Tuorein sisältö

The White Lotus 1/6: Pitkän Jussin majatalon esiosa?

Jari Tapani Peltonen

13.07.2021 klo 21.00 | Luettu: 2573 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Minisarja - Osa 1:
Arrivals


Trooppiseen lomakohteeseen sijoittuva HBO-sarja alkaa vihjeellä murhasta. Osapuolten uskottavaa nihkeyttä ja näköalattomuutta kärjistetään suhteellisen pienin askelin, mutta jokin nuotti pimpahtaa jo varhain siten, että tiedät katsovasi satiiria.

Viihdyin, mutta tuskanhikeä puski pintaan, sillä kriitikon pitää tähdätä asiakaspalveluun. Ajatukseni poukkoilivat ääripäiden välissä: 1. ihminen profiloituu rappiopässiksi heti, jos hän lomailee lämpimässä, mutta 2. ikävääkin lähimmäistä pitää yrittää ymmärtää. Aurinkomatkojen mainos herättäisi saman ajatuksen, joten ei sarjaa kehtaa esim. sielun peiliksi kuvailla.

Hotellin harjoittelija on salaa viimeisillään raskaana. Hallitsemattomasta panemisesta johtuu ilmastonmuutoskin, mutta toki yksilö ansaitsee vilpittömät jaksuhalit! Virallisempi sisältö lähtee siitä, että naisen ironisesti käskettiin sulautua kalustoon ja hemmotella aikuisia kakaroita.

Mikään sarja ei ole yhtä hauska kuin Pitkän Jussin majatalo, mutta se muistui mieleen. Tätäkin hotellia johtaa mairea viiksivallu. Hän pitää itseään kohteliaana, mutta passiivis-aggressiivisuutta on havaittavissa, vaikka vieraiden tyytymättömyyttä vasta alustetaan. Koko Jussi-saaga kestää kuusi tuntia. Jos yhtä Jussi-tason kriisiä kypsytellään harkiten kuuden tunnin minisarjassa, alkaa niinkin laimea koukku kuin murha kiehtoa. Sarja tehköön mitä lystää, mutta tässä vertauksessa oli hitusen konkretiaa.

Eräässä kohtauksessa hierontavastaava (ei hieroja) yrittää tarjota aforismeja ja kevyttä hipelöintiä vaativaiselle ja takertuvaiselle tädille. Signaalit menevät kivasti solmuun: yhden sekunnin voi tulkita harmoniseksi ja herkäksi ja seuraavan jo ivaavaksi. Heti perään poika sukeltelee kimaltelevassa meressä, kunnes hän näkee isänsä sorkkivan pallejaan. Sekin juoni käsittelee elämäntuskaa. Potentiaalia piisaa.


Jakso 2/6 >

Katsottu: HBO Nordic

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi testasi: AOC 1... V2.fi testasi: Bower... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova