Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Bose SoundLink

Mikko Heinonen

09.12.2014 klo 17.39 | Luettu: 9766 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Sinihampaan hifiluurit
Bluetooth on nykyään vakiovaruste jo liki jokaisessa kännykässä ja myös useimmissa kannettavissa tietokoneissa. Sen äänentoisto-ominaisuudetkin ovat kehittyneet niin, että äänen siirto bt-yhteyden kautta alkaa olla realistinen vaihtoehto hieman tarkemmallekin kuuntelijalle. Ei siis ihme, että Bosekin on esitellyt oman Bluetooth-kuulokemallistonsa. Testiin tulleet SoundLinkit ovat tyypiltään ”on-ear”, eli ne asettuvat korvalehden päälle.


Kuulokkeet toimitetaan näppärässä kuljetuspussissa, jossa on mukana myös suora äänijohto ja USB-kaapeli latausta varten. Varsinaisen laturin puute oli pieni pettymys, sillä vaikka microUSB on hyvin yleinen laturin tyyppi, tämä tarkoittaa myös sitä, että niitä samoja latureita tarvitsee moni muukin laite. Kun joka tapauksessa puhutaan satojen eurojen hintaisista kuulokkeista, ei vitosen laturi olisi varmaankaan enää paljon kirpaissut.

Akun ilmoitetaan kestävän 15 tuntia kuuntelua, mikä on aivan hyvä tulos, etenkin koska akku sijaitsee toisen kuulokkeen sisällä. Akun loputtua kuuntelua voi sitten jatkaa suoran äänijohdon avulla. Kuulokkeissa on myös mikrofoni ja äänenvoimakkuuden säädin.

Kaunista toimivuutta


Moniin muihin markkinoilla oleviin kuulokkeisiin verrattuna SoundLinkit vaikuttavat siroilta. Vaalea värimaailma tehostaa tätä vaikutelmaa entisestään. Siitä huolimatta niiden rakenne on tukeva, eikä kuulokkeita pelota heittää laukkuun läppärin kanssa. He, jotka eivät pidä korviin työnnettävistä napeista, mutta toisaalta kammoavat jättimäisiä korvat peittäviä kuppeja, voivat löytää näistä passelin vaihtoehdon.


Siroudesta seuraa luonnollisesti myös keveys. SoundLinkit eivät juurikaan paina päässä, mikä on osin myös hyvien pehmusteiden ansiota. Yläsankaan toivoisin aavistuksen enemmän tukea, sillä se pyrkii nyt luistamaan eteenpäin päätä kallistaessa. Bose-tyyliin oikea ja vasen kuuloke on merkitty niin selkeästi, ettei niitä tarvitse arpoa.

Näppärä oivallus on, että kuulokkeet puhuvat käyttäjälleen. Kun virta kytketään, robottinaisääni kertoo akun varausasteen sekä sen, mihin laitteeseen Bluetooth-yhteys on muodostettu. Yhteyden katkeaminen ja akun loppuminen ilmaistaan samalla tavoin.

Bassot edellä


Soittelin SoundLinkeillä etupäässä Spotifyä Jolla-luuristani. Kun häviöllisesti pakattua musiikkia lähetetään häviöllisesti pakkaavan yhteyden yli, voisi lopputuloksen olettaa olevan huonoa, mutta SoundLinkejä kuunteli aivan mielellään. Bose-tyyliin sointiväri on kallellaan bassoon päin, mutta samalla matalissa äänissä on napakkuutta, joka estää niitä kumisemasta epämiellyttävästi. Vaikka näistä ei uutta toiston tarkkuuden referenssiä muodostunutkaan, voisin itse kuunnella sointia koko työpäivän sen kummemmin ärsyyntymättä.


SoundLinkit ovat arvokas hankinta, eikä niitä ehkä kannata ostaa teinille, joka hukkaa ne samana iltana bussiin tai metroon. Aikuisemmalle ja laatutietoisemmalle kuluttajalle ne ovat kuitenkin tutustumisen arvoiset. Etenkin vaimoni, joka ei yleensä isommin kuulokkeista perusta, käytti SoundLinkejä Macbook Airinsa kanssa mielikseen juuri langattomuuden vuoksi.

Plussaa: Kevyet ja mukavat päässä, toimivat myös johdolla, puheviestit merkkivalojen sijaan
Miinusta: Mukana ei laturia vaan pelkkä USB-piuha, korkea hinta, hintaan nähden sointi on vain OK-tasoa

Valmistaja: Bose
Malli: SoundLink On-ear
Hintaluokka: 270 euroa
Arvio:





V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi testasi: Urban... Haastattelussa Willi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Penaqua

Rekisteröitynyt 22.11.2009

15.12.2014 klo 14.36 1 tykkää tästä

Ihan napakka arvio "tavalliselta" kuluttajalta. Mikä tässä jää hämmentämään, on se että ko. "generation beats" -lelu maksaa 270€ eikä sitten tässä arvostelussa tai valmistajan sivuillakaan lue mitään elementtien hertsitaajuuksista, impendanssista tai muustakaan raaka-datasta joka yleensä rinnastetaan tämän hintaluokan kuulokkeisiin. Vaikkei Kalle Kuluttajaa moiset kiinnosta ostaessa 30€:n creativeja, niin luulisi että lähes kymmenkertainen hintalappu soittaisi jotain kelloja.

Nimim. AKG K701 ja muu naavapartaisuus.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.12.2014 klo 14.39 2 tykkää tästä

Juu, nämä meidän arvostelumme eivät perustu laboratoriomittauksiin, vain siihen kokemukseen mikä on kertynyt vuosien varrella. Kymmeniä kuulokkeita ja satoja kaiuttimia olen kriittisesti kuunnellut.

Yleensä käytän referenssinä kahta omistamaani laadukkaampaa kuulokeparia: Sennheiser HD650:tä ja Sony MDR-F1:tä.
lainaa
Penaqua

Rekisteröitynyt 22.11.2009

15.12.2014 klo 14.49 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Juu, nämä meidän arvostelumme eivät perustu laboratoriomittauksiin, vain siihen kokemukseen mikä on kertynyt vuosien varrella. Kymmeniä kuulokkeita ja satoja kaiuttimia olen kriittisesti kuunnellut.

Yleensä käytän referenssinä kahta omistamaani laadukkaampaa kuulokeparia: Sennheiser HD650:tä ja Sony MDR-F1:tä.


Hyväkin näin, hififoorumit ovat jo täynnä sitä itseään, sitä vain tuohtuu kun Bose pyytää 270€ ja tietopaketti itse valmistajaltakin on tynkä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova