Muumipeikko: Talven taika on keväällä ilmestynyt seikkailupeli, joka on pari vuotta sitten ilmestyneen Nuuskamuikkunen: Muumilaakson melodia -pelin tekijöiden tuoreempi tuotos (lue V2.fi:n arvostelu täältä (artikkeli)). Muumilaakson melodia sijoittui keväiseen aikaan kun Talven taika, kuten nimestä voi arvata, sijoittuu puolestaan talveen. Mutta hetkinen, eikös muumiperhe nuku talviunta?


Muumiperhe menee talvilevolle syksyn kääntyessä talveen. Muumipeikko herää kesken talviunen yksin kylmässä Muumitalossa. Talossa on pelottavaa, ja pienen muumin täytyy kerätä kaikki rohkeutensa sytyttääkseen talon lyhdyt ja lämmittääkseen hyistä asuinsijaa. Mamma ja Pappa ovat edelleen syvässä talviunessa, joten heistäkään ei ole huolehtimaan peikostaan. Muumipeikko päättää uskaltautua ulos.



Arka ja epävarma Muumipeikko on talvella aivan uusien asioiden keskellä, sillä tämä on nukkunut tähän saakka kaikki aiemmat talvet. Hän päättää, että Jäärouva on ajettava pois ja kevään on tultava pian takaisin, sillä kevät tuo takaisin myös Nuuskamuikkusen, jota hän ikävöi. Ympärillä on tietysti valtavasti lunta ja koko laakso on lähes tunnistamaton talviasussaan. Tutut hahmot, kuten Pikku Myy, Tuu-tikki, Reippailija-Hemuli ja Vilijonkka ovat hereillä tavalliseen tapaan omissa puuhissaan. Muumipeikko tutustuu myös eriskummallisiin talviolentoihin, jotka tarvitsevat apua erilaisissa tehtävissä. Leikillekin löytyy aikaa, kuten talveen kuuluu, mutta tärkeintä on rakentaa suuri talvinuotio ja ajaa Jäärouva tiehensä.


Kertomusta kuljetetaan eteenpäin samalla tavoin kuin Nuuskamuikkusenkin pelissä. Dialogiruudut ovat helppolukuisia, mutta välillä niitä tuntuu olevan peräkkäin enemmän kuin mitä jaksaisi lukea, etenkin jos pelaaja on pieni ja kärsimätön. Tietoa tehtävistä asioista annetaan dialogissa kuitenkin selkeästi. Tehtävät sisältävät yleensä asioiden ja tavaroiden keräilyä tai etsimistä, vaihdellen erilaisten tarkkuus- ja pulmapelien välillä. Tehtäviä ei ole kovin montaa erilaista tyyppiä, joten tylsältä toistolta ei vältytä. Vaikeustaso on helppo, ja koska aikapainetta ei ole, uudelleen voi aina yrittää. Aikuinen, kokeneempi pelaaja voi kaivata enemmän haastetta kuin mitä peli pystyy tarjoamaan, mutta nuoremmat pelaajat on huomioitu hyvin.



Ympäristöt on toteutettu kauniin akvarellimaisella tyylillä ja ne ovat helppotulkintaisia, joten ei ole vaikeaa hahmottaa, mistä voi kulkea ja minkä kiven takana saa esimerkiksi purevalta myrskytuulelta suojaa. Karttakin on niin yksinkertainen, ettei Muumilaaksossa voi eksyä. Visuaalisia vihjeitä annetaan myös sokkeloisissa paikoissa, jolloin navigointi onnistuu lapsosiltakin. Muumipeikolla on pelin mittaan mukanaan muutama erilainen esine, joita voi käyttää vain yksi kerrallaan. Tarve näiden esineiden käytölle on rajattu tiettyihin paikkoihin ja tilanteisiin, mikä osaltaan selkeyttää ja rentouttaa pelikokemusta. Lapiolla voi kaivaa vain lunta, kirveellä voi hakata vain tiettyjä puita ja niin edelleen.


“Rentous” lienee avainsana, sillä sitä Talven taika osaa tarjota. Pelissä tekemisen ja etenemisen säännöt ovat selkeät: seuraa päätehtävää, ja kaikki selviää ajallaan. Paikasta toiseen voi liikkua vapaasti tutkimisen hengessä. Sivutehtävistä pari on pakko suorittaa, loput ovat vapaaehtoisia. Kaikkea mahdollista ei voi tehdä heti, ja se on myös lapsille hyvä viesti ja harjoitus kärsivällisyydestä. Visuaalinen tarjonta ei sisällä rajuja ärsykkeitä, mikä sekin rauhoittaa kokemusta. Kiireelle ei ole tilaa tässä maailmassa.


Äänimaailmassa yhdistyvät kaunis, tunnelmallinen musiikki, ympäristön yksityiskohtaiset äänet ja hahmojen erilaiset äännähdykset dialogin aikana – sekä talvinen hiljaisuus. Äänet kulkevat hyvin käsi kädessä kaiken ruudulla näkyvän kanssa lumisista narskahduksista tulitikun risahduksiin. Musiikkia käytetään melko paljon, mutta sillä ei pyritä täyttämään kaikkea tilaa, vaan se elävöittää tunnelmaa vähäeleisen viehättävästi.



Pelin tapahtumat ja hahmot perustuvat Tove Janssonin luomiin hahmoihin ja seuraavat Taikatalvi-kirjan talvisia seikkailuja. Taikatalven päälle on kuitenkin rakennettu myös uutta tarinaa. Suomenkieliseen dialogiin on tuotu hiukan modernisoitua Suomi-lokalisoitua hassuttelua, joka joko uppoaa tai on uppoamatta, makuasia. Omaan tahtiinsa kulkeva kertomus toimii, ja vaikka lopussa on pitkittämisen tuntua, kokonaisuus on uskottava.


Ikäraja on kolme vuotta, mikä olisi voinut ehkä olla pykälän verran korkeammalla. Pelin dialogissa on useampia mainintoja kuolemasta ja yksi maininta alkoholista. Lisäksi eräs alue on selvästi pelottava, joten pohdin, onko sisältö kokonaisuutena aivan pienimmille sopivaa.



Talven taika on pidempi kuin Muumilaakson melodia. Peliaika on oikein rennolla tahdilla lähemmäs yhdeksän tuntia, nopeampi läpäisee pelin seitsemään tuntiin. Verkkaista tekemistä riittää, etenkin jos sivutehtäviä ryhtyy nuohoamaan huolella. Latausruutuja on paljon ja usein, mutta ne eivät kestä liian kauaa. Pituus tuntuu tälle seikkailulle oikein sopivalta.


Pieniä graafisia vikoja ja muita kauneusvirheitä osui matkan varrelle, mutta kaikki ne tuntuvat hyvin vähäisiltä ongelmilta suhteutettuna siihen, miten lämmöllä, hienosti ja laadukkaasti peli on kokonaisuutena tehty. Rakkaus ja huolellisuus (sekä Moomin Charactersin tiukka hyväksyttämisprosessi) näkyvät lopputuloksessa, josta jää oikein hyvä mieli. Talvinen tunnelma toi vähän raikkauttakin mukanaan kesän kuumuuteen – myös siinä mielessä, että peli pyöri kevyesti, eikä tietokone puhallellut erityisen lämpimästi. Paljon kevyemmälläkin laitteistolla olisi selvinnyt kiitettävästi.

Talven taika pystyy tarjoamaan jotain niin aikuisille kuin lapsillekin, ja sopii loistavasti kohtuullisen mittaiseksi kesälomapeliksi.

Testattu: AMD RYZEN 9 9900X, 64 Gt RAM, GeForce RTX 3080 10 Gt, Windows 11. Peli asennettu SATA III-SSD-levylle.