Tuorein sisältö

The Crew

Arvioitu: Xbox One
Genre: Ajopelit
Pelaajia: moninpeli
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Ivory Tower
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 02.12.2014
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

23.12.2014 klo 13.58 | Luettu: 13671 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Mutta on siinä sentään Amerikkaa
Syksyn lupaava kevyempien autopelien kattaus täydentyi lopulta, kun Forza Horizon 2:n ja Driveclubin seuraksi saatiin se kolmas suuri panostus, Ubisoftin näkemys sosiaalisesta vapaan maailman autoilusta.


Tavallaan The Crew'n voi katsoa yhdistelevän piirteitä kahdesta muusta: Forzan tapaan ajettava alue on valtava, Driveclubin tapaan taas käyttäjien yhteistoiminta on suuressa osassa. Samalla omaakin ajatusta on mukana sen verran, ettei peliä käy syyttäminen kummankaan hiilikopioksi. Kohdeyleisöä taas laajentaa se, että peli on saatavana uuden sukupolven pääkonsoleiden (ja Xbox 360:n) lisäksi myös Windowsille. Vanhat jakolinjat voidaan siis unohtaa ja PC Maisteri Rotukin pääsee osalliseksi rattikapinasta.

Juoni, vakio, 1 kpl


Kehyskertomus ei lukeudu The Crew'n vahvimpiin puoliin: jälleen kerran eräs syylliseksi lavastettu ja poliisin kanssa sopimuksen tekevä rosvo pääsee riehumaan vapaasti peitetehtävän varjolla. Luodista saaneen lähisukulaisen tappajaa jahdatessa soluttaudutaan 510-autojengiin ja lähdetään tavoittelemaan korkeampaa asemaa. Myös 510:n sisäinen hierarkia aiheuttaa myötähäpeää: pikkupomot ovat V2:ia, isoin kiho taas V8, välistä löytyvät V4 ja V6. Mahtoikohan tämä kuulostaa jossain vaiheessa hienoltakin ajatukselta…


Noh, oheistarinalla ei sinällään ole merkitystä, ja onhan mm. Ubin Driver: San Francisco typerästä juonikudelmastaan huolimatta oiva peli. The Crew'n suhteen ehdottomasti kuumottavin ominaisuus onkin se, että sen kartta käsittää koko Yhdysvallat – reilusti kutistettuna versiona, mutta kuitenkin. Suurimmat kaupungit ovat mukana, samoin maaseutua ja maamerkkejä niiden välistä. Olin ensin hieman pettynyt siihen, miten paljon etäisyyksiä on skaalattu, mutta pian ilmeni, että tällaisenaankin siirtymien pituuteen ehtii leipiintymään aivan riittävästi. Maastoon on piristykseksi ripoteltu pikkutehtäviä pujottelusta huippunopeudella kaahailuun, ja osa niistä toimii hyvin, osaan kyllästyy melko nopeasti.

Aja porukalla, tai sitten älä aja


Toinen korostettu aspekti pelissä on, että pelaaja voi perustaa oman jenginsä ja pelata juonitehtäviä läpi yhteistoiminnallisesti. Jos omaa seuraa ei löydy, voi mukaan värvätä lähistöllä ajelevia kuskeja. Hyppäsinkin mukaan muutamaan kisaan, mutta en tiedä, oliko minusta juuri apua. Se hippasen ärsytti, että jos jengin johtaja päättää aloittaa kisan uudestaan, se alkaa tietenkin uudestaan kaikilla. Ja koska useimmat juonitehtävät pitää juurikin voittaa, tätä uusintamahdollisuutta tulee myös käytettyä. Samasta syystä en viitsinyt juuri vaivata muita pelaajia omien tötöilyideni kanssa, koska muutamissa tehtävissä uusintayrityksiä kertyi kasoittain. Muutaman tunnin testin aikana ei oikeastaan valjennut, mitä valtavaa etua tiimipelaamisesta edes lopulta koituisi. Kaveriporukan kesken ajelu toki sinällään on ihan viihdyttävää.


Peli on myös suomennettu kokonaisuudessaan. Työn laatu vaihtelee: keskustelu on käännetty hyvin, käyttöliittymässä taas on paikoitellen käsittämättömiä virheitä. Prosessin tuntevana en toki asiaa ihmettele, mutta jos mm. "Enter" on käännetty "Syötä" (kun on tarkoitettu "Mene sisään" tai "Siirry"), käännös onnistuu lähinnä hämmentämään.

Lusikka pohjassa


Pelin ajotuntuma on näistä kolmesta pelistä ehdottomasti suoraviivaisin ja arcademaisin. Kaasu pohjassa voi päästellä melko surutta, eikä autoihin tule kuin kosmeettisia vahinkoja. Suurin osa törmäyksistä ei vaikuta mitenkään, mutta suorat kolarit toisiin autoihin tai rakenteisiin käynnistävät vanhoista Burnouteista tutun hidastustilan. Tällöinkin ajoa saa jatkaa välivideon katsomisen tai ohittamisen jälkeen.

Jatkaminen kolarin jälkeen on tosin useimmiten turhaa, sillä kisa on jo hävitty: pelin tekoäly ei juuri armoa anna. Muut autot ovat kuminauhalla tiukasti oman menopelin perässä, eikä kilpailijoiden autoja pysty esimerkiksi kiilaamaan päin vastaantulijoita. Erityisen vaikeaa tuntui olevan ajaa kiinni tekoälyvastustajaa, joka oli päässyt pari sataa metriä edelle. Vaikka oma autoni oli papereiden mukaan paljon nopeampi ja tuuttasin koneeseen nitroa minkä ehdin, ei välimatka kutistunut lainkaan.


Autojen virittäminen tehdään etupäässä käyttämällä kisoista ja haasteista voitettavia osia. Menestyksen mukaan läpäisystä saa joko pronssisen, hopeisen tai kultaisen osan, joka sitten parantaa auton ominaisuuksia vähän tai hieman enemmän. Osien käyttö vaatii myös oikean kuljettajan tason. Voitetut palikat, joihin taso riittää, saa ruuvata paikalleen heti kilpailun jälkeen. Etenkin pikkuhaasteiden kanssa tämä luo käytettävyysongelman, sillä valikot jäävät ruudulle, mutta samalla auto jatkaa taustalla kulkuaan. Muutenkin kaikenlaista voitettavaa on jo liikaakin: kisasta saa kokemuspisteitä, rahaa, osia ja vielä "Buckeja", joilla kaikilla on oma funktionsa. Tasoja noustessaan saa vielä "avupisteitä", joilla saa liki olemattomia parannuksia eri ominaisuuksiin.

Dr. Frankencar


Pelin edetessä mukaan tulee yhä erilaisempia kilpailuita: maantien lisäksi ajetaan maastossa ja erilaisilla radoilla. Tätä varten auton varustelua pitää muuttaa, ja tavallisesta urheiluautosta varustellaan vaikkapa maasturi vaihtamalla pyörät ylikokoisiin ja nostamalla jousitusta. Voisin kuvata näitä virityksiä useilla adjektiiveilla, mutta mikään niistä ei olisi tyylikäs.

Graafisesti The Crew jää keskitasolle. Siinä missä Forza Horizon 2 ja Driveclub onnistuvat molemmat tuottamaan ihastuksen tunteita, Crew'n grafiikka on parhaimmillaan vain peruslaadukasta. Pahimmillaan taas sen päivitysnopeus tipahtaa pahemman kerran. Hyvänä puolena liikennettä on ainakin kaupungeissa sen verran paljon, että oikean suurkaupungin tunnelma välittyy. Muuten kaupungit ovat skaalattuja pienversioita, joissa mukaan on poimittu lähinnä muutama tunnetuin maamerkki ja jokunen kortteli niiden ympäriltä.

Yritys hyvä


Olisi väärin sanoa, etten pitänyt The Crew'sta lainkaan. Vaikka juoni on hoopo ja ennalta-arvattava, vaikka ajaminen on suoraviivaista ja vaikka kisoista puuttuu vaihtelua, valtava kartta on tavallaan kiehtova eikä vaikeustasokaan täysin lannista. Samalla kuitenkin tuntuu, että moni idea on jäänyt jotenkin puolitiehen. En tuntien pelinkään jälkeen tiedä, mitä oikeastaan teen erilaisilla rahoilla, kun saan jatkuvasti parempia osia kilpailuista enkä tunnu tarvitsevan uutta autoakaan.


Ihan tyhmää on jo sitten mm. se, että saadakseen käyttöönsä yhden "salaisen auton" pitää löytää 20 sen osaa eri puolilta pelialuetta. Kaksikymmentä on aivan liian suuri määrä ja takaa sen, että noin prosentti pelaajista jaksaa näitä autoja keräillä. Etenkin kun osia jäljittävä tutka aktivoituu vasta melkoisen lähellä kohdettaan.

Monet uuden näytönohjaimen ostaneet PC-pelaajat ovat saaneet kylkiäisenä lataussetelin, jolla saa joko tämän tai Assassin's Creed: Unityn. Näiden välillä en miettisi kauankaan: ACU on bugikasa ja vanhan kierrätystä, The Crew sentään yritys tehdä jotain tuoretta. Lisäksi Forza Horizon 2:ta ei ole saatavana Windowsille, joten avoimen maailman kevytautopelejä ei ruuhkaksi asti ole. Xbox Onelle peli taas ei tarjoa mitään, mitä FH2 ei käytännössä tekisi paremmin (ellet sitten ehdottomasti halua seurata C-luokan rikostarinaa autolla ajelun ohessa). PlayStation 4:n omistajille tilanne on siltä väliltä: Driveclub on pelkkänä ajopelinä parempi ja graafisesti kauniimpi, mutta sisällöltään ohuempi. The Crew onnistuu kuitenkin parhaimmillaan olemaan ihan kohtuullisen viihdyttävää.

Mainittakoon vielä, että vaikka Xbox One osaa jatkaa peliä saman tien kun konsolin palauttaa valmiustilasta, The Crew katkaisi joka kerralla verkkoyhteytensä ja palautti alkuruutuun. Sinällään ymmärrettävää, mutta aiheutti näytölle ylimääräisen virheilmoituksen sekä odottelua.

V2.fi | Mikko Heinonen

The Crew (Xbox One)

Kunnianhimoinen, koko Amerikan kattava autopeli ei tee vallankumousta. Ostopäätöksen mielekkyys riippuu pelialustasta.
  • Oikeasti iso kartta
  • Mukava autovalikoima
  • Ei järjettömän buginen(!)
  • Huvittava juonikudelma
  • Melko vähän vaihtelua
  • Tahmailee ajoittain
< Disney Infinity 2.0... Assassin's Creed Rog... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

jpfsdjipjpi

23.12.2014 klo 16.47

"ihan tyhmää"? Siis noin 10-30 vuotta sittenhän useissa peleissä oli juttuja joita vain noin prosentti pelaajista löysi. Ja hienoa oli

Se on ihan tyhmää että nykyään monissa peleissä sen superauton/hahmon/tms saa ihan jokainen todella pienellä vaivalla
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.12.2014 klo 16.58 1 tykkää tästä

jpfsdjipjpi kirjoitti:
"ihan tyhmää"? Siis noin 10-30 vuotta sittenhän useissa peleissä oli juttuja joita vain noin prosentti pelaajista löysi. Ja hienoa oli

Se on ihan tyhmää että nykyään monissa peleissä sen superauton/hahmon/tms saa ihan jokainen todella pienellä vaivalla


Vaivan määrä voisi olla paremmin suhteessa palkintoon. Kompletionistit saavat tästä tietysti iloa, mutta itseäni hiukan rupeaa ryydyttämään etsiä jotain neulan kappaleita yksi kerrallaan valtavasta heinäsuovasta, ja sitten palkintona on joku yksi auto. Ja näitä on sitten vielä jokaisella kartan alueella. Ei ole kysymys taidosta, vaan pelkästä istumalihasten kunnosta.

Jos etsin vuonna 2014 kymmeniä kappaleita jotain kissojen ja koirien kanssa, palkkion on parempi olla yhdistetty universumin kuninkuus ja lupa kaikkeen.
Muokannut: Mikko 23.12.2014 klo 16.59 lainaa
harmittaa

23.12.2014 klo 22.55 2 tykkää tästä

Hiukan vituttaa.

Olin ensimmäisessä betassa mukana, ja ajotuntuma sekä kaikki muu oli todella kohdallaan, tekemistä ja pelaajia riitti joka röörissä.

Nyt ajotuntuma on aivan vituillaan, tekemistä onnistuttu jotenkin karsimaan ja pelaajia on kaksi tuhannen kilometrin alueella. Peli taitaa vielä näyttääkin rumemmalta kuin aikaisemmin.

Tekoälyn kuminauhaisuus sekä itse sosiaalisuuden hyödyttömyys saivat itkemään.



ps. Ajan kolmeapuoltasataa Porschella ja joku vihollisen stockibemari kiilaa tuhatta ja sataa ohi.

Kiitos
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.12.2014 klo 10.12 2 tykkää tästä

harmittaa kirjoitti:
Olin ensimmäisessä betassa mukana, ja ajotuntuma sekä kaikki muu oli todella kohdallaan, tekemistä ja pelaajia riitti joka röörissä.


Jep, pelasin itsekin betaa ja peli kyllä huonontui julkaisuun. Kiitos myös, että vahvistit käsitykseni noiden AI-autojen käytöksestä. 100 pistettä korkeampi auton taso ei merkkaa mitään...
lainaa
harmittaayhae

24.12.2014 klo 18.12

Mikko kirjoitti:
harmittaa kirjoitti:
Olin ensimmäisessä betassa mukana, ja ajotuntuma sekä kaikki muu oli todella kohdallaan, tekemistä ja pelaajia riitti joka röörissä.


Jep, pelasin itsekin betaa ja peli kyllä huonontui julkaisuun. Kiitos myös, että vahvistit käsitykseni noiden AI-autojen käytöksestä. 100 pistettä korkeampi auton taso ei merkkaa mitään...
Sata tai tuhat pistettä, aivan sama. Koko kustomointi on hyödytöntä kun osilla ei kuitenkaan tee yhtään mitään eikä eroa huomaa missään.

Parasta oli ajaa Ford GT:llä vihollisen lava-autoja karkuun nitrot pohjassa. Amerikkalaiset tuntien pick-upit saivat minut helposti kiinni, iskivät edessä jarrut pohjaan ja 350kmh vauhti tippui sekunnissa nollaan.

Peli loppui siihen, ja uPay lähti koneelta. En ymmärrä mitä kehittäjien mielessä on ollut. Onko niin helvetin vaikeaa olla tekemättä peliin ominaisuuksia, jotka rikkovat koko pelin idean?
lainaa
joku_palikka

31.12.2014 klo 00.35

En löytänyt arvostelusta minkäänlaista mainintaa mikromaksuista, olisi ihan kiva. Peli ei kuitenkaan ole mikään ilmainen mobiilipaske vaan maksaa ihan 60 euroa.

Lisäksi omituinen tuo maininta GeForcen "Pick Your Path" hässäkästä. Vaihtoehtoisia pelejähän on kolme eikä kaksi, toisin kuin arvostelussa väitetään. Erityisesti kun FarCry 4 on näistä kolmesta saanut parhaat arviot.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

31.12.2014 klo 11.33

joku_palikka kirjoitti:
En löytänyt arvostelusta minkäänlaista mainintaa mikromaksuista, olisi ihan kiva. Peli ei kuitenkaan ole mikään ilmainen mobiilipaske vaan maksaa ihan 60 euroa.


Mikromaksuja ei tarvinnut tehdä noin viiden tunnin pelin aikana yhtään siinä edetäkseen. Lisärahaa ei tarvitse, lisäpalikoita ei tarvitse. Pelin sisäiset ostokset ovat niin arkipäivää, ettei niistä kyllä jaksa enää erikseen roinottaa jokaisessa pelissä.

Lainaus:

Lisäksi omituinen tuo maininta GeForcen "Pick Your Path" hässäkästä. Vaihtoehtoisia pelejähän on kolme eikä kaksi, toisin kuin arvostelussa väitetään. Erityisesti kun FarCry 4 on näistä kolmesta saanut parhaat arviot.


Siinä tapauksessa kannattanee valita Far Cry 4. En ollut tietoinen siitä, että tuokin on vaihtoehtona.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova