Tuorein sisältö

Peltonen ja nautinnollinen natsipropaganda

Jari Tapani Peltonen

31.08.2009 klo 12.40 | Luettu: 13791 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Suvaitsevaisuuden multihuipentuma
Quentin Tarantino varastaa ideoita itseään kehnommilta ohjaajilta niin omaperäisesti, että olen erityisellä energialla odottanut äijän toiseen maailmansotaan sijoittuvaa filmiä Kunniattomat paskiaiset. On yksi asia kirjoittaa näppärää dialogia ja tehdä kummia tyylivalintoja kerrottaessa tarinaa rikollisista, ja toinen asia tehdä näin, kun aihe on vakava ja monisäikeinen. Kesän mittaan olen tuntenut vetoa kyseiseen konfliktiin lähinnä siksi, että sisäistäisin kuinka vakavalla asialla Tarantino leikkii. Olen nautiskellut natsipropagandasta. Tämä inspiroi minua kirjoittamaan kolumnin käytännössä natsitaiteesta ja sen suvaitsemisesta, mutta nostetaan ensin pöydälle autenttiset, Natsi-Saksan tuottamat dokumentit.

Naamioitunut juutalainen.
Mein freund - olemme etääntyneet toisen maailmansodan todellisuudesta! Natseja ammuskellaan kaavamaisissa paukuttelupeleissä, joilla ei ole mitään tekemistä edes sodan kanssa. Pornoleffakin saa Oscar-ehdokkuuden sivutessaan juutalaisten kärsimyksiä. Natsi-Saksan propagandadokumentit paitsi auttavat ymmärtämään historiaa ja ihmisluontoa, myös tarjoavat nautintoja tragikomedioina. Esimerkiksi kokopitkä Der Ewige Jude (katso leffa täällä) antaa varmasti realistisemman kuvan sekä natseista että juutalaisista kuin Lukija, Uhma ja Call of Duty yhteensä. Teoriassa filmissä mustamaalataan Jumalan valittua kansaa. Käytännössä natsit nolaavat itsensä. Ensin juutalaisista kerrotaan samat asiat, joilla nakkikioskin kovat kollit kuvailevat romaneita tämän päivän Suomessa. Junttirasistit tosin ansaitsevat tunnustuksen johdonmukaisuudesta.

Pelottava juutalainen.
Der Ewige Jude nimittäin jatkuu selvityksellä siitä, kuinka juutalaiset ovat sivistyneempiä ja menestyneempiä kuin arjalaiset. Juutalaisväeston osuus saksalaisista oli prosentti, mutta puolet maan tohtoreista ja lakimiehistä oli juutalaisia. Että jotta, ei kai natsiaatteella ole mitään tekemistä kateuden kanssa? Natsit näkevät asian siten, etteivät alempirotuiset parasiitit ole älykkäitä, vaan kieroja. Tämä surullinen ja pohjattoman huvittava oivallus toistuu muussakin propagandassa. Taatusti monet aikalaisetkin tällaiselle naureskelivat, jos itkemiseltä ehtivät. Boratin tasoa ollaan niin lähellä, ettei sitä näkemättä usko.

Elän käsityksessä, että hallitustaan tukeneet Natsi-Saksan kansalaiset olivat simpansseja. Muutama syvästi kieroutunut saatana pumppasi ja retuutti heitä kuin iloista nippua vappupalloja. Säälin ja ymmärrän perusnatseja, kuten kaikkia sivistymättömiä elukoita. Osaan nauttia heidän taiteestaan, natsitaiteesta. En hyväksyisi taiteeksi mitään, mitä ei oltaisi tehty sielulla. Ellei joku osaa nauttia simpansseille suunnatusta taiteesta, hän lienee taiteen vihollinen, tai joku kirjaimellisen roskan ystävä, joilla on lämmin hellä olo Kiasmassa.

Natsitaiteeksi voidaan kutsua sellaista kamaa kuin Vallanhimo (Jud Süß, täällä). Tämä varsin katsottava fiktiivinen draama kertoo juutalaisesta, joka kieroilee tiensä kreivin hoviin 1700-luvun Saksassa. Natsielementit ovat sen verran hienovaraisia, että "pahasta jutkusta" tulee moniulotteinen, jopa rakastettava hahmo. Elokuva ei vaivaudu puolustelemaan sitä, miksi juutalaiset olivat syrjittyjä jo tuolloin, joten eikö fiksu keikari, joka yrittää huijata itselleen ja kansalleen paremmat olot, ole eräänlainen Robin Hood? Elokuva on pieni helmi, jos nyt ei erityisen merkittävä teos. Ylväs natsitaide on jotain sellaista kuin Tahdon riemuvoitto (Triumph des Willens, täällä).

Adolf Hitlerin itsensä tuottama dokumentti esittää natsiaatteelle lämmenneen Saksan voimakkaana ja yhtenäisenä. Elokuvahistoria arvostaa Tahdon riemuvoiton teknisiä edistysaskelia. Henkilökohtaisesti tuumin, että heikkolaatuinen nettiversiokin vetoaa tunteisiin kuin Teräsbetonin konsertti. Natsijohtajien puheista ja usein pelkästä musiikista ja kuvasta koostuva teos vertautui mielessäni myös Disneyn Fantasiaan ja Sithin koston soundtrackin mukana tulleeseen kokonaisuuteen
Star Wars: The Musical Journey (kuuntele leffaa minuutti ja arvaa miksi - yhtäläisyyksiä on muitakin). Isänmaallisuus on vielä inhimillisempää ja luonnollisempaa kuin rasismi. Erityisesti itseään järkevinä pitävien ihmisten tulisi opetella tämän luonnevirheen salat vaikkapa Tahdon riemuvoiton tapaisella taiteella, sillä kuka tietää, milloin simpanssit alkavat taas mesota keskenään ja on terveellistä tietää, minkä heimon keskuudesta löytyy oma turvapaikka.

Natsiaate tiivistyy sanoihin isänmaallisuus, ahdasmielisyys ja itsekkyys. Rakentaakseen elämänsä näiden pilareiden varaan, ihmisapinan ei tarvitse olla Hitlerille hurraava historiallinen sakemanni. Natseja on maailma täynnä. Ollakseen simpansseja, natsit muistuttavat kummasti muurahaisia. Hitler paasaa Tahdon riemuvoitossa: "Sieg Heil! Saksa on yhtä! Olemme yksi ja sama sakemanni!" ("Tungetaan siis uuniin kaikki ne, joita emme selvästikään ole!") Natsi on rikkaan maan rasisti, joka ei tahdo auttaa minkäänlaisia pakolaisia. Natsi on kukkahattutäti, joka ei suostu edes kuuntelemaan perussuomalaisia. Kaikki rakastavat oman heimon supernatsia tilanteessa, jossa vieraan heimon supernatsi aloittaa etniset puhdistukset. On luonnollista olla natsi ja piereskellä ja katsoa pornoa ja pettää puolisoaan.

Tahdon riemuvoitto keskittyy isänmaallisuuteen, joten se ei ole erityisen haastavaa katseltavaa. Amerikkalainen natsileffa Birth of a Nation (täällä) maalaa pimahtaneemman kuvan, jossa Ku Klux Klaani pelastaa Yhdysvallat nekrujen sortovallalta sen jälkeen, kun mutiaiset vapautuivat orjuudesta. Afroamerikkalaiset esitetään julmina zombeina: valkoinen näyttelijä kenkälankkia naamassa ei näytä järin sympaattiselta. Kuitenkin myös Birth of a Nation on arvostettu laatuleffa. Kolmen tunnin mykkäelokuvaa ei tulisi katsottua pelkästään arveluttavan sisällön vuoksi. Rasismi on tosiasiasssa vain pintaa. Lapsellinen leffa yksinkertaisesti kertoo tarinan sisällissodasta valkonaamojen näkökulmasta. Mustat ovat uhka - "ulkoinen" uhka. Suurin osa ihmisistä ei kykene samaistumaan hampurilaiseen, vaikka se oli vähän aikaa sitten elävä ja tunteva olento. Natsit eivät kykene samaistumaan vieraisiin ihmisiin. On helppoa varttua natsiksi, kun jo piirretyt opettavat, että on olemassa pahoja otuksia, joita kiinnostaa vain kenkkuilu.

Vaikeampaa on tuottaa taidetta natsifilosofian toisesta puolesta, eli oman heimon kiusaamisesta yhtenäisyyden nimissä. Sekin on toki luonnollista: sortavathan monet eläimetkin mutanttejaan. Kuitenkaan en muista nähneeni koskettavaa tai minkäänlaista elokuvaa kehitysvammaisesta henkilöstä, joka armomurhataan, tai homosta, jonka pappi siunaa eheäksi, tai jumalaapelkäävästä raukkaparasta, joka vapautuu ahdistuneisuudestaan luovuttuaan elämänfilosofiastaan kiitos bussimainosten. Sen sijaan olen nauttinut mainittujen teosten ohella mm. tunnetun supernatsin John Waynen länkkäreistä ja mustavalkoisen sanomansa syvälle symboliikkaan kätkevistä natsileffoista kuten 300 (tosimiehet vs. miljoona jättiläisfriikin johtamaa ulkomaanpelleä), Narnian tarinat: Prinssi Kaspian (oikeauskoiset vs. vääräuskoiset) ja Taru sormusten herrasta (Ridge Forrester ja muut kauniit & rohkeat vs. rumat rääsyihin pukeutuneet raakalaiset).

Käsite hyvä ja paha sellaisena kuin se esiintyy Vanhassa testamentissa, Hollywoodissa ja kaikessa mikä jää väliin, on armottoman natsihenkinen. Itse Jumala teki valitusta kansastaan natseja, koska se palveli tarkoitusta: he olivat valittu kansa. Todellinen pahuus on helposti määriteltävissä. Se on kertomus pahuudesta, kun enkeli Lucifer, maia Sauron, velho Tom Valedro, jedi Anakin Skywalker ja agenttiohjelma Smith rakastavat itseään niin paljon, että he tietoisesti ryhtyvät pahoiksi herra pahaherroiksi. Sen sijaan se on natsihenkistä propagandaa, kun Sauron luo puhdasta pahuutta edustavan örkkirodun - se, kun kaikki Voldemortin kätyrit paljastuvat pahoiksi ja/tai idiooteiksi jo perimän kautta - ja tietenkin sekin, että on olemassa "Voiman pimeä puoli".

Kun harvahampaista juutalaista kuvaillaan ahneeksi elukaksi, tämä ei ole vertauskuvana mitään sen rinnalla, kun pahaherran kätyrit esitetään sieluttomina, kuolaavina, toisiaankin pahoinpitelevinä raakalaisina, joiden olemassaolossa ei ole mitään positiivista. On taiteilijan valinta ryhtyä natsiksi. Vaihtoehtoja on, oli tarina mikä hyvänsä. Vanhemmiten viisastunut George Lucas yritti kovasti lieventää hyvä/paha-asetelmaa Tähtien sodan esiosatrilogiassa näyttämällä vaihe vaiheelta, miten ja miksi "hyvä" kansakunta vajoaa "pahuuteen". Toisaalta Lucasin leffat tursuilevat ylenpalttista rasismia kuten sössöttävistä hölmöläisistä koostuvia kulttuureja.

Asiallinen elokuva esittää osapuolet asiallisesti. Asiallisuus ei ole taloudellinen itsemurha, mutta natsitaide myy paremmin, jos aiheena on suuri konflikti. Troija on hyvä esimerkki elokuvasta, jonka "jännitteiden" (pahuuden) puutetta on kritisoitu. En muista kuulleeni, että samoihin aikoihin tehtailtu Kingdom of Heaven hämmentäisi harmaudellaan, mutta toisaalta se on selvää, että länsimaissa muslimeja pidetään automaattisesti vastustajina. Yhtä kaikki kumpikaan asiallisuus ei ollut hitti.

Se menee simpansseilta jo yli hilseen ja kirppujen, jos elokuva on korostuneesti natsipropagandan vastainen. Matrix-saagan voi tulkita monella tapaa, mutta saarnaan Hitlerin intohimolla, ettei Matrix kerro hyvän ja pahan taistelusta. Konflikti johtuu siitä, etteivät ihmiset ja ihmisten luomat koneet tunnusta toisiaan veroisikseen (katso Animatrix). Saatanahahmo Smith edustaa pahuutta, joka uhkaa kaikkia. Messiashahmo Neo pysäyttää Smithin antamalla henkensä kaikkien puolesta, luoden täten ensimmäisen sillan osapuolten välille. Miten simpanssi reagoi tällaiseen loppuratkaisuun, tulitaukoon? "Surkein lopetus ikinä! Voi b**aani tälle varmaan tulee vielä jatko-osa!"

Messiashahmoista puheenollen, se oli melkoinen show, joka järjestettiin yksityisellä puolella ja mediassakin kun The Passion of the Christ sai ensi-iltansa. The Passion of the Christ on... "rasistinen natsileffa, koska Jeesuksen kuolema esitetään liioitellun graafisesti ja juutalaiset ovat tämän pahoinpitelyn takana". Mielenkiintoista, sillä minä en tiedä, onko vähemmän natsia leffaa mahdollista tehdä. Uskoipa katsoja Jeesukseen tai ei, sen pitäisi olla pääteltävissä, että kyseessä on visuaalisuuteen panostava taide-elokuva, joka pyrkii esittämään korostetun kivuliaana uhrauksen, jonka yksi mies on valmis tekemään kaikkien, myös vihollistensa puolesta. Elokuvan päähenkilö, jota näyttelee James Caviezel, uskoo uhrauksella olevan jotain merkitystä, kuten Keanu Reevesin näyttelemä hahmo uskoo oman uhrauksensa olevan tärkeä Matrix-saagassa. Typeryyden huipentuma ei ole tämän missaaminen, vaan tämän dissaaminen. Mutta ei olla natseja: annetaan natsiviihteeseensä fiksoituneille simpansseille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät.

Natsitaide on kivaa ja alkeellisen luonnollisuutensa vuoksi jopa puhdistavaa ja rentouttavaa, kunhan siihen ei ala uskomaan. Natsi-Saksa oli julmuuksiin syyllistyvä roistovaltio, kuten on myös tämän päivän Yhdysvallat. Epäilyttävän sisällön vuoksi odotan suuremmalla innolla teosta The First Avenger: Captain America kuin muita Marvelin supersankarielokuvia. En pysyisi housuissani, jos Pohjois-Korea päättäisi käyttää ydinohjelmarahansa historialliseen spektaakkeliin, jossa maan erinomaisuus alleviivattaisiin ylväästi kuin kiinalainen diktatuuri propagandapätkässä Hero. Jos jokin onnistutaan esittämään positiivisena, sen täytyy olla positiivista, vaikka se olisi samalla myös suunnattoman negatiivista.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Alas ammuttava helik... Benq Joybee GP1 -min... >

Keskustelut (16 viestiä)

Euphonic

Rekisteröitynyt 04.04.2007

31.08.2009 klo 13.54

"Vaikeampaa on tuottaa taidetta natsifilosofian toisesta puolesta, eli oman heimon kiusaamisesta yhtenäisyyden nimissä. - - en muista nähneeni koskettavaa tai minkäänlaista elokuvaa kehitysvammaisesta henkilöstä, joka armomurhataan, - -."

Natseilta sellainenkin löytyy, omasta mielestäni ehkä järkyin yksittäinen natsielokuva koko lajityypin lyhyessä historiassa: Ich klage an, ohjaajana Wolfgang Liebeneiner ja valmistumisvuosi 1941. Suomenkielinen nimi on näköjään "Älkää tuomitko!"

Pääarmomurhattava elokuvassa on tosin MS-taudista kärsivä nainen, mutta sen täysin avoimena tarkoituksena on yhtä voimakkaasti mainostaa ja tehdä kivaksi jutuksi myös esim. kehitysvammaisten armomurhaamista. Liebeneiner teki sodan jälkeen pitkän uran Länsi-Saksassa kaikenlaisen kevyen viihdehömpän ohjaajana ja teki mm. sarjan saksankielisiä elokuvia The Sound of Musicista tutusta Trappin perheestä...
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2009 klo 14.49

Eihän Passion of the Christ ole mitenkään puolueellinen. Sehän on vain todenmukainen kuvaus joka jää joka tapauksessa väkivaltasuudessaan Raamatun jalkoihin. You ain't seen nothing yet.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2009 klo 16.24

Latuman kirjoitti:
Eihän Passion of the Christ ole mitenkään puolueellinen. Sehän on vain todenmukainen kuvaus joka jää joka tapauksessa väkivaltasuudessaan Raamatun jalkoihin.


Olettaen, että tämä oli latumanimaista sarkasmia, niin joudun vaihteeksi suosittelemaan, että luet mitä kirjoitan. "Visuaalisuuteen panostava taide-elokuva" on realistisen elokuvan vastakohta, enkä valinnut näitä sanoja vahingossa. Passion of the Christista höpötys on tietenkin provo. Reaktiot joita toivon salaa: kukaan ei sano yhtään mitään tai sitten joku näkee vaivaa selittääkseen, miksi olen väärässä. Se, että joku joka ei arvosta mielipiteitäni, käy kuitenkin kiroilemassa niille, lienee lohdutuspalkinto.

Ahhahah! Sieg heil!
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2009 klo 16.34

Euphonic kirjoitti:
Natseilta sellainenkin löytyy, omasta mielestäni ehkä järkyin yksittäinen natsielokuva koko lajityypin lyhyessä historiassa: Ich klage an,


Avainkysymys: onko se sinun omien määritelmiesi mukaan minkäänlaista taidetta, vaiko puhdasta roskaa? Kolumnissa väitän, että rasismi ja isänmaallisuus ovat negatiivisia asioita, jotka voidaan esittää taiteessa ylväinä ja liikuttavina hyveinä.

Armomurha varmasti voidaan esittää hyveenä, en epäile yhtään, en vain ole nähnyt sellaista elokuvaa.
kivaaaaa

31.08.2009 klo 16.41

Miksi Hitler päätyi sotaan Englannin kanssa?

Hitler oli vietellyt viehättävän englannittaren ja viettänyt yönsä tämän hotellihuoneessa. Aamulla lähtiessään hän kohotti kätensä natsitervehdykseen ja sanoi kohteliaasti naisen äidinkielellä: -So long!
- Ei sinne päinkään! nainen vain nauroi.
aaaatu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2009 klo 16.57

"Aiempien kokemusten perusteella seuraavista aiheista keskustelua ei suositella tai se voidaan estää kokonaan:
* Juutalaisten kansanmurha ja kansallissosialismi ym. poliittiset ääriliikkeet"

heh heh... jännä juttu...
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.08.2009 klo 17.23

Keskustelufoorumilla juttu on vähän eri. Kolumneissa voidaan käsitellä aihetta kuin aihetta.
foundNirvana

Rekisteröitynyt 21.05.2009

31.08.2009 klo 19.13

Oli loistava artikkeli taas pitkästä aikaa. Jatka samaan malliin JariPee.
HulluLaama

31.08.2009 klo 19.23 1 tykkää tästä

Ainoa asia nykyään miksi enää heilun tällä sivulla, on nämä mahtavat tekstit, joita tältä oudon monisanaisen sanaston omistavalta hyypiöltä ulos putkahtaa. Ehkä paras kolumni tähän mennessä. Keep up the good work!
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

31.08.2009 klo 19.36

Birth of a nation? Ehkäpä se on juuri inspiroinut tätä kappaletta:
http://www.youtube.com/watch?v=1YE_j0xIsJA

EDIT: aiheeseen liittyvä bändi joka käyttää natsi ja kommunisti taidetta hyväkseen... ON kumminkin epäselvää tehdäänkö homma-ironisesti tekemällä siitä melkein koomista ja niin että sanoma on päinvastaista ja toinen on... Että ihan totista, mutta sekavaa..
Euphonic

Rekisteröitynyt 04.04.2007

31.08.2009 klo 19.51

Jari-Pee kirjoitti:

Avainkysymys: onko se sinun omien määritelmiesi mukaan minkäänlaista taidetta, vaiko puhdasta roskaa?


Kaikki itse näkemäni natsielokuvat ovat olleet taidetta niin selkeästi, etten ole edes kokenut tarvetta pohtia, ovatko ne taidetta vai eivät. "Taide" ei ole minulle mikään arvonimi, joka myönnetään jollekin joka sattuu miellyttämään itseä ja evätään vastaavasti siltä mikä ei satu miellyttämään. Natsielokuvissa on nykynäkökulmasta niin syvästi vaikuttavaa pohjimmiltaan ehkä juuri se, että ne todella ovat ihan oikeasti taidetta - minkä mielestäni toit myös omassa tekstissäsi erittäin hyvin esiin.

Lainaus:
Armomurha varmasti voidaan esittää hyveenä, en epäile yhtään, en vain ole nähnyt sellaista elokuvaa.


Jos joskus tarjoutuu tilaisuus nähdä tämä mainitsemani, suosittelen. Jos esimerkiksi Jud Süß tai Der ewige Jude herättävät sinussa sentyyppisiä reaktioita kuin tekstistäsi ilmenee, niin niitä tulisi varmasti herättämään myös tämä.
Mirr5

Rekisteröitynyt 17.03.2009

31.08.2009 klo 20.11

Matrixin jatko-osien ongelma ei ollut lopetus tai alku vaan niiden välissä ollut päämäärätön, surkuhupaisalla dialogilla maustettu sekoilu. Niin ja se että elokuvat olivat tarinankerronnaltaan melko keskinkertaisia.
GanymeDes

Rekisteröitynyt 23.04.2007

01.09.2009 klo 01.57

olen 12 ja mitä tämä on?
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.09.2009 klo 16.22

Jari-Pee kirjoitti:


Olettaen, että tämä oli latumanimaista sarkasmia, niin joudun vaihteeksi suosittelemaan, että luet mitä kirjoitan. "Visuaalisuuteen panostava taide-elokuva" on realistisen elokuvan vastakohta, enkä valinnut näitä sanoja vahingossa. Passion of the Christista höpötys on tietenkin provo. Reaktiot joita toivon salaa: kukaan ei sano yhtään mitään tai sitten joku näkee vaivaa selittääkseen, miksi olen väärässä. Se, että joku joka ei arvosta mielipiteitäni, käy kuitenkin kiroilemassa niille, lienee lohdutuspalkinto.

Ahhahah! Sieg heil!


Ai trolli, ok. Ei hälytys soinut.
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

05.09.2009 klo 20.16

Vähän myöhässä tulee, mutta jotenkin jännää, miten joku voi kirjoittaa täysin olemattomalla paneutumisella näinkin pitkän tekstin. Ehkä Jari-Pee ei ole eläissään pistänyt päätään maan alla sijaitsevan V2-toimistonsa ulkopuolelle, mutta tämänkin kolumnin kohdalla on jotenkin sivuutettu ihan täydellisesti jokaisen elokuvan konteksti ja se, että maailma ei ole vaaleanpunainen paikka, jossa ainoa ikävä asia ovat rasistit ja muut suvaitsemattomat "simpanssit". Jotenkin hämmentävää, miten jokaisen noista "natsipropaganda"leffoista voi ymmärtää noin täydellisen väärin. Miksi edes vaivautua katsomaan yhtään mitään leffoja noin täydellisen umpimielisellä liberalistivaahtokarkkihattarasateenkaariasenteella (ja turha sanoa, että siksi kun se on hauskaa, koska se on paskapuhetta), kun voisi vain kirjoittaa että "natsit on tyhmiä ja juutalaiset ja homot kivoja"?

Ja joo, menin provoon. Ihan sama. Shalom Israel, rasisti on reppana.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.09.2009 klo 21.27 2 tykkää tästä

Raat0 on nyt tainnut itse ymmärtää jotain väärin.

"Tainnut" on terve sanavalinta, sillä kuten palautteenantajat yleisesti, et perustele mitään, vaan lauot totuuksia joilla ei ole pohjaa.

Jouduin tekemään tällaisen tulkinnan: et pidä yleisesti tässä ja muissa yhteyksissä osoittamastani suvaitsevaisuudesta, joten et lukenut mitä kirjoitin, vaan mitä halusit lukea, koska olen mielestäsi automaattisesti väärässä.

Mielipiteelläsi olisi arvoa, jos olisit esittänyt sen. Voit edelleen niin tehdä. Haukku: "ei, olet väärässä". Mielipide: "niin, mutta minä olen tätä ja tätä mieltä".

Minä aloitan: Tämän kolumnin pääasiallinen tarkoitus on todeta, että ahdasmielisetkin ihmiset ovat ihmisiä ja kääntää homma siten, että kolumni luokittelee kaikki ihmiset "ahdasmielisiksi" (leikin varjolla, peltostyyliin).

Olen seurannut itseään perussuomalaisiksi, itseään kansallissosialisteiksi ja itseään natseiksi kutsuvien ihmisten keskustelua (tässä oli kolme erillistä ihmistyyppiä) ja todennut, että he ovat ihmisiä, joita ei ole fiksua kukkahattutyyliin tuomita.

Väität, etten ole sitä mieltä kuin juuri väitin. Vikaa on joko päättelyssäsi tai tässä kolumnissa. Jos kolumnissa (täysin mahdollista), sinä tai kuka tahansa saa kertoa miksi.

Ahdasmielinen tosiaan on reppana, siis mielestäni. Jos kutsun jotakuta reppanaksi tai säälittäväksi, minä säälin; tunnen surua. Iva on ahdasmielisten ihmisten ominaisuus ja hauska tehokeino kirjoituksissa.

Sekin olisi tosiaan hienoa, jos joku kertoisi, miksi "provosoiva" The Passion of the Christ -esimerkki on väärässä, koska se taatusti monen mielestä sitä on. Ei ole pakko. Tämä oli toive. Kun kutsuin sitä provoksi, en tarkoittanut, että yritän vain kiusata, vaan että toivon, että joku vastaa siihen. Esitin rehellisen perustellun mielipiteen.

Väännän läppää rautalangasta, koska kirjoitan näitä juttuja jatkuvasti ja jatkuvasti osa siitä pienestä osasta lukijoita joka tekstejä kommentoi, ei ymmärrä perimmäisiä perusasioita, joita yritän ilmi tuoda. Tämä ei ollut solvaus, tämä oli toteamus.

Triviatietoa: yksikään Jari Tapani Peltosen teksti ei ole yliopiston kovimman gurun kirjoittama, vaan erään pellen, joka häiriköi Peliplaneetan foorumeilla ja sitten häntä pyydettiin arvostelemaan pelejä. Odotan vuodesta toiseen, että joku hyökkää jotain tekstiäni kohtaan ja osoittaa, kuinka väärässä onneton sivistymätön amatööri on. Mitään tämän tapaistakaan ei tapahdu. Ei koskaan. Joskus pelkäsin päivää jona näin tapahtuu. Nykyään odotan sitä kuin lottovoittoa. En elä käsityksessä, että olen oikeassa, vaan käsityksessä, etteivät vastapuolen sanavalmiit ajattelijat vaivaudu kommentoimaan tai edes lukemaan tekstejäni, mikä on erinomaisen ymmärrettävää, mutta sääli minun kannaltani, kun en pääse koskaan vastaamaan ja sitä kautta kehittymään.

Kirjoita kommentti

90025

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova