Tuorein sisältö

Benq Joybee GP1 -minivideotykki

Matti Lintula

20.08.2009 klo 11.26 | Luettu: 11386 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Paljon iloa mehiläisestä.
Benq rynnistää alati kutistuvien videotykkien markkinoille hauskasti nimetyllä Joybeellään, helppoa liikuteltavuutta, hyvää liitettävyyttä ja kirkasta kuvaa lupaavalla laitteellaan. Mustavalkoinen muovilaatikko on varsin tyylikäs ja todellakin helposti mukana liikuteltava, mitä nyt paketissa seuraa lähes tykin kokoinen musta virtamuuntaja, joka syö intoa ottaa Benqua aivan noin vain matkalle mukaan. Kuljetuspussiinkin mahtuu vain itse tykki, joten muuntaja pitää sulloa erikseen laukunpohjalle pyörimään.

Pisteet on annettava tykin keveydestä, joka mahdollistaa laitteen käyttämisen heiveröisemmälläkin alustalla. Samalla kuitenkin esimerkiksi pimennetyssä huoneessa virtajohtoon kompastuva kaveri saattaa lennättää myös tykin kauniissa kaaressa lattialle, joten Benq:n kuten muidenkin kevyiden tykkien lähettyvillä on noudatettava erityistä varovaisuutta johtojen yli astellessa.

Hämärästä aamunkoittoon


Liitettävyyspuolesta vastaavat laitteen perässä olevaan iPod-liitäntään kytkettävä, komposiittiliitännän ja D-sub-VGA-liittimen sisältävä välikaapeli sekä USB-liitin, jonka kautta tiedostoja voidaan käyttää suoraankin. Valitettavasti Benq:n videopurkuominaisuudet ovat melko heikot ja valmis videomateriaali tuleekin muuntaa mukana toimitettavan ohjelman avulla tykin ymmärtämään tiedostomuotoon ennen katselua. Laitteen takaseinästä löytyy myös liitin äänen ulostulolle, johon voidaan kytkeä siis kuulokkeet tai kaiuttimet. Virtakaapeli liitetään kiinni laitteen toiseen kylkeen. Tykin pohjassa on kierteet kattoon sijoitettuun telineeseen tai muuhun alustaan kiinnittämistä varten. Laitteen voi kiinnittää helposti vaikka kameralle tarkoitetun kolmijalan päähän.

Kuvapuolesta vastaa 3LED-tekniikka, joka on perinteistä lamppua kestävämpi ja energiapihimpi. Käytössä Benq ei juuri lämpöä tuota ja näin ollen tykin hurinakin jää varsin hiljaiseksi. Joybeen kuva yllätti kirkkaudellaan ja onkin helppo nähdä laitteen soveltuvan yritysten esityskäyttöön tai luokkahuoneisiin. Televisio-ohjelmaa pystyi seuraamaan suuri-ikkunaisessa toimistossakin seinältä varsin hyvin ilman verhojen laskemista. Lisäksi laitteen sisäinen kaiutin on oikeasti käyttökelpoinen pelkän pihisijän sijaan. Verhojen laskun jälkeen ja kunnollisen kankaan avulla tykin kuva on oiva omassa kokoluokassaan, mutta parhaimmillaan Joybee on silti liikuteltavana laitteena, jolla voi heijastaa tarvittaessa pikaisesti videomateriaalia vaikka suoraan seinälle. Seinänkään ei tarvitse olla valkoinen, sillä tykin asetuksista löytyy automaattiset värisävykorjaukset erivärisille seinille. Yhtenä vaihtoehtona on myös liitutaulu, joka kielii niin ikään koulukäytön huomioimisesta suunnittelussa. Kuvalle löytyy tykin päältä suuri, riittävän tarkka tarkennussäädin.

Yksinkertaisesti monipuolista


Tykin käyttö onnistuu laitteen kannessa olevan, valaistun ja suurikokoisen hipaisukytkinvalikoiman tai mukana toimitetun pienen kaukosäätimen avulla. Säätimet ovat helppokäyttöiset ja niin toki esittelykäyttöön tarkoitetussa laitteessa tulee ollakin. Kuvalähteen valinta tapahtuu automaattisesti tai yhtä painiketta painamalla, englannin- tai ruotsinkielinen varsinainen asetusvalikko on sekin selkeä ja perustoiminnot oppii pienen harjoittelun jälkeen löytämään nopeasti.

Benq Joybee GP1 lunastaa lupauksensa mainiosti, tarjottujen liitinten avulla tykin saa toistamaan materiaalia eri lähteistä lähes mille tahansa pinnalle, millaisissa valaistusolosuhteissa tahansa. Laitteen liikuteltavuus voisi olla asteen parempi, mikäli muuntaja olisi sisäänrakennettu itse tykkiin, mutta kyllä etenkin yhden talon sisällä tykki liikkuu helposti paikasta toiseen tällaisenaankin. Benq Joybee GP1 on erittäin helppo nähdä koulujen ja toimistojen esitystykkinä, mutta HD-kuvaa kaipaamattomille laite kelpaa varmasti kotikäyttöönkin. Liitännöissäkin olisi hieman hiomista ja HDMI-tulo olisi vähintäänkin tervetullut lisä tulevaisuutta ajatellen, mutta tykin hintatason huomioon ottaen Benq tarjoaa varsin paljon hyötyä ja huvia sekalaiseen peruskäyttöön.



Laitteen mitat: 136 x 54 x 120 mm, 640 grammaa
Resoluutio: 858 x 600, 4:3 SVGA
Heijastetun kuvan koko: 15-80"
Lisää teknisiä tietoja löytyy Benq:n kotisivuilta.

Tuote: Benq Joybee GP1
Myyjä: mm. Jimm's PC-Store
Hintaluokka: 480 euroa

V2.fi | Matti Lintula
< Peltonen ja nautinno... Ylis'Festarit 09... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

20.08.2009 klo 20.56

Muuten vaikutti hyvältä, mutta ilman HD:ta ei tule kauppoja.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.08.2009 klo 08.20

TaiZuuni kirjoitti:
Muuten vaikutti hyvältä, mutta ilman HD:ta ei tule kauppoja.


Tokkopa noin kompakteja HD-tykkejä juurikaan markkinoilla.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

21.08.2009 klo 11.08

Jarkko kirjoitti:
TaiZuuni kirjoitti:
Muuten vaikutti hyvältä, mutta ilman HD:ta ei tule kauppoja.


Tokkopa noin kompakteja HD-tykkejä juurikaan markkinoilla.


Etenkään alle 500 euron hintaluokassa :)
lainaa
TaiZuuni

Rekisteröitynyt 01.06.2007

21.08.2009 klo 15.45

Kyllähän noita halpoja HD tykkejä pitäisi saada. Esim tossa on yksi hyvä artikkeli: http://plaza.fi/muropaketti/artikkelit/sekalaiset/alle-to
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.08.2009 klo 14.50

TaiZuuni kirjoitti:
Kyllähän noita halpoja HD tykkejä pitäisi saada. Esim tossa on yksi hyvä artikkeli: http://plaza.fi/muropaketti/artikkelit/sekalaiset/alle-to

Onhan HD-tykki monelle varmaan mieluisempi, varsinkin samaan hintaan, mutta tuokin on puolet isompi, painaa kolme kertaa enemmän ja kuluttaa sähköä moninkertaisesti verrattuna tähän GP1:een.
lainaa
Ex_Digital

Rekisteröitynyt 25.07.2007

31.08.2009 klo 15.57

siis näähän on tarkotettu ircquoten mukaan vaan goatsen näyttämiseen naapurirakennusten seinillä/öisellä kadulla
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova