kytkeytyvät pois käytöstä. Tilaa voi vaihtaa kytkimestä, ja vaihdettaessa syttyy merkkivalo, mutta mitään pysyvää virran merkkilediä ei ole. Näin hiiri on todella helppo unohtaa päälle. Langattomien laitteiden raivostuttavin ominaisuushan on tunnetusti se, että paristo loppuu juuri silloin kun uutta ei ole vaihtaa tilalle.

Peli- ja muuhunkin käyttöön


Olen aikain saatossa päätynyt siihen käsitykseen, että hyvä hyötykäyttöhiiri voi usein olla myös hyvä pelihiiri, mutta jos arkikäyttö on liian hankalaa, lentää yypereinkin pelihiiri aika pian kaapin pohjalle. Useimmilla melko iso osa tietokoneen käytöstä koostuu kuitenkin muusta kuin pelaamisesta.

Paljolti siksi, että G602 tuntuu käytössä Performance MX:n kaltaiselta, se on vallan mukava arkisessa surffailussa ja muussa datailussa. Painoa on karvan vähemmän kuin MX:ssä, mutta saman karvan enemmän kuin X8:ssa. Rulla tuntuu myös mukavalta käytössä.


Peleissä G602 toimi itselleni hyvin. Niin RTS:t kuin FPS:t on helppo ottaa haltuun helpon tarkkuussäädön ansiosta, ja halukkaat voivat ohjelmoida pikanappuloihin loitsuja sun muuta MMO:ita varten.

Omalta osaltani asian kuitenkin ratkaisevat kaksi seikkaa: latauksen puute ja hinta. En tarvitse suurta määrää pikanäppäimiä hiiressä, mutta lataustoimintoa pidän tärkeänä. Paristoja ei koskaan ole silloin kun niitä tarvitsisi, vaikka ne kestäisivät miten pitkään. Nykyhintatasolla Performance MX myös maksaa vitosen vähemmän kuin G602, joten itselleni se on parempi ostos. Jos painotuksesi ovat toisenlaiset, tämä on vallan pätevä rotta.

Tuote: Logitech G602 -pelihiiri
Hintaluokka: 85 euroa (12/2013)



V2.fi | Mikko Heinonen
< Creative Sound Blast... Leffalista #53: Renn... >

Keskustelut (4 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

05.01.2014 klo 21.43

Kokeileppa mallia G700S. Hakkaa noi molemmat mainitsemasi. Ja lautaus tapahtuu suoraan johdosta, vaikka hiiren käytön aikana.

G700 malli itrellä ollut käytössä itellä nyt 3-vuotta ja hyvin tyytyväinen oon ollut siihen.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.01.2014 klo 22.57

Pelikäytössä varmaankin, työkäytössä tuskin; en oikeastaan halua enempää nappuloita kuin MX:ssä on. Ei siinä, voin kyllä kokeilla, jos lähetetään testiin...
lainaa
Haza

Rekisteröitynyt 12.09.2013

07.01.2014 klo 00.55

Oon muuten katellut tätä rottaa. On muuten pirun tyylikkään näköinen mutta just mainitsemasi huonot puolet on semmosia että jää ostamatta. G600 olis samantyylinen johdolla mutta ei läheskään niin hieno kun tämä ja ehkä liikaakin jo nappeja

Pitää tuota G700S harkita MMO ja MOBA pelejä ajatellen tai sit Razer Nagan otan.
Muokannut: Haza 07.01.2014 klo 01.21 lainaa
migamas

Rekisteröitynyt 06.01.2014

07.01.2014 klo 14.03

Toi nappuloiden määrä on joo lähinnä pelattaessa tärkeä. En ite ole ikinä oppinut käyttämään niitä missään muussa, esim surffausessa tai töissä. Ja hiiren ulkonakö on aika sama mulle.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova