Tuorein sisältö

Diel Symphony

Matti Lintula

11.06.2008 klo 23.50 | Luettu: 249454 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Viikon vimpain #26
Symphony on Diel-mediasoitinten uusin tulokas. Inspiraationsa Applen iPod Touchista saanut laite pyrkii olemaan uusimpien trendien mukainen. Diel-soittimista on aiemmin löytynyt positiivisia yllätyksiä, mutta myös jonkinasteisia pettymyksiä. Pääasiassa laitteiden käyttöliittymiin liittyviin ongelmiin etsitään nyt ratkaisua kosketusnäytön avulla, josta selkeinä etuina on sekä näytön suuri koko että turhien painikkeiden poistumisesta seuraava laitteen kuorien suhteellisen pieni koko.

Ensi silmäyksellä Diel Symphony on tyylikäs. Kotelon nurkat ovat miellyttävästi pyöristetyt, näyttö vie suurimman osan etupaneelista ja laitetta reunustaa leveä kromivyö. Painikkeita laitteessa on ainoastaan neljä, jotka siististi aseteltuina eivät riko Symphonyn ulkoasua. Mutta katsotaanpa liittyykö Symphony kuuluisien päältä kauniiden kakkujen seuraan, vai olisiko laitteesta iloa myös oikeassa käytössä.

Omenanpuutostiloja


Ulkonäöstään huolimatta Diel Symphonya olisi suorastaan epäreilua verrata iPod Touchiin. Dielissä ei ole multitouch-näyttöä saati langatonta internetyhteyttä. Vertailukohdaksi käyvätkin videoita toistava iPod Nano tai vaikkapa LG:n kosketusnäytöllä varustettu mediasoitin. Testilaite on varustettu vielä yhden gigatavun muistilla, joka on hieman vähäisesti kilpailijoihin verrattuna. Markkinoille on kuitenkin tulossa pian myös 2 gigatavun muistilla varustettu malli. Sisäisen muistin lisäksi Symphony lukee mini SD -muistikortteja, jolloin muistin määrää voidaan kasvattaa tarpeen mukaan.

Tietokoneeseen ja verkkovirtalaturiin kytkemiseen tarkoitetun USB-liittimen lisäksi laitteen yläreunasta löytyvät kuulokeliitin sekä virtakatkaisimen ja näppäinlukon yhdistävä painike. Etupaneelin alareunassa olevan rivin keskimmäinen painike avaa joko tiedostoselaimen tai pitkään pohjaan painettuna palaa laitteen Applelta kopioidun näköiseen päävalikkoon. Rivin reunimmaiset painikkeet säätävät äänenvoimakkuutta tai toimivat selauspainikkeina kuvankatseluohjelmassa. Rivin painikkeet toimivat tarkasti, mutta naksahtelevat halvan oloisesti.

Laitteen tärkein osa, eli 2,8-tuumainen kosketusnäyttö vastaa käyttäjän hipelöintiin pääasiassa mallikkaasti. Kuvanlaatu on myös positiivinen yllätys tässä hintaluokassa. Laitteella voi katsella 320x240-resoluutioon tallennettuja AVI-videoita. Lähes minkä tahansa videon muuttaminen laitteelle sopivaan muotoon onnistuu näppärästi mukana toimitettavan muunnosohjelman avulla. Videoiden katselussa laite onkin parhaimmillaan, kiitos kirkkaan näytön.

Käyttöliittymän lisäoppitunnit


Symphonyn päävalikosta löytyvät suoraan laitteen kaikki ominaisuudet. Musiikki- ja videosoitinten lisäksi laitteesta löytyy radio, kuvankatselu, tekstitiedostojen lukuohjelma ja ääninauhuri. Päävalikosta päästään myös käsiksi tiedostoselaimeen ja laitteen asetuksiin. Tarjolla on myös Tetris-peli, jonka hankalat kontrollit kuitenkin saavat sormet parkumaan apua.

Käyttöliittymän päävalikko on onnistuttu kopioimaan esikuvastaan hyvin ja tulos on näyttävä. Lähes koko muu käyttöliittymä onkin jälleen kerran askeettisen karua katseltavaa, joskin parannusta aiempiin Diel-soittimiin on havaittavissa. Laitteen suurimmaksi miinukseksi muodostuu kosketusnäytön huono hyödyntäminen. Soitinten kontrollit ovat aina ruudun ylä- ja alareunoissa sijaitsevissa, nopeasti itsestään piilottautuvissa riveissä. Näytön keskiosan painelu tuottaa harvoin mitään tulosta. Käyttöliittymälogiikassa on jälleen opiskeltavaa, sillä paikoitellen toiminnot ovat melkoisen epäjohdonmukaisia. Esimerkiksi Windowsin käyttäjille tuttu X-painike ei suinkaan sulje kyseistä ohjelmaa vaan piilottaa käyttöpainikerivit.

Kaikenlainen listojen rullaus tai vaikkapa kappaleen kelaaminen näyttöä hieromalla on turhaa fantasiaa. Toiminnot hoidetaan kankeasti alareunan selauspainikkeista. Laitteessa ei myöskään ole asennontunnistinta iPod Touchin tapaan ja käyttöliittymäsuunnittelijalle on selvästi tuottanut päänvaivaa päättää, tulisiko Symphonya käyttää vaaka- vai pystyasennossa. Lopputuloksena käyttäjä pyörittää laitetta kämmenellään kuin helikopteria. Musiikkisoitin toimii pystyasennossa, videosoitin vaakatasossa. Kaikki toiminnot oltaisiin voitu sijoittaa aivan hyvin pelkkään vaakatasoon.

Sisäsiisti laite


Applen tuotteista poiketen Diel on jossakin määrin jopa käyttäjän itsensä huollettavissa. Symphonyn kansi on kiinni kahdella ruuvilla, jonka jälkeen päästään melko helposti vaihtamaan laitteen akku. Myös näytön perusteellinen puhdistus onnistuu vielä neljä emolevyn ruuvia irrottamalla. Laitteen akku ei ole supertehokas 15 tunnin musiikkitoistollaan, mutta innokas rakentelija saanee koteloon mahtumaan alkuperäistä fyysisestikin suuremman, tehokkaamman akun.

Yhteys PC:n ja Symphonyn välillä onnistuu Dielille tuttuun tapaan erittäin notkeasti. USB-kaapelin kiinnityksen jälkeen tietokone tunnistaa erikseen sekä laitteen sisäisen muistin että SD-korttipaikan. Tämän jälkeen tietojen siirtäminen onnistuu suoraan tietokoneen tiedostoselaimessa kopioiden tai esimerkiksi Windows Media Playerin synkronointitoimintoa käyttäen.

Mediaelämys halvalla


Puutteistaan huolimatta Diel Symphony ei ole huono tapa astua mobiilien mediakokemusten maailmaan. Yhdistettynä esimerkiksi V2.fi:ssä aiemmin testattuun Fuj:techin 20 euron arvoiseen digi-tv-tikkuun laitetta voi kätevästi käyttää vaikka tietokoneelle tallennettujen televisio-ohjelmien katseluun työmatkoilla. Kesälomamatkojen aikana laitteesta on myös hyväksi kilpailijaksi autoihin asennettaville LCD-näytön ja DVD-soittimen yhdistelmille. Symphony on sen verran halpa laite vaikka nipuittain hankittavaksi, että jokainen takapenkkiläinen voi halutessaan katsoa juuri sitä omaa suosikkipiirrettyään ilman ylimääräistä tappelua.

Kuten aiemminkin, laitteen käyttöliittymä vaatii totuttelua, eikä iPod Touchin sulavaan toimintaan ylletä oikeastaan millään tasolla. Perinteisten iPodien ja muiden mediasoitinten varpaille Symphony tallaa kuitenkin tuhatkiloisen turvakengän voimin, saaden kalliit kilpailijansa näyttämään suurine ohjainkiekkoineen suorastaan vanhanaikaisilta.

Tuote: Diel Symphony
Myyjä: E-Ville
Hintaluokka: 45 euroa

V2.fi | Matti Lintula
< Lenny Kravitzin rakk... Peltonen ja George L... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (153 viestiä)

zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2008 klo 00.43 1 tykkää tästä

Varsinaisesta tekstistä pois jääneenä kommenttina sanoisin, että laitteen mukana tulevat kuulokkeet kelpaavat korkeintaan maahan haudattaviksi, kunhan kuoppa on vähintään metrin syvä. Eli käytännössä kunnollisten kuulokkeiden ennalta omistaminen tai hankinta on pakollinen toimenpide Symphonyn ostajille.
lainaa
tilliliha

Rekisteröitynyt 29.10.2007

12.06.2008 klo 12.39

Jaaha... hieman mietin tämän ostoa mutta nyt kun tämän luin niin taidanpa jättää ostamatta... mikäs oli muuten akunkesto videoita katsellessa?
lainaa
Bigtoop

Rekisteröitynyt 04.01.2008

12.06.2008 klo 13.26

Olipa yllättävän pieni tuo 1gb muisti. 2gb ei tahdo enää riittää tehokkaaseen käyttöön.
lainaa
Rolex

12.06.2008 klo 15.12

Ihme kun tärkeintä ominaisuutta, äänenlaatua, ei ole kommentoitu sanallakaan...
lainaa
Kuolema

Rekisteröitynyt 25.02.2008

12.06.2008 klo 15.18

Tuskin nämä hifi-tasosia arvosteluja ovat. Äänenlaadun osalta ei ole taatusti tehty edes mittauksia.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.06.2008 klo 16.43

Juu minkäänlaisia mittauksia ei ole äänenlaadusta tehty minkään testatun soittimen kohdalla. Keskivertokuluttajaa edustavalle testaajalle (minulle) laitteen ääni kuulostaa suhinattomalta ja kunnollisilla kuulokkeilla kuunneltuna jopa miellyttävältä, mutta kultakorvaisemmille kuuntelijoille äänenlaatu saattaa olla kaikkea muuta kuin kuunneltava.

Koska äänenlaatu on laitteissa lähes poikkeuksetta "ok"-tasoa, on syytä keskittyä ehkä enemmän laitteen käyttöön, sillä taviksille suurin ero laitteiden välillä tulee juurikin tästä käytettävyydestä, liitännöistä ja yhteensopivuudesta.
lainaa
AnXa

Rekisteröitynyt 09.06.2008

13.06.2008 klo 11.05

Eipä ole kallislaite.
lainaa
Lihanukke

13.06.2008 klo 12.41

Kuullostaa varsin lupaavalta. Tosin, sitä akun kestoa videoita katsellessa, minäkin tiedustelisin...
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

13.06.2008 klo 22.24

Akkukesto videota katsellessa ja ulkoista kaiutinta käytettäessä noin 2,5 tuntia. Vaihtelee hieman senkin mukaan, luetaanko video sisäisestä muistista vai SD-kortilta. Kortilta luettaessa virtaa kuluu hieman enemmän.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

14.06.2008 klo 15.11

Onko havaintoa, voiko näille kehittää itse softaa?
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

14.06.2008 klo 15.18

Marq kirjoitti:
Onko havaintoa, voiko näille kehittää itse softaa?


Samaa pohdin minäkin. Kotikutoisia firmware-päivityksiä ainakin samaa RockChip-piiriä käyttäville laitteille löytyy netistä, mutta tähän kyseiseen malliin niitä ei saanut ladattua. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä Symphonyssa jotain harrastajasoftaa sisässä. Diel-demo vaikkapa ;)
lainaa
BoxRock

15.06.2008 klo 02.57

Rockbox firmwarea tuohon ei taida saada, onkohan muita avoimia jotka olisivat harkitsemisen arvoisia ja saatavissa tuolle piirisarjalle?
lainaa
PROORORORORPRo

16.06.2008 klo 11.20

Omani tulee kai huomenna, tai ainakin sitten onjo kulunut n. 7vuorokautta, jos oon oikeassa :)

Niin ja meneekö tähän micro ds, mini sd vai normaali sd muistikortti? Itse dielin sivulla lukee että mini sd, ja tässä arvostelussa että micro sd ja sd, mutta tuon yhen kuvan mukaan siihen menisi normaali SD kortti :\
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.06.2008 klo 13.12

PROORORORORPRo kirjoitti:
Niin ja meneekö tähän micro ds, mini sd vai normaali sd muistikortti? Itse dielin sivulla lukee että mini sd, ja tässä arvostelussa että micro sd ja sd, mutta tuon yhen kuvan mukaan siihen menisi normaali SD kortti :\


Laite tukee mini SD -kortteja. Tavallinen SD-kortti on inansa liian suuri sopiakseen laitteeseen, eikä itselläni valitettavasti ollut mini SD -korttia laitteeseen tökättäväksi, joten joudumme tässä luottamaan E-Villen sanaan yhteensopivuudesta :)
lainaa
L337

23.06.2008 klo 12.09

Nojoo, omani tuli, ja muuten toimii, mutta kosketus näyttö ei toimi, ei mitenkäät päin, vaikka kuinka painelen kuvakkeita näytöltä, ei laite reagoi mihinkäät, mutta - m + näppäimet toimii, ja menee lukkoon kun laittaa sen juzkan keskelle, ja konekkin löytää ja lataa akkua, mutta muuten ei vaan toimi, en tiedä missä vika, mutta siltikään ei toimi, eli osaakos joku auttaa?
lainaa
e-ville

24.06.2008 klo 07.05

L337 kirjoitti:
Nojoo, omani tuli, ja muuten toimii, mutta kosketus näyttö ei toimi, ei mitenkäät päin, vaikka kuinka painelen kuvakkeita näytöltä, ei laite reagoi mihinkäät, mutta - m + näppäimet toimii, ja menee lukkoon kun laittaa sen juzkan keskelle, ja konekkin löytää ja lataa akkua, mutta muuten ei vaan toimi, en tiedä missä vika, mutta siltikään ei toimi, eli osaakos joku auttaa?


Harmillinen juttu. Tämä oli ensimmäinen näyttöongelma muutaman kymmenen soittimen myynnin jälkeen.

Otamme kuitenkin laatupoikkeamat erittäin vakavasti, ja testaammekin tästä eteenpäin jokaisen Diel Symphony soittimen näytön toimimisen ennen postitusta.

Selvitämme asian myös tehtaan kanssa.

Takuu toimii L337:n kanssa, luonnollisesti. Laita vaan meiliä asiakaspalveluumme, niin hoidetaan homma kuntoon!

-Villen tiimi-
lainaa
Nuapur

26.06.2008 klo 05.03

No joo.

Itselläni on kyseinen peli ollu nyt viikon ja ei voi kuin valittaa. Nimittäin tuota arvostelua :)

Soitinhan toimii ihan s**tanan hienosti! Ostin samantien 2GB:n muistikortin (Kingston, sovittimilla - samasta puljusta) mukaan, ja vaikka tuo kortti onkin oikeasti hieman hitaampi kuin sisäinen muisti, niin eipähän tuossa ole mitään ongelmia tullut vielä sen enempää musiikin kuin videoittenkaan kanssa.

Videot pyörii oikeasti 20fps, mikä ei toisaalta kyllä ole ongelma, vaan jopa tekstitetyt elokuvat on ihan yllättävänkin hyvin katsottavissa, (taitaa olla ihan oikeastikin 320x240 tuo ruutu - vinkkinä vanhan liiton "yksilöille": oliko ennen edes.. ja kehitys kehittyy, kevyesti).

Ja hei, käyttöliittymä toimii ainakin minulla, ja mielestäni hienosti. Eipä kyllä toisaalta olekaan kokemusta Omenasta. Asiasta lyhyesti: Nätti, kevyt ja näppärä = Mie tykkää :)

Okei, Neckstrap-ominaisuus puuttuu, eli jos joku haluaa tämän kaulaansa ripustaa, niin Dremel on tarpeen. Allekirjoittaneella tais just mennä takuu umpeen?

T: Nuapur
lainaa
e-ville

27.06.2008 klo 09.45

Korjausta edelliseen viestiin.

Asiakkaan kanssa on näyttö "ongelmaa" selvitetty, ja vaikuttaa siltä, että soitin pitää ensin käynnistää ja näyttö kalibroida ennen kuin tiedostoja voi siirtää soittimeen.

Mikäli tiedostoja siirtää ensin soittimen muistiin, ei näyttö jostain syystä toimi.

Mikäli tähän ongelmaan on jo törmätty, siitä selviää alustamalla soittimen muisti, ja siten "palauttaa tehdasasetukset", ja voi aloittaa alusta.

Seuraamme edelleen tilannetta, ja jatkamme luonnollisesti sisäistä laadunvalvontaamme niin kauan kuin tarvetta on.

-Villen Tiimi-
lainaa
D-Iivil

27.06.2008 klo 12.08

Postaanpa tännekin jotta josko täältä saisi nopeamman vastauksen, eli:

Nyt tuli takuuvaihdokkina postista Diel Symphony.

Mutta mites tän vehkeen saa päälle? Tai kuinka tähän olisi tarkoitus siirtää tavaraa? Meinaan kun USB-piuhan lyö kiinni, niin kone löytää laitteen ja hamuaa sille ajureita jotka löytyvät mukana tulleelta rompulta ja vieläpä asentuvatkin kiltisti. Tämän jälkeen homma sitten tyssääkin. Missään muualla paitsi laitehallinnassa ei ko. värkkiä näy, joten vähän on hankala lähteä mitään siirtelemään :/

Myöskään en saa tätä päälle. Päädyssä oleva liukukytkin ei tee yhtikäs mitään.

Näyttöön ei myöskään tule mitään kun USB-johdon kytkee koneeseen tai verkkovirta-adapterilla seinään.

Onko tämäkin nyt paskana jo suoriltaan?
lainaa
Koikkelis

27.06.2008 klo 22.08

Tuleekohan tuosta 8 gigan mallia? Taikka onko tulossa jotain paranneltua versiota?
lainaa
Haikkari

Rekisteröitynyt 31.10.2007

27.06.2008 klo 23.42

Tuohan vaikutti varsin kätevältä laitteelta, mutta varmaan odottelen että se 2 gigan versio tulisi markkinoille.
lainaa
agent010

28.06.2008 klo 19.35

Öh se on jo myynnissä:http://kauppa.kotitieto.fi/product/view/?id=614
lainaa
tynde

05.07.2008 klo 01.41

tänään tuli kyseinen soitin kotiin. LOISTAVA! ei mitää valitettavaa!

Paitti että mukana tuleva cd ei näköjää tue vistaa, mutta se ei haittaa :)

suosittelen muillekkin!
lainaa
DFo

10.07.2008 klo 22.16

Jotenkin tuntuu, että v2 väellä on jotain e-villeä vastaan. Ostin laitteen ja olen ollut erittäin tyytyväinen ja jopa yllättynyt positiivisella tavalla hinta-laatu suhteesta. Yritin lähettää kommenttini 23.6, mutten saanut lähetettyä. Olen ottanut pari kertaa yhteyttä teksiseen ylläpitoon (juha aholaan), ei vastausta. On se vaan kummaa miten välipitämätön joku voi olla...
lainaa
RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.07.2008 klo 14.55

En kyllä nyt kyllä millään keksi, että miten DFo on tästä artikkelista saanut väännettyä jotenkin kielteisen. Päinvastoin, lopputiivistelmähän antaa tuotteesta kohtalaisen positiivisen kuvan. Epäilen myös vahvasti kielteisyyttä E-Villeä kohtaan, sillä sen verran monia tuotteita heiltä on täällä arvosteltu. Onpa ollut jopa mainontaakin ja yhteistyössä järjestettyjä kilpailuja.

Erityisesti tuo kommenttisi pistää huvittamaan siksi, että ensimmäisten juttujen ja kilpailujen aikana syyteltiin liiallisesta suosimisesta ja mainostamisesta.

Tuohon loppukommenttiisi vielä sen verran, että en suuremmin ihmettele, jos vastausta ei ole kuulunut. Ylläpidossa ei nimittäin työskentele yhtään Juhaa. Tarkistahan siis ne yhteystiedot kertaalleen.
lainaa
asasdasdasd

14.07.2008 klo 23.36

Ainut miinus jonka voin tälle antaa, on se, että kun selaa biisejä/tiedostoja, niin laite näyttää vain hikisesti vain viisi kerrallaan, joka on ärsyttävää, mutta onneksi tiedostojen selaaileminen on nopeampaa mitä kreolessa.
lainaa
DFo

20.07.2008 klo 13.26

RavenXille: Artikkelissa alkupuolisko on pääosin mollaamista tai negatiivista kommenttia ja lopussa kehutaan. Ensivaikutelma on tärkeä, joten kielteisyys vie voiton, vrt. tapahtumaan, jossa mokaat ensin ja yrität paikata virhettäsi. Saattaa se olla hienosti hoidettu, mutta moka jää kuitenkin mieleen.

Artikkelin perusteella en ostaisi tuotetta, eikä soitin mielestäni ansaitse niin ala-arvoista arvostelua, siksi haluan tuoda sen positiiviset puolet esiin. En kuitenkaan saanut kommenttiani lähetettyä ja otin pariin otteeseen tekniseen ylläpitoon yhteyttä ja pyysin häntä lisäämään kommenttini. En saanut sieltä mitään vastausta. Jos e-mail on väärä, pitäähän sieltä tulla errorina takas. Eikö koko juttu haiskahta?

En voi tietää, mitä on tapahtunut ensimmäisten juttujen ja kilpailujen aikana, kun en ole ollut mukana edes koko hommassa. On huvittavaa, että pidät kaiken itsestään selvyytenä.

Katso kenen nimi lukee teknisen ylläpidon kohdalla YHTEYSTIEDOISSA.

Tässä on vielä vaiheet, miten pääset kyseiselle sivulle siltä varalta, ettet löydä:
vasemmassa yläkulmassa lukee: palaute | info | yhteystiedot
ja valitse sieltä yhteystiedot infon vierestä. Jos et löydä, tässä on suora linkki: http://v2.fi/yhteystiedot/

Kyseisellä sivulla "Ihmiset" otsikon alla lukee:
"Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@v2.fi.

Tekninen ylläpito:
Juho Ahola "

ja lähetin viestit os. juha.ahola@v2.fi.

Kannattanee päivittää tiedot, jos Juha on kerran häipynyt maisemista.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.07.2008 klo 00.54

Pahoittelen, jos artikkelista jäi mollaava jälkimaku suuhun. Itse laite on hintaansa nähden vallan mainio, mutta ei kuitenkaan täydellinen. Esimerkiksi kunnollisen käyttöliittymän tekeminen ei nostaisi valmistuskustannuksia, mutta parantaisi laitteen imagoa huomattavasti.

Mitään ei ole artikkelin kirjoittajalla (eli minulla) tai V2.fi:llä E-Villeä vastaan. Hyvää yhteistyötä on tehty jo kohta vuoden päivät ja ihan hyvissä väleissä ollaan ko. kaupan suuntaan vaikka tuotteita välillä kritisoidaankin ;)
lainaa
Diel

27.07.2008 klo 02.53

Miten pitkään kestää kun laite saapuu?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

27.07.2008 klo 13.02

DFo kirjoitti:

Kyseisellä sivulla "Ihmiset" otsikon alla lukee:
"Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@v2.fi.

Tekninen ylläpito:
Juho Ahola "

ja lähetin viestit os. juha.ahola@v2.fi.

Kannattanee päivittää tiedot, jos Juha on kerran häipynyt maisemista.


Nyt jos viitsit lukea mitä kirjoitit, niin huomaat itsekin virheesi.

Meillä on käytössä ns. catch-all -osoite, johon menevät kaikki väärällä osoitteella @v2.fi-toimialueelle lähetetyt viestit. Siellä on tuhatmäärin spämmiä, jota postipalvelin poistaa ajoittain, joten on mahdollista, että sinne päätynyt viesti menee bittiavaruuteen. Tämän vuoksi mistään v2.fi-osoitteesta ei tule virheilmoitusta takaisin.
lainaa
Teemu

30.07.2008 klo 19.24

Tietääkö kukaan että pystyykö tähän laiteeseen lataamaan lisää pelejä mistään?
lainaa
Toni

04.08.2008 klo 14.50

Minulla on oman Diel symphonyn kanssa ongelma!
Voisiko kukaan auttaa?
http://www.youtube.com/watch?v=9jB6dOGee-E
lainaa
kokoko

05.08.2008 klo 18.03

Miten esimerkiksi avi formaatin voi muutta AVI video formaatiksi?
lainaa
Juutti24

05.08.2008 klo 22.44

Mikähän vaivaa kun en saa mukana tullutta convertteria toimimaan? Teen kaiken niinkuin pitääkin mutta kun painan convert painiketta, mitään ei tapahdu?
lainaa
kunrei

06.08.2008 klo 01.14

Se on iha rööristä se convertteri.. käy hakemassa viDrop täältä: http://www.mympxplayer.org/free-open-source-converter-for
voin sanoa että hakkaa tuon soittimen mukana tulleen 100-0 :)
lainaa
HUHUH

06.08.2008 klo 05.35

yksinkertaisesti inhottavaa... odotin ensin pari viikkoa innoissaan että ko. laite saapuu postista. yhdistin tietokoneeseen ja onnistuin jopa siirtämään pari videota, kunnes yks kaks laite lakkaa toimimasta täysin. olen painanut resettiä josko auttais mutta ei mitään. no kytkin myöhemmin uudestaan koneeseen ja laite meni päälle, näytti vähäistä akkua ilmoittavaa laatikkoa näytöllä. laitoinpa sitten laturin seinään.... EI TOIMI!!! tarkistin sähkömittarilla että kulkeeko johdoissa virta... kyllä kulkee mutta laitteessa on itsessään nyt joku vika.
lainaa
oooo

06.08.2008 klo 12.32

Omassa diel:issä musiikki kuuluu kuulokkeista ja kaiuttimesta. mistä sen saa vaihettua että ääni kuuluu vain kuulokkeista vai onko vika laitteessa?
lainaa
Juutti24

07.08.2008 klo 00.06

Mikähän nyt on kun useiden alustamisten ja kalibrointien jälkeen video tiedostoja ei pysty kelaamaan tai painamaan pausee?Ensimmäisen päivän pelitti hyvin mutta sen jälkeen vaikeudet alko
lainaa
kunrei

07.08.2008 klo 23.21

oooo: siellä yläpalkissa on kaiuttimen kuva. paina siitä niin kaiutin mykistyy..
lainaa
Perunakeisari

09.08.2008 klo 17.57

Aika kallis hinta 45€, kun vertaa samanlaiseen soittimeen, paitsi 8gt muistilla, sekä video- ja still kameralla varustettuun malliin (1,3mpx) . Parempi ainoastaan n. 10€ lisäsatsauksella toisesta kaupasta.

Mitään en ala tässä mainostamaan, googlella löytää.
lainaa
opa

10.08.2008 klo 16.44

onko tässä vehkeessä netti? :O
lainaa
pöp

11.08.2008 klo 17.40

Ei ole nettiä.
lainaa
janne

14.08.2008 klo 18.56

tilasin 1vk ja 4pv sit eikä vielkään tullu ;ss
lainaa
nooni

15.08.2008 klo 19.56

akun kesto suhteellisen liioiteltu, kuulokkeiden kautta pelkän musiikin kuuntelulla akku kestää max 9 tuntia.
lainaa
jouni

19.08.2008 klo 16.13

tilasimme 2 symphonyn soitinta samaan talouteen kahden päivän välein, nyt saapui soitin jonka tilasimme 2 päivää myöhemmin. jotenkin outoa että aikasemmin tilattua soitinta ei näy eikä kuulu?
lainaa
minä

24.08.2008 klo 12.09

Minkälaiset kuulokkeet laitteen mukana tulee? Tavalliset nappikuulokkeet vai ulkoilma kuulokkeet?
lainaa
linzki

27.08.2008 klo 22.39

kunrei kirjoitti:
Se on iha rööristä se convertteri.. käy hakemassa viDrop täältä: http://www.mympxplayer.org/free-open-source-converter-for
voin sanoa että hakkaa tuon soittimen mukana tulleen 100-0 :)


Kiitos vinkistä. latasin tuon ohjelman. Mitähän säätöjä sieltä pitää muuttaa, kun olen nyt useamman kerran muuntanut leffan, ja Diel Symphony ei suostu avaamaan. Laitteen mukana tulleella ohjelmalla saa kyllä muunnettua videon ja se toimii soittimessa, mutta haluasin paremman laadun ja tekstit myös mukaan. Voisitko jelpata, kiitos jo etukäteen :)
lainaa
mikki

27.08.2008 klo 23.16

tänään tuli Diel Symphony postista ja sitten kokeilin sitä aikani ja kun sammutin sen niin se rupesi pitämään outoa "nakutusta"...
Mistä johtuu?:O
lainaa
linzki

28.08.2008 klo 01.16

Eipä tarttekaan enää neuvoa, löyty meinaan ton ohjelman kotisivulta. Nyt pelittää :)
lainaa
apua

29.08.2008 klo 23.34

linzki kirjoitti:
Eipä tarttekaan enää neuvoa, löyty meinaan ton ohjelman kotisivulta. Nyt pelittää :)


Voitko pistää linkin? Kiitos.
lainaa
APUAAA

30.08.2008 klo 00.46

Siis miten ihmeessä tämä laitetaan päälle ? Ei mene päälle/pois päältä vaikka kuinka yritän tuosta nappulasta tuolta yhläältä painaa.Saan sen siis ainoastaan päälle kytkemällä sen koneeseen.Onko tämä viallinen vai mitä?
lainaa
Tomi

31.08.2008 klo 15.17

en saa videoita pyörimään. Latasin Avi videoita mutta kun yrittää pyörittää tulee vain file format error. mitä pitäisi tehdä?
lainaa
ddddd

31.08.2008 klo 20.38

Miten tuota tetristä oikein pelataan?
lainaa
Paske

04.09.2008 klo 19.30

Hyvin joo näyttää toimivan kommenttien perusteella. Muutamat ylistää ekan käyttö päivän jälkeen ja loput itkee viikon käyttämisen jälkeen kun mikään ei toimi. Älkää idiootit ostako halpoja kopioita jotka näyttää kuvissa hyvältä. Ostakaa vaikka iPod nano (150e) joka toimii monta vuotta eteen päin kun taas tuo Diel p***a on tuskin kenelläkään enää puolen vuoden päästä ehjänä.
lainaa
Piki

08.09.2008 klo 19.15

sama vika kun Tomilla, eli en saa videoita pyörimään. Latasin Avi videoita mutta kun yrittää pyörittää tulee vain file format error. mitä pitäisi tehdä?
lainaa
LAALAALA

08.09.2008 klo 23.27

Piki kirjoitti:
sama vika kun Tomilla, eli en saa videoita pyörimään. Latasin Avi videoita mutta kun yrittää pyörittää tulee vain file format error. mitä pitäisi tehdä?


Joo mulk ion sama vika siin mun laittees ....sain sen tänään !!!
(voisko joku auttaa?)
lainaa
Sääääätäjä

17.09.2008 klo 19.09

Ostaakko vai eikö ostaa.. toiset kehuu ja toiset valittaa.. toimiiko tuo laite ylipäätään hyvin? ajattelin tilata mutta taitaakin olla aika paska...?
lainaa
emp2u

22.09.2008 klo 19.02

Kestääköhän tuo näyttö pakkasta?
lainaa
Joku

24.09.2008 klo 15.29

emp2u kirjoitti:
Kestääköhän tuo näyttö pakkasta?


Tilaa nyt ja kokeile talven yli! (Puolenvuoden takuu) ;)
lainaa
Tiia

24.09.2008 klo 16.43

Siis en ymmärrä, tuli toi Diel tänää postissa mut mite siihe saa siirrettyä musiikkia? asensin sen ihme converter jutunki enkä sitäkään osaa käyttää, ihmeen monimutkaista.
lainaa
Tiia

24.09.2008 klo 17.32

Eikun joo nyt sain musiikit laitteeseen mut nyt laite ei reagoi mitenkään mun paineluihin ku kuuntelen musiikkia -.- eka biisi alkaa soimaa ja sit ei tapahdu enää mitään vaikka mitä tekis.
lainaa
Tiia

24.09.2008 klo 20.32

Joo en oo tässä ku jonku viis tuntia jo yrittäny saada sitä hyvin toimimaa ja välillä toimiikin kunnes taas jumittaa ja resettiä vaan painamaan, voin sanoa että ei näköjään kannata ostaa, jos en huomenna saa toimimaan niin paketti lähtee hyvin äkkiä takaisin päin. ( Ensinnäkin, ne kaikki näppäimet ei toimi, vaikuttaa hankalalta koska on englannin kielinen, tetristä ei nyt tajua kukaan, biisejä ei pysty selaamaan kun ne alanäppäimet ei toimi..JNE. ainiin ja mikä helvetti se touch center juttu on -.-) oli kyl "pieni" pettymys.
lainaa
Tiia

24.09.2008 klo 20.43

// perun sanani, veljeni osas kalibroida sen niin nyt toimii ihanasti :)
lainaa
Jee

27.09.2008 klo 12.41

Jee! tilaamani neljän gigan versio saapuu tässä muutaman päivän sisällä! Siinä pitäisi olla enemmän pelejä ja kahdet kaiuttimet! :)
lainaa
ElluZ

27.09.2008 klo 15.52

Voisko kukaa kertoo et mitä pitää tehä ku on ladannu siihe jonku esim simpsoneiden jakson ja sit ku yrittää kattoo sen siitä nii tulee vaa joku tälläne teksti : file format error.
lainaa
ElluZ

27.09.2008 klo 15.53

Voisko kukaa kertoo et mitä pitää tehä ku on ladannu siihe jonku esim simpsoneiden jakson ja sit ku yrittää kattoo sen siitä nii tulee vaa joku tälläne teksti : file format error.
lainaa
Tatzke

28.09.2008 klo 21.03

kauankohan tuossa soittimessa kestää tulla ku tilasin sen 10 päivää sitten?
lainaa
Jone

29.09.2008 klo 18.04

Kuolettava kapistus jos haluaisi katsella videoo, ei toimi convertteri ei (testattu vista ynnä xp...). Koitin kymmentä muutakin videonväänninohjelmaa ja se tuttu "file format error" on aina edessä.Jos joku tietää hyvän convert-ohjelman millä video näkyy niin kiitos sekä etu-että takakäteen!..
lainaa
Jone

29.09.2008 klo 18.54

No niin, hain tuon viDrop:in uusimman version(tuolla jossain yllä ehdotettu), asensin pariin koneeseen ja väänsin Jopea xp:llä ja vistalla. Molemmilla pelaa, tosin vista:lla xp-sp2 yhteensopivuustilassa varmuuden vuoksi.Hyvin näkyy ja kuuluu, ilmaisohjelmalla. Vihdoinkin toimii, kone kun tuli klo.15 kiinasta tänään viikon odottelun jälkeen.
lainaa
Jee

29.09.2008 klo 19.26

Mainonta oli harhaanjohtavaa! Ei ollut enemmän peläjä (e-villen sivuilla puhuttiin joukosta peleistä) ja kuvat oli Ondan soittimesta. Mutta vanhaan soittimeen verrattuna tämä on todella hyvä! (vanha oli creative zen)

Ja näytön kalibrointi meni perseelleen ja se ottaa kosketuksia ties mistä. Olen yrittänyt kalibroida sitä uudelleen mutta ei onnistu. Mitä pitäisi tehdä?
lainaa
Stiggy

10.10.2008 klo 20.33

mikki kirjoitti:
tänään tuli Diel Symphony postista ja sitten kokeilin sitä aikani ja kun sammutin sen niin se rupesi pitämään outoa "nakutusta"...
Mistä johtuu?:O


Tänään tuli laite ja täysin sama ongelma. Mikä neuvoksi?
lainaa
Quu

15.10.2008 klo 20.38

Tulipa tänään 4gigan versio, äänitiedostot toimii, videoita ei saa näkymään vaikka missä muodossa yrittää :| prkl _vasta_ 3h kääntäny videoita ja koittanu.
lainaa
jouninen

16.10.2008 klo 18.56

Kannattaa katsella tuonne www.dealextreme.com suuntaa koska siellä on samoja soittimia myynnissä halvempaan hintaan. Ja tilasin yhden mallin missä on 2.8tuuman näyttö mikä on vähän erilainen valikoiden suhteen dielin streameriin verrattuna.
lainaa
Mrui

21.10.2008 klo 23.19

Laite itsessään toiminut loistavasti.
Ainut negatiivisuus on ollut ja on edelleen tuo perhanan käyttöliittymä joka on ihan hirvee. Kaikki käyttäjäystävällisyys on ties missä ja muutenkin järkyttävän epälooginen viritys.
Mutta onpa silti ollut hintansa väärtinen soitin.
Siltikään ennenkuin käyttöliittymän tyhmyydet on korjattu en tälle antais kuin 2/5...
lainaa
Juuseri

23.10.2008 klo 08.06

Mikko kirjoitti:
DFo kirjoitti:

Kyseisellä sivulla "Ihmiset" otsikon alla lukee:
"Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@v2.fi.

Tekninen ylläpito:
_Juho_ Ahola "

ja lähetin viestit os. _juha_.ahola@v2.fi.

Kannattanee päivittää tiedot, jos Juha on kerran häipynyt maisemista.


Nyt jos viitsit lukea mitä kirjoitit, niin huomaat itsekin virheesi.


RUAHAHAHAH!!!

Asiaa :D Hauskaa on se, että ko. laitteen hinta nousee huutonetissä ja muissakin huutokauppapaikoissa yli 60e:n vaikka villeltä saa 45 ekeen kotiin asti :P

Se kertoo kiinnostuksesta laitetta kohtaan, ja sen ettei kaikki vaivaudu ottamaan asioista selvää.
lainaa
Hessu

23.10.2008 klo 08.13

jouninen kirjoitti:
Kannattaa katsella tuonne www.dealextreme.com suuntaa koska siellä on samoja soittimia myynnissä halvempaan hintaan. Ja tilasin yhden mallin missä on 2.8tuuman näyttö mikä on vähän erilainen valikoiden suhteen dielin streameriin verrattuna.


Kameralla nyt ei tee mitään. Muistiakin vain 1GB
lainaa
Andso

29.10.2008 klo 21.10

no kyllä lähtee tältä pojalta tilaukseen 03.11.2008 (heti kun saan rahaa). Oli sen verran vakuuttava ja ei ole kavereilla yhtä hianoa. Ainoa ongelma on englanninkielinen valikko, vaikka kyllähän sen tajuaa, mutta olis se suomen kielinen mukavampi. Voiko tähän ladata jotain kielipakettia?
lainaa
antsi

01.11.2008 klo 12.20

Pari päivää toiminut hyvin, mutta nyt kun kuuntelee musiikkia kuuluu taustalta sähinää.
lainaa
Eagle

12.11.2008 klo 23.11

Pienellä hinnalla saattaa saada hyvän muttei parasta.
Vois joskus tilata 4gt version ^^ noin pieni hinta pistää kokeilemaan :) kun ei jaksa ostaa kytky kauppa iphonea ja hiton kallista myös... Ja diel maksaa naurettavat 45€ pikku summa se on
lainaa
hemuli

15.11.2008 klo 13.13

Tietääkö joku miten saa videot pyörimää ku mulle tulee vaa kokoaja file format error vaikka avi tiedostolla koitan.
lainaa
Laaaa

16.11.2008 klo 16.29

Kertokaa nyt joku onko tästä vempaimesta mihinkään? Onko helppo käyttöinen/ onko helppo laittaa videoita laitteeseen?
lainaa
hemuli

17.11.2008 klo 09.09

Nyt sain videot pyörimää on se vaa helppoo ku osaa. =)=)=)=)
lainaa
Ada

17.11.2008 klo 21.00

hemuli kirjoitti:
Nyt sain videot pyörimää on se vaa helppoo ku osaa. =)=)=)=)

Jos saa kysyä että mitenkä sen teit? :D
lainaa
hemuli

18.11.2008 klo 09.26

Soitimen mukana tulee se levy ni siitä lataat sen AVIConverter tietokoneelle sitte vaa pistät videon sinne sitte se ohjelma lataa sen laitteesee sopivaa muotoo sit pitäs pystyä kattoo videoo.
lainaa
kyllästyny

19.11.2008 klo 16.55

noii oma tuli äsken, paljo odotin. Muta kuinkas ollakkaan kosketus näyttö ei toimi.... ekat 5 min pelitti iha hyvi mut sit alko ongelmat ja 10min jälkee ei toimi ollenkaa... et sellasta
lainaa
luikuri

25.11.2008 klo 14.48

kuinka sinne settingiin pääsee jos näyttö ei toimi
lainaa
offline

26.11.2008 klo 17.01

oma tuli luvatussa viikossa ja toimii moitteettomasti, tyytyväinen olen (:
yksi pikkuvika, johon en ainakaan vielä ole keksinyt mitään ratkaisua: saako noita biisejä minkäänlaiseen järjestykseen? nyt ne on ihan sekasin, ei aakkosjärjestyksessä eikä missään .. :
lainaa
zen

30.11.2008 klo 00.22

miksi tämä mp4 ei lataa akkua
lainaa
erkkki

30.11.2008 klo 18.01

Hei. Voisiko joku kertoa miten se näytön kalibrointi tapahtuu?
lainaa
Jaska

02.12.2008 klo 16.10

Miten noita videoita muutetaan oikeeseen muotoo???
lainaa
Mikko

02.12.2008 klo 16.12

Miten ne videot saa ladattua siihen ohjelmaan?
lainaa
Eagle

11.12.2008 klo 01.03

Kannattaa katsastaa kokemuksia laitteista täältä http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t503098
lainaa
Jaakko

18.12.2008 klo 16.52

Jäi vähän epäselväks et tukeeko toi 4g muistikorttia?
tarkemmin sanottuna tuota http://www.jimmspc-store.fi/tuote/AMN2004GCL6BK?t=false
lainaa
Aleksi

31.12.2008 klo 17.48

Aivan mahtava hintaansa nähden. Vie mitkä tahansa creativet mennentullen. Sennheiserin HD555 (sentään 100e ) ei äänessä mitään häiriöitä.
lainaa
jere

31.12.2008 klo 19.46

mulla on toi 4 gigane laite nii titäiskö kukaa mistä siihen saa pelejä ??
lainaa
jokuukkeli

01.01.2009 klo 18.32

ensiks kalibrointi käy näin:
meette sinne settings ja sitte painatte system ja sit calibrate ja näyttöön tulee rasti ja kirjoitus niin painatte sitä rastin kohtaa! niin helppoa se on ja sit tää avi muuttamis juttu ensiks asennatte symphonyn mukana tulleen cd:n koneelle ja sitte kun se on asennettu niin meettee siihen ohjelmaan painatte sieltä alahalta sitä vassemman puoleista nappia sitte tuloo seuraava kohta jossa aluksi valittette resoluution (340x220) ja sit ettitte koneelta videon ja sen jälkeen päätätte minne videon avi muoto tallentuu (eli pm4:loseen) sitte sieltä meette x:sästä pois ja sit sinne alku juttuun on tullu se video painatte sitä ja sitte alahalta sitä palkkia mihinä on kaks sanaa (en juuri nyt muista mitkä...) siitte katsokaa sitä pakkia missä on se videon kaikki tiedot ja kun sielä yhdes kohdas on 100% niin se on sun soittimes on se video! en tiä saitteko sanaakaa selvää mut täs nyt olis jotakin avun antamista..:)
lainaa
mortti

01.01.2009 klo 18.54

tietäsikö joku miten noihi leffoihi sais tekstit vai saaks niit ollenkaa?
lainaa

06.01.2009 klo 10.20

Itsekin ehkä ostanen kyseisen soittimen, tietääkö kukaan onko käyttöoppaassa suomenkieliset ohjeet myös
lainaa
somebody

06.01.2009 klo 16.15

Toimiiko se mukana tuleva cd vistalla?? jos ei niin pitääkö hankkii se ViDrop?
lainaa
Xolair

Rekisteröitynyt 23.06.2008

09.01.2009 klo 22.38

Tuli itsekin hankittua tämä laite tänään, ''käytettynä'' sen ostin. Saahan nähdä minkälaista viritelmää saa tehdä jos takuuseen on joskus tulevaisuudessa tarvetta.

Asiaan. Soittimen kosketusnäyttö on aika avuton viritys, ruudun yläreunasta koettaa hinkata jotain kuvaketta ja useimmiten mitään ei tapahdu. Sitten yhtäkkiä ruudulle pompsahtaa päävalikko noin sekunnin-parin viiveellä ja pienoinen ärtymys alkaa nousta käyttöliittymää kohtaan. Tai, onhan sellainenkin mahdollisuus olemassa että olen melkoinen nakkisormi tällaisten laitteiden kanssa.

No kuitenkin, muuten soitin on ihan ok. Suoraan sanottuna ei juurikaan parempi kuin oman Nokia 3500 Classic -kännykkäni sisäinen MP3-soitin. Esim. EQ-valinnat ovat osittain kännykässä jopa paremmat, mutta toisaalta samanlaista outoa hyppimistä ja katkeilua kesken biisien ei tästä Dielistä tunnu löytyvän. Äänenlaadusta on vaikea sanoa juuri mitään, en kyllä itse erottanut juuri minkäänlaista pudotusta laadussa kännykkääni verrattuna. Tietysti erilaiset EQ-valinnat vaikuttavat tähän. Muistia on Dielissä mukavasti (4GB), joten eipä taida tulla pulaa tilasta biisien kanssa. Ja päälle löytyy vielä Mini-SD -muistikorttipaikka johon voi lisätä toiset 4 GB (?).

Kokonaisuudessaan kelpo vehje. Laatukin on vähän niin ja näin, tällä hinnalla ei kannata kuitenkaan liiemmin valittaa. Kilpailevien firmojen MP4 -soittimet kun saattavat maksaa jopa lähemmäs kymmenen kertaa enemmän, joten Sinfonia on suorastaan taivaallisen halpa. Jos sietää kehnon käyttöliittymän, aavistuksen puutteelliset EQ-valinnat ja joskus ylimalkaisesti toimivan näytön, ei Symphonystä löydy valittamista. Tähän hintaan tällaisia ominaisuuksia ei muualta löydy.
lainaa
jokuukkeli

22.01.2009 klo 14.16

hei kaikki diel symphonystä on tullu uus versio http://www.youtube.com/watch?v=XezF9hgAMZY&feature=channe (diel symphony 300 8kg) toi ei oo vielä tullu e-villeen!!!:)
lainaa
illkka

25.01.2009 klo 22.04

Jostain syystä mä en saa mitään videopätkää toimimaan symphonyssa. Onko hyviä vinkkejä... Oon koittanut varmaan 40 eri asetusvaihtoehtoa ja ei vaan onnistu.
lainaa
heikkoa

27.01.2009 klo 22.34

Joo tuota toi viikon toimitusaika ei ainakaan mulla oo päteny ollenkaan. 2 viikkoa jo menny siitä kun tilasin eikä vielä minkäännäköstä havaintoa että koska tulis.
lainaa
Jay

31.01.2009 klo 14.50

Hei!
Ostin ton itelle joululahjaksi ja oli pettymys!
Ei toimi mitkään ovat .AVI tiedostot ja soittimen sisällä lonksui jokin.
Radio ei osannut skannata yhteyksiä = radio ei toiminu ja sitä "tetris" peliäkään en saanu millään päälle.
Itse en satsaisi tälläisiin "kiinalaisiin" vaan ostaisin laatuvehkeen.
lainaa
Tuna

03.02.2009 klo 01.10

Nyt kun luki nämä viestit läpi niin sääliksi vain käy. Ensinnäkin ihmiset, YRITTÄKÄÄ ITE VÄHÄN PÄHKÄILLÄ NÄITÄ ASIOITA ennen kun itkette niistä tänne esim. Miten muutta video formaatteja ym. Toiseks, ulkomailta kun tilaa niin pitäisi tietää että vaikka se toimitusaika on NOIN, huom. NOIN viikko, niin siinä voi mennä vaikka kolmekin, riippuu kolmannesta osapuolesta ( Googleta jos et tiedä, elä heti kysy apua). Ja vielä kolmanneksi, halvalla ei saa hyvää(yleensä),halvalla saa kohtalaista joten pitäisi tajuta että jos kiinan vehe maksaa 45€ ja joku ipod touch 300€ niin tottakai kalliimpi on laadukkaampi mutta onko noin suuren rahamäärän arvoinen? Kylläpä tuli stoori taas.
lainaa
Tuna

03.02.2009 klo 01.14

Niin ja jos se tuote on rikki, ei kannata siitä tänne itkeä vaan ihan itse Villelle sinne asiakaspalveluun, se nimittäin pelaa ja mahtavasti ja sieltä ne vastaukset paremmin tulee kuin täältä. Itelläni kun soitin hajosi,päivässä homma selvis ja uusi on tulossa ja Ville jopa ystävällisesti suostui maksamaan postitkin vaikka ei mikään pakko olisi. Että vaikka tuotteet vähän kuseekin niin hyvä asiakaspalvelu kyllä parantaa mieltä.
lainaa
Boe

07.02.2009 klo 14.53

Itsekin tilasin kyseisen tuotteen ja se saapui perille niinkuin pitikin. Laite toimi muuten ihan hyvin, mutta laitteesta kuului etenkin videoita katsellessa sellaista "sähköistä" häiriöääntä. Testasin kolmella eri kuulokkeilla. Sain vaihdossa uuden vastaavan, ja nyt tässäkin on samantapaista häiriötä, paitsi että äänet eivät ole niin voimakkaita. Mietin vain, että onko tämä jokin "tyyppivika", vai onko kohdalleni osunut vain kaksi paskaa soitinta? Pystyisiköhän tuon itse korjaamaan?
lainaa
henkka

08.02.2009 klo 10.54

Passaako tuohon diel symphony 4gb 4gigan muistikortti tai 8gigan? eikös sen 4gigan ainakin pitäisi passata sillä mini sd adopterilla?
lainaa
ronkka

09.02.2009 klo 16.18

Jaahas, tänään tuli postista diel, mutta kalibrointi meni perseelleen ja nyt ei mikään toimi. Näyttö on jumissa eikä minnekkään siitä pääse. Oon koittanu restarta ja resettiä mut ei toimi. Pitäskö valittaa e-villeen vai jotain tehdä itse????
lainaa
Aksa

10.02.2009 klo 16.09

Joo, sain soittimeni, avaan paketin, Näyttö halki. Ottaa hieman päähän, kun ensin odottaa tuskalla sitä, ja sitten se onkin rikki. Toivotaan että tuolta nyt vastataan.
lainaa
juspe

15.02.2009 klo 10.39

henkka, jollakin oli ainakin 4gb toiminut.

Minkälaisia akkuja tohon vois laittaa ton vakion tilalle, että pystyis vähän pitempään katsomaan videoita?
lainaa
mclaren

26.02.2009 klo 16.31

D-Iivil kirjoitti:
Postaanpa tännekin jotta josko täältä saisi nopeamman vastauksen, eli:

Nyt tuli takuuvaihdokkina postista Diel Symphony.

Mutta mites tän vehkeen saa päälle? Tai kuinka tähän olisi tarkoitus siirtää tavaraa? Meinaan kun USB-piuhan lyö kiinni, niin kone löytää laitteen ja hamuaa sille ajureita jotka löytyvät mukana tulleelta rompulta ja vieläpä asentuvatkin kiltisti. Tämän jälkeen homma sitten tyssääkin. Missään muualla paitsi laitehallinnassa ei ko. värkkiä näy, joten vähän on hankala lähteä mitään siirtelemään :/

Myöskään en saa tätä päälle. Päädyssä oleva liukukytkin ei tee yhtikäs mitään.

Näyttöön ei myöskään tule mitään kun USB-johdon kytkee koneeseen tai verkkovirta-adapterilla seinään.

Onko tämäkin nyt paskana jo suoriltaan?
Suosittelen lukemaan käyttöohjeet!
lainaa
mclaren

26.02.2009 klo 16.34

Boe kirjoitti:
Itsekin tilasin kyseisen tuotteen ja se saapui perille niinkuin pitikin. Laite toimi muuten ihan hyvin, mutta laitteesta kuului etenkin videoita katsellessa sellaista "sähköistä" häiriöääntä. Testasin kolmella eri kuulokkeilla. Sain vaihdossa uuden vastaavan, ja nyt tässäkin on samantapaista häiriötä, paitsi että äänet eivät ole niin voimakkaita. Mietin vain, että onko tämä jokin "tyyppivika", vai onko kohdalleni osunut vain kaksi paskaa soitinta? Pystyisiköhän tuon itse korjaamaan?
pystyy sen itte korjaa heittää soittimen helvettiin!
lainaa
KimiZy

26.02.2009 klo 23.57

Saako vempaimen muuten suomenkieliseksi?
lainaa
1234

28.02.2009 klo 10.37

moi, tässä kun oon lukenu näiden ihmisten kommentteja, niin onko tuo nyt hyvä vai huono laite?? ensin ihmiset haukkuvat laitetta, ja sitten sanovat sitä hyviksi. VOISIKO JOKU KERTOA, KANNATTAAKO TUOLLAINEN OSTAA VAI EI? huomenna olis tarkotus tollanen 2gt tai 4gt ostaa, mutta kun täällä on niin erinlaisia kommentteja tuosta laitteesta, ja se kalibrointi hieman jännittää, kun joillakin se on mennyt pieleen. ja eikö se näyttö oikeasti toimi ? JA KERTOKAA JOOKOS, ETTÄ MINKÄ PITUINEN SE TAKUU ON ! kiitos jo etukäteen, jos joku nut kerkee vastata. JA VOISIKO JOKU VASTATA MINUN SÄHKÖPOSTIINI, koska kone täynnä viiruksia, ja sivuhistoria tyhjenee itsekseen. :) sähköp: onskuu@hotmail.com
lainaa
1234

28.02.2009 klo 10.51

VASTATKAA SITTENKIN TÄNNE ! KIIIITOS (=
lainaa
Perty

28.02.2009 klo 22.43

Joo tilailin tossa viikko takaperin 8gb version, jahka se joku päivä vielä tulis postilootasta. Onko kellään kokemuksia tosta 8gb mallista, taitaa softa olla vähän erillainen kun 4gb mallissa.
lainaa
Cassu

01.03.2009 klo 12.42

Hei Pera, mitenniin erilainen softa!? :D
lainaa
mclaren

01.03.2009 klo 21.28

1234 kirjoitti:
VASTATKAA SITTENKIN TÄNNE ! KIIIITOS (=
sry mut kerkisin vastaa jo sun sähköpostiin... =O
lainaa
jubbe

03.03.2009 klo 17.35

Hyvin tuo Symphony (4gb) on itellä toiminut ja aivan mahtava laite on, nyt kun opin vieoita muuntamaan kunnolla. ainoo mistä vähän miinusta niin näytön suojakalvo ois saanu olla vähän paremmin kiinni (pari ilmakuplaa).

PS. Jos ootte nyt tilaamassa e-villestä soitinta niin olisin kiitollinen jos laittasitte mun sähköpostin suosittelijaksi jubbe3@hotmail.com . Tästä saat 6€ arvosen kaulanauhan ja molemmat osallistuu digikameran arvontaan. Autan myös mielellään laitteen käytössä ja videoiden muokkaamisessa!
lainaa
diel

07.03.2009 klo 11.33

saako tohon dieliin ladattua mistään pelejä?
lainaa
AABo

14.03.2009 klo 21.55

Näppärä, Kevyt, ja Kestävä Eikä todellakaan mikään kallis. itselläni on 4GB Kingston Ja nopeasti toimii!! Minulla on 10 leffaa omalla soittimella ja kaikki pyörii kuin unelma! SUOSITTELEN!!
lainaa
K3nn3T

16.03.2009 klo 11.49

Terve.

Minä ostin kyseisen tuotteen 4g muistilla ja oon tykänny. kosketus näytön saa kalibroitua oman sormen mukaan ja äänikin on hyvä. akun kesto oli vähän huono kun kestää vaan sen 8h soiton putkeen (kuulokkeilla) ja vaan 2h ilman. eikun uutta akkua hankkimaan :D suosittelen!!
lainaa
jokuukkeli

21.03.2009 klo 19.36

kun joku kysyi että kuinka tetristä pelataan, niin itselläkin oli sama ongelama ja sitä sitte tutkin hetken ja tajusin että peli on pausella ja sen saa pois pauselta samalla lailla kuin näyttö pannaan lukkoon! (eli käynnistysnappia oikealle päin!)
lainaa
DDiel

21.03.2009 klo 23.09

jjeps.. reilu viikko sitten lähti asiakaspalvelun mukaan toi 2Gb versio tulee HK:sta.. toivottavasti toimii ku jonain päivänä tulee postiiin :)
lainaa
Milla

22.03.2009 klo 15.49

Laite on toiminut ihan ok..hieman ehkä hidas reagoimaan tuo kosketusnäyttö..mutta muuten ihan hyvä.

Ainut ongelma on vaan ettei tietokoneeni tunnista laitetta. Tunnisti laitteen eka kerran, mutta ei sitten sen jälkeen. Sitä pikku minidiskiä se ei ole koskaan tunnistanut, vaan väittää sen olevan täysin tyhjä. OS Win vista home..ja USB-johto toimii aivan loitavasti. Löytyykö koneeseen netistä driveriä?

Vai onko muita ideoita miten tietokoneen saisi laitteen tunnistamaan. Olen jo itse muutaman päivän laitteen kanssa hikoillut..lukenut manuaalia ja selaillut nettisivustoja..
lainaa
DDiel

22.03.2009 klo 21.19

paaaaaaaskaaaaaaa
lainaa
Dielll

23.03.2009 klo 18.50

Milla; kokeileppas erillä mini-usb piuhalla, sillä mukana tuleva on roskakori-tavaraa(toimii silloin kun ite haluaa), sekä vika voi olla vistassa, kokeileppas toisella koneella(ja eri piuhalla), että toimiikos
lainaa
jöpö

23.03.2009 klo 20.14

uskoisin että netistä lukemieni kommenttien persteel toi symphony on asia laite halpaa soitinta etsivälle =) tilasin itsekin.
lainaa
symphony

24.03.2009 klo 18.01

Eagle kirjoitti:
Pienellä hinnalla saattaa saada hyvän muttei parasta.
Vois joskus tilata 4gt version ^^ noin pieni hinta pistää kokeilemaan :) kun ei jaksa ostaa kytky kauppa iphonea ja hiton kallista myös... Ja diel maksaa naurettavat 45€ pikku summa se on


No joo ei todellakaan ole kyllä paha hinta. Itse tilasin 8 gigan version samaan 45€ hintaan tuolta http://www.tarjoushinta.com/diel-symphony-300-8gt-mp5-soi
lainaa
MP4

05.04.2009 klo 19.47

MIKS TOI VIRTALATURI TOIMI ONKO MUIL SAMA
lainaa
jokuukkeli

06.04.2009 klo 14.52

mistä tähän vois saada teemoja? voiko esim.http://mympxplayer.org/themes-dc25.html täältä saada teeman joka toimis symphonyssa?=D
lainaa
Wellu

12.04.2009 klo 20.34

Kolme päivää ollut laite käytössä, toimii edelleen. Ainoa harmi on ollut se, että yhdistettyäni laitteen tietokoneeseen, virustorjuntaohjelma löysi siitä heti 4 virusta/haittaohjelmaa. Monen tunnin homma oli poistaa ko. virukset. Lisäksi mukana tulevat kuulokkeet ovat todella huonot.
lainaa
Bya

14.04.2009 klo 17.53

Wellu, nuo virukset saa poistettua PRT (Perlovga Removal Tool, http://www.softpedia.com/get/Security/Security-Related/PR) nimisellä ohjelmalla, joka poistaa ne siis ihan vain nappia painamalla.

Itsellä on tuosta uudempi versio, Diel Symphony 300 mp5, 8gt ja hyvin toimii. Akku kyllä vähän harmittaa kun tuppaa loppumaan keskenkaiken, mutta muuten hyvä soitin. Vikoja ei ole ollut. Alle viikko meni toimituksessa.
lainaa
Nubsteri

21.04.2009 klo 20.19

Itelleni juuri tuli toi värkki (Diel Symphony 300 8gt) , ja nytten en saa latausvaloa sammumaan, Mitenhän se mahtaa onnistua? Auttakaa tietämätöntä. :)
lainaa
Crais

23.04.2009 klo 18.09

Terve!

Tänää tuli postissa soitin eikä toimi!
Osaisko kukaan auttaa tossa File Format Error jutussa... Asensin levyltä sen ohjelman, Converttasin videon .Avi:si.. mutta silti tulee File Format Error, ja musiikissa sama juttu, tulee ihan minkä tahansa kappaleen kanssa File Format Error.. Vastatkaa Sähköpostiin mielummin!
lainaa
Jorkkeli

25.04.2009 klo 21.10

Sen latausvalon saa helposti pois. Kun kiinnittää sen laturin niin tulee se "latausanimaatiopaska" niin silloin vaan painaa sitä näyttöä kerran niin pääsee menuun ja sitten se pimeneekin itsestään tietyn ajan jälkeen. Ja vielä että jos on jotain ongelmia soittimen kanssa niin eiköhän e-villen asiakaspalvelu osaa auttaa vähän enemmän.
lainaa
miro

29.04.2009 klo 15.20

miten saa ladattua/ kuunneltua musiikkia kun yritän kuunnella ni se sanoo vaa "Warning file format error. t oisko jollain tietoo
lainaa
miro

29.04.2009 klo 16.52

pitääks siin musan lataukses käyttää sitä converter juttuu?
lainaa
Jaffakeksi93

Rekisteröitynyt 14.04.2007

05.05.2009 klo 17.13

Kestääkös akku oikeesti 15h niinku e-villen sivuilla luvataan?
lainaa
nappi

15.05.2009 klo 15.42

Olen ostamassa 8gb version e-villestä ja ajattelin tässä kun luin näitä kommentteja, että ilmeisesti tässä 1gb ja 8gb mallin välissä ois softa muuttunu tai jotai? Kommentit vaihtelee niin huimasti. Alussa laitetta haukutaan aivan romuksi ja sitten se on taas hyvä? :O Sanokaan ny joku jolla ON (ON!!) DIEL SYMPHONY 8gb, että onko se oikesti hyvä pelkkään musiikin kuunteluun ja joidenkin videoiden katseluun? Hieman on kokeilun halua näihin kiinalaisiin tuotteisiin, kun suomesta saa jonki normi mp3 samalla hinnalla.

PS. mikä muistikortti käy ja minkä kokoinen?

PSS. onko jollain hajua miten akku vaihdetaan?

Ups.. Tarinaa tulee taidan siirtyä kofeiinittomaan..
lainaa
santtu

03.06.2009 klo 22.58

tilasin ton 8 gigasen ja aluks kosketusnäyttö kusi sit kalibroin eikä autanu ja yhtäkkiä ei toiminu enää ollenkaa .. katoin jostai netistä että siihen ei saa siirtää musiikkia ennen kalibrointia muuten ei toimi . eli siis alustin koko siirrettävän levyaseman ja avasin soittimen kalibroin ja nyt toimii normaalisti . kosketusnäyttö ei ole paras ei ota aina mutta jos on jotain vikaa ni kato netistä ohjeita tai lähetä bäkkii .. kyllä kannattaa ostaa kun ei nyt hirveäst maksakkaan ja iha jees on jos ei nyt touchiin vertaa
lainaa
jokuukkeli

08.06.2009 klo 11.57

EIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEI! Voihan nakki! Mitä teen kun mulla on irronnut akun se musta johto mun diel symphony 4gb:stä minne se liitetään? Että kannattaako juottaa johto itte kiinni vai lähetänkö villeen?
lainaa
Aho41

12.06.2009 klo 09.04

Voi jeesus... noin 50% noista ihmisistä valittaa että niillä on ongelmia tai sitten diel on muka páska. Itselläni on Diel Symphony 4Gt Joka toimii täydellisesti, ei mitään moittimista. kaverillani on taas tuo 8Gt versio, siinä on ehkä joitan parempia ominaisuuksia mutta se on silti huonompi, esim kosketusnäyttö ongelmat ovat yleisimpiä 8Gt versioissa.
Ja vielä tuosta file format errorista: Ei kaikki AVI videot siinä toimi, convertoikaa ne videot ViDropilla.
lainaa
Aho41

12.06.2009 klo 09.09

nappi kirjoitti:
Olen ostamassa 8gb version e-villestä ja ajattelin tässä kun luin näitä kommentteja, että ilmeisesti tässä 1gb ja 8gb mallin välissä ois softa muuttunu tai jotai? Kommentit vaihtelee niin huimasti. Alussa laitetta haukutaan aivan romuksi ja sitten se on taas hyvä? :O Sanokaan ny joku jolla ON (ON!!) DIEL SYMPHONY 8gb, että onko se oikesti hyvä pelkkään musiikin kuunteluun ja joidenkin videoiden katseluun? Hieman on kokeilun halua näihin kiinalaisiin tuotteisiin, kun suomesta saa jonki normi mp3 samalla hinnalla.

PS. mikä muistikortti käy ja minkä kokoinen?

PSS. onko jollain hajua miten akku vaihdetaan?

Ups.. Tarinaa tulee taidan siirtyä kofeiinittomaan..


8Gt versiota ei kannata ostaa, se ei toimi niin hyvin kuin 4Gt versio, tilaa mielummin 4Gt versio. Toki saat kokeilla onneasi ja tilata 8Gt version ja toivoa että se toimii hyvin.
lainaa
Torsti

04.07.2009 klo 17.47

Soittimesta löytyy arvosteluntynkää myös täältä: http://tuokio.org/?p=176
lainaa
rikuoujee

28.07.2009 klo 17.43

apua! omistan uuden diel symphony 300 8Gt soittimen ja nyt viikon toiminut oikein hyvin mutta nnyt soitin jätättää mp4. videotiedostojen videon about 1 sek. jälkeen. mitä tehdä, miten saan asian korjattua??

Kiitoksia
lainaa
äläosta

07.09.2009 klo 18.21

Surkea laginen paska ...
lainaa
chabbu

20.11.2009 klo 14.39

tietääkö kukaan mistä vois ostaa tollaselle uuden akun mieluiten helsingisttä vastaa mun e-mailiin se on chabbu1@hotmail.com
lainaa
Kuutamolla

21.01.2010 klo 20.24

Voisko joku kertoa kaikessa yksinkertaisuudessaan kuinka
videoita ladataan kyseiseen soittimeen ?
lainaa
Jakecky

22.01.2010 klo 18.32

Kuutamolla kirjoitti:
Voisko joku kertoa kaikessa yksinkertaisuudessaan kuinka
videoita ladataan kyseiseen soittimeen ?


Aivan samalla tavalla kuin musiikkiakin? Eipä siinä eroa ole.
Miten kauan tuo vempain latasi teillä ensimmäistä kertaa? Itsellä on ollut jo 12h verkkolaturissa ja vieläkin lataa.
lainaa
zäpädää

13.02.2010 klo 15.55

itse näitä videoita jouduin ensinmmuokkaamaan mukana tullelela converter ohjelmalla, kun eivät olleet oikeaa laatua mutta ku sain aivonitoimimaa niin huomasin ettäsiinä olikin ohjelma mukana jolla ne sai käännetyä oikeaan muotoon. semmoinen pieni levy jossa oli pandan kuva :))
lainaa
th4kb

08.12.2011 klo 17.50

mielestäni näppärä vekotin. näyttön saa hyvin suojakalvon kun vain leikkaa oikeaan muotoon.
meillä kestänyt vuoden ja vielä pelittää.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova