Tuorein sisältö

Skylanders Trap Team

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Lastenpelit, Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Toys for Bob
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 10.10.2014
Pelin kotisivut
Kati Alha

07.11.2014 klo 16.47 | Luettu: 20084 kertaa | Teksti: Kati Alha

Pahikset portaalin putkaan
Skylanders, tuo lasten viikkorahojen ryövääjä, on palannut. Leluja ja pelejä menestyksekkäästi yhdistänyt sarja on ehtinyt jo neljänteen pääpeliinsä. Tällä kertaa Kaos, tuttu pääpahis, räjäyttää vankilan ja päästää valloilleen Skylandsin pahimmat pahikset. Vangitsijoina toimineet trap masterit sekä vankilan palaset tippuvat maan päälle, portaalimestareiden löydettäviksi.


Entiset vangit ovat sittemmin ehtineet jo levittäytyä ympäri Skylandsiä, tietenkin pahat mielessään. Pelaajan tehtävä onkin valjastaa skylanderit ja lähteä vangitsemaan kelmejä ansoina toimivien vankilanpalasten avulla. Konseptia on siis pistetty jälleen uusiksi, ja mukana on monenlaista uutta pelattavaa ja, tietenkin, ostettavaa.

Muovin vangit


Uusien normaalien skylanders-hahmojen ohella hankittavana on monta uudenlaista ostokohdetta: on suurikokoisia trap mastereita, pienikokoisia, pelattavia minihahmoja ja eri elementteihin kuuluvia ansoja. Jopa portaali on uusittu: uudessa Traptanium-portaalissa on paikka ansalle ja kaiuttimella varustettu “tyrmä”.


Trap Teamin suurin uudistus onkin juuri ansoissa ja niihin vangittavissa pahiksissa. Jokaisesta kentästä löytyy muutama minipomo. Kun skylander kukistaa yhden näistä, on se mahdollista vangita samaan elementtiin kuuluvalla ansalla. Tällöin pahis imeytyy portaaliin, jossa hahmo jatkaa huuteluaan portaalin kaiuttimen kautta. Pahikset eivät kuitenkaan jää pelkäksi keräilykamaksi, vaan kulloinkin portaaliin asetetussa ansassa olevan kelmin voi vaihtaa pelattavan hahmonsa tilalle ja valjastaa näin mukaan kamppailuun pahaa vastaan. Pahiksilla ei voi kuitenkaan pelata loputtomiin: sen tullessa peliin lähtee laskuri tikittämään. Sen tyhjennyttyä hahmo palaa selliinsä odottelemaan ennen kuin sen voi kutsua uudelleen. Jokaisella pahishahmolla on lisäksi oma henkilökohtainen tehtävänsä.

Jos vangitsemiseen tarvittavan elementin ansaa ei satu vielä omistamaan, ei kukistaminen mene tuolloinkaan hukkaan, vaan pahis päätyy tästä huolimatta yhteistyrmään. Sieltä sen voi hakea käyttöön, kun on ostanut uuden ansan. Sama pätee myös, mikäli oikean tyyppisiä ansoja ei ole vapaana: silloin voi valita, haluaako ansassa pitää aiemman pahiksen, vai vaihtaa sen uuteen. Pahiksia voi vaihdella vankilan ja ansojen välillä myös kenttien välillä. Periaatteessa siis yksi ansa kustakin elementistä riittää jotta pahiksilla pääsee pelaamaan, mutta todellinen keräilijä haluaa toki hankkia vähintäänkin kaikki erinäköiset ansat ja mielellään ehkä vielä yhden kutakin pahista kohti, jotta nämä voi keräillä pelin mukana tulevaan hienoon pahvitelineeseen.

Paljon uutta, mutta millä hinnalla?



Kokonaisuudessaan Trap Team on muiden Skylanders-pelien tavoin hyvin toimiva lastenpeli. Trap mastereiden rooli jää kuitenkin ehkä vähän laihaksi: nimiroolistaan huolimatta niiden vastuulle jäävät tietynlaisten kristallien tuhoaminen pienten bonusjuttujen toivossa, sekä omista elementtiportaaleista läpi kulkeminen. Sen sijaan mikä tahansa skylander pystyy kukistamaan ja vangitsemaan pahiksia ja näkemään valtaosan sisällöstä. Tällä teemalla aiempien pelien hahmot, myös viime pelistä tutut kaksiosaiset Swap Force -skylanderit, toimivat Trap Teamin kanssa. Tarinatehtävien ja pahisten keräilyn lisäksi mukana on erilaisia haastetehtäviä, joita myös avautuu lisää pelin edetessä.

Uusissakin skylandereissä riittää edelleen persoonaa ja erilaisuutta, ja kokeiltavina olleista hahmoista löytyi pian ne omat suosikit. Pelaaminen on viihdyttävää ja hauskaa; kaikki mikä on perinteisesti ollut näissä peleissä toimivaa, toimii edelleen. Tarjolla on siis yhä laadukasta toimintaa nuorempaa pelaajakansaa varten. Trap Team onnistuu lisäksi jälleen lisäämään pöydälle tarpeeksi uutta pitääkseen toiminnan tuoreena uusien hahmojen, uuden sisällön ja pienen tuunauksen myötä. Suurimpana ongelmana on samalla juurikin tämä: fyysistä uutta on sen verran paljon, että se käy myös kukkarolle. Ostettavaa riittäisi, ja peli myös kannustaa siihen aktiivisesti. Onneksi perussetilläkin voi hyvin pelata, kunnes viikkorahoista säästyy tarpeeksi uuteen hahmoon.

V2.fi | Kati Alha

Skylanders Trap Team (Playstation 4)

Uusin Skylanders tuo tuttua seikkailua mukavasti uusitulla konseptilla, mutta käynee vanhempien kukkaroille.
  • Tuttua Skylanders-laatua
  • Hyvin uudistettu konsepti
  • Helppo joululahja Skylanders-faneille
  • Pientä rahastuksen makua
  • Paikoin kankeat suomennokset
< Super Smash Bros for... Deadcore... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

japojedpoij

07.11.2014 klo 17.26

Spyroa ei mainita sanallakaan. Mitä helvettiä just pari viikkoa se joku tuottaja leveili miten upeasti Spyro on tuotu nykyaikaan?
lainaa
Miku

Rekisteröitynyt 10.12.2013

07.11.2014 klo 23.32

japojedpoij kirjoitti:
Spyroa ei mainita sanallakaan. Mitä helvettiä just pari viikkoa se joku tuottaja leveili miten upeasti Spyro on tuotu nykyaikaan?

Spyro on Skylanders-peleissä yksi pelattava Skylander-hahmo muiden joukossa ja sillä ei ole sen isompaa roolia, vaikka ensimmäinen Skylanders-peli olikin reboot Spyro-sarjalle kantaen tämän nimeä. Toki omasta mielestäni Skylanders-pelit ovat saaneet tyylillisesti vaikutteita Spyro the Dragon -sarjasta hieman, mutta näiden lisäksi muita yhteyksiä ei pahemmin löydy.
lainaa
pelimaailmanhippuk

06.03.2015 klo 23.58

Voisko joku kertoa onko Skylader TrapTeam-peliin oikeasti saatavana Traptanium-portaali Nintendo 3ds:än? Joissain verkkokaupoissa ainakin on aloituspaketin kuvassa vanha portaali, jossa ei ole tyrmää eikä tilaa ansoille ja tuotteen tiedoissa silti mainitaan sisältävän Traptanium-portaalin ja 2 ansaa, joita ei todellakaan sisällä. Virheellistä tietoa... Olis kiva saada ne ansat käyttöön... Ei ole marketeissakaan tullut oikean portaalin sisältävää aloitussettiä vastaan, onko ne jo loppuunmyyty?
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova