Tuorein sisältö

Sekiro: Shadows Die Twice

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: From Software
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 22.03.2019
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

25.03.2019 klo 16.35 | Luettu: 3598 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Rohkea rokan syö
Japanilainen FROM Software on viimeisten 10 vuoden aikana noussut pienen porukan kulttistudiosta yhdeksi pelimaailman suurista tekijöistä, ja puhtaasti peliensä ansiosta. Mainion Demon’s Soulsin, hillittömän hyvät Dark Soulsit ja ehkä vielä paremman Bloodbornen kehittänyt studio on kerännyt peli peliltä enemmän faneja, jotka ovat ottaneet vastaan heidän armottoman vaikeiden peliensä haasteen ja saaneet siitä palkintonsa.


Nyt edessä on kuitenkin jännittävä hetki, sillä tiimin tuorein peli, Sekiro: Shadows Die Twice, on tavallaan hieman eri maata. Samurai Soulsia tai Shinobibornea odottaneet voivat kokea järkytyksen hetkiä, mutta lopputulos on silti tuttu: Sekiro on hillittömän hyvä peli.

Yksinäinen susi


Sekiron päähenkilönä pyörii saman niminen, yksikätinen Susi. Susi on shinobi, jonka palvelukset ja elämä on luvattu nuorelle aatelisherralle. Nuori herra on kuitenkin joutunut sotaisan klaanin vangiksi, ja kuoleman kielistä henkiin herätetty Sekiro lähtee epätoivoiselle pelastusmatkalle kunniansa ja ehkä koko valtakunnan tulevaisuuden puolesta.

Siinä missä niin sanotut soulsborne-pelit sijoittuivat enemmän tai vähemmän lovecraftiaanisiin fantasiamaailmoihin, Sekiro ammentaa inspiraatiota oikeasta Japanin historiasta, mutta ottaa välillä myös askeleita japanilaisen mytologian hämärille sivupoluille. Kirottujen puiden ja lohikäärmeiden sijaan vastaan tulee pääsääntöisesti oikeita ihmisiä, joskin usein yliluonnollisen hyvillä taidoilla varustettuja sellaisia.


Pelinä Sekiro on selvästi filosofisesti samaa sukua soulsbornejen kanssa, mutta pelattavuudesta puhuttaessa meno on aika erilaista. Tavallaan Sekiro edustaa Bloodbornen aloittamaa filosofiaa äärimmilleen vietynä, ja juuri tämä tulee ehkä olemaan se suurin mielipiteiden jakaja. Siinä missä FROM Softwaren muut pelit antoivat pelaajalle enemmän tai vähemmän vapauksia oman pelityylinsä suhteen varusteiden, hahmobuildien ja aseiden muodossa, Sekiro pakottaa kaikki samalle tielle.

Sudella on vain se yksi hänen miekkansa, eikä mitään erilaisia hahmobuildejakaan oikeastaan ole. Kokemustasojen karttuessa saa avattua käyttöönsä passiivisia ja aktiivisia kykyjä, ne eivät tunnu niinkään erilaisilta tavoilta pelata, kuin askeleilta kohti sitä yhtä kokonaista pelihahmoa.


Sekiron taistelu on aktiivisempaa ja nopeatempoisempaa kuin edes Bloodbornessa. Kaikilla hahmoilla, myös pelaajalla, on kestopisteiden ohella tasapainoa kuvaava mittari, jonka täyttäminen avaa tämän kerrasta poikki -tappoiskulle. Mittari täyttyy jos vain passiivisesti torjuu vastustajan iskuja, mutta jos onnistuu torjuntanapin oikea-aikaisilla ja tarkkuutta vaativilla painalluksilla kääntämään vastustajansa iskut syrjään, täyttääkin tämän mittaria aimo harppauksin. Sama pätee tietenkin myös vihollisiin ja pelaajan iskuihin, joten taistelu on samalla vaarallisempaa ja aktiivisempaa kuin aiemmin.

Siinä missä tusinaviholliset voi vain spämmätä hengiltä perushyökkäyksillä, pelin lukuisat minipomot ja varsinaiset pomot vaativat paljon enemmän tarkkuutta ja pitempiä tappoja. Idea on silti sama: monella pomolla on niin paljon kestopisteitä, että pelkällä niiden vahingoittamisella tappelu kestäisi tuomiopäivään asti. Jos kuitenkin keksii pomon jipon ja onnistuu olemaan tarpeeksi hyvä, tämän saa kellistettyä paljon nopeammin.


Jotta homma ei olisi tarpeeksi helppoa, monilla vihollisilla on myös hyökkäyksiä, joita yksinkertaisesti ei voi blokata. Näitä hyökkäystyyppejä on kolme erilaista, ja peli vain varoittaa geneerisesti, että nyt on tulossa jotain vaarallista. Tämän jälkeen pitäisi silmänräpäyksessä vihollisen asennon perusteella arvata, mitä tuloillaan ja reagoida oikein. Muuten tuloksena on usein kuolema. Onneksi kuolema ei ole Sekirossa pysyvä ongelma, sillä Susi pystyy herättämään itsensä henkiin vähintään kerran, välillä jopa kahdesti tai useammin. Vaikeuskäyrä on siis jyrkkä, mutta mahdollinen.

Lisämausteena Sekirolla on käytössään useita shinobi-työkaluja, joita kerätään seikkailun aikana aarrearkuista tai ostetaan pitkin maita ja mantuja lusmuilevilta kauppiailta. Työkaluilla on kaikilla omat käyttötarkoituksensa: paukkupommeilla voi pelotella eläimiä, kirveellä halkoa vihollisten kilpiä, shurikeneilla taas pudotella nopeasti liikkuvia tai lentäviä vihollisia. Kaikille työkaluille löytyy myös luovat käyttönsä pomotaisteluissa. Jos vihollinen ratsastaa valtavalla sotaratsulla ja on täten liian nopea kiinni saatavaksi, ehkä eläimiä pelottelevat paukkupommit voisivat auttaa?

Hiippailua ja hidasta kehitystä



Sekiro poikkeaa aiemmista FROM Softwaren peleistä myös siinä mielessä, että se on vähintään puoliksi hiippailupeli. Jos onnistuu yllättämään vihollisensa ilman huomatuksi tulemista, voi tehdä kerrasta tappavia salahyökkäyksiä. Tämä toimii myös pomoihin, joskin useimmilla niistä on useampi kestopistepalkki, jolloin salahyökkäykset vain helpottavat matsia ja vaativat paljon kikkailua.

Susi on myös paljon aktiivisempi pelihahmo kuin päähenkilöt muissa FROM Softwaren peleissä. Hän osaa juosta ja hyppiä ketterästi, ja lisäksi aivan pelin alkumetreillä käteen lyödään kiinni kiipeilykoukku, jonka avulla voi kiskaista itsensä sinne tänne sijoitettujen kiipeilypisteiden luokse silmänräpäyksessä.


Kiipeily-ninjailulle tulee käyttöä valtavaa maailmaa tutkiessa, sillä tuttuun tapaan maailmassa aukeaa paljon rönsyileviä sivupolkuja, jotka voivat johtaa uusille pelialueille, aivan liian kovien vihollisten luokse tai vaikka kätketyille aarteille. Ne pitää kuitenkin ensin löytää ja usein tämä vaatii luovuutta ja rohkeutta kokeilla.

Tutkiminen kannattaa senkin takia, että Sekiron hahmonkehitys on aika erilaista kuin aiemmin. Pelissä ei varsinaisesti ole mitään ominaisuuspisteitä, vaan Suden ominaisuuksia kuvataan kolmella yksinkertaisella luvulla: kestopisteet, tasapaino ja iskujen voimakkuus. Niitäkään ei kehitetä kokemuspisteillä, vaan keräämällä esineitä, joista osa löytyy aarrearkuista, mutta valtaosa vaatii minipomojen tappamista. Niinpä Dark Soulseista tuttua ”kohtasin vaikean pomon, keräänpä 15 kokemustasoa ja jyrään sen raa-alla voimalla” -efektiä ei pääse syntymään: Sekirossa on pakko opetella pelaamaan.


Aluksi tämä kaikki tuntui kulttuurishokilta, ja ensimmäisten tuntien jälkeen valitin ystävälleni, että FROM Software on töpännyt. Että nyt on kuunneltu liikaa sitä soulsborne-faniporukkaa, joiden mielestä pelejä kuuluu pelata vain oikea-aikaisia parryja tekemällä, ja tätä porukkaa kuuntelemalla Sekirosta on tehty liian vaikea ja turhauttava pelikokemus.

Jaksoin kuitenkin sinnitellä eteenpäin, koska turhautumisesta huolimatta pelin kiehtova maailma houkutteli tutkimaan ja kokeilemaan. Ja sitten päässäni napsahti jotain, minkä jälkeen peli alkoi sujumaan. Pelin taistelusysteemi paljastui oikeasti elegantiksi, varsinkin kun saa avattua hieman uusia kykyjä, jotka esimerkiksi palauttavat kestopisteitä teloitusiskun jälkeen tai tuovat pelaajan käyttöön uusia erikoisliikkeitä.


Sekiro ON oikeasti vaikeampi ja jopa armottomampi peli kuin soulsbornet. Se vaatii pelaajaltaan enemmän, sillä se tekee passiivisesta pelaamisesta miltei mahdotonta. Pelaajan on oltava aktiivinen, rohkea ja taitava. Tämä on valtavan stressaavaa, sillä perusvihollisia vastaankin kuolema on aina yhden tai kahden töpin päässä. Parannusesineitä ei ole koskaan ainakaan liiaksi, ja viholliset lyövät hyvin, hyvin kovaa.

Oppimisesta maksetaan myös kova hinta: kun kuolee, menettää puolet mukanaan olevista rahoista ja puolet seuraavaa kykypistettä kohti keräämistään kokemuspisteistä, eikä niitä saa kuoleman jälkeen mitenkään takaisin. Tämäkin tuntui aluksi suorastaan hevonpaskalta, mutta peli on tasapainotettu se mielessä ja käytännössä tosiasian kanssa eläminen vaatii vain sen, että ennen pomomatseja sijoittaa rahansa johonkin ja grindaa itselleen täyden kykypisteen, koska niitä ei koskaan menetä.

Rohkea ja onnistunut veto


Sekiro on FROM Softwarelta todella rohkea veto. Suurin osa meistä todennäköisesti odotti pelin olevan uusi soulsborne: FROM Softwaren vastaus mainiolle Niohille. Tavallaan se onkin sitä, sillä filosofiansa, tunnelmansa ja maailmansa puolesta Sekiro kuuluu samaan perheeseen. Se on kuitenkin pelattavuudensa puolesta jotain kovin uudenlaista ja erilaista, mikä ei lopulta ole ollenkaan huono asia.


Mukaan mahtuu ongelmiakin. Kamera on välillä suorastaan hyödyttömän huono ja tekee muutamista pomomatseista aivan täyttä helvettiä. Jään myös väistämättä pohtimaan, mahtaako Sekiro olla yhtä pitkäikäinen peli kuin soulsbornet, koska erilaisten hahmobuildien ja varusteiden puuttuessa tarjolla on vain sen samana noin 30-40-tuntisen pelikokemuksen toistaminen. Toisaalta, kun Sekiro tarjoaa ”vain” 30-40-tuntisen pelikokemuksen, joka on tappavan addiktiivinen, hillittömän haastava, erinomaisen tyydyttävä ja todella viihdyttävä, voiko siitä loppujen lopuksi kamalasti valittaa?

FROM Software on siis onnistunut jälleen kerran tarjoamaan todella loistavan pelikokemuksen. Vaikka useat pelisessioni päättyivätkin sellaisiin primaalihuutoihin että ne varmasti kuuluivat naapuritaloon asti, pienen jäähdyttelin jälkeen palasin aina takaisin joskus hakkaamaan päätäni samaan pomoon, toisinaan tutkimaan jotain pelin muista avoimista reiteistä. Ja sitten kello olikin liikaa ja nukkumaankin olisi pitänyt mennä. Miten siis en suosittelisi Sekiroa lämpimästi?

Mutta silti... olisiko seuraavaksi sen Bloodborne 2:n aika?

V2.fi | Miikka Lehtonen

Sekiro: Shadows Die Twice (Playstation 4)

Taattua FROM-laatua kirosanojen kera.
  • Kiehtova maailma
  • Hieno soundtrack
  • Aktiivinen ja ahdistava taistelu
  • Runsas määrä haastavia pomotaisteluita
  • Tyydyttävät voittamisen fiilikset
  • Rajoittunut, mutta toimiva hahmonkehitys
  • Sopivan pitkä
  • Kamera tökkii ajoittain
  • Muutamat pomomatsit ovat ärsyttävän kehnoja
  • Jyrkkä oppimiskäyrä
  • Ei Fashion Soulsia :(
< Generation Zero... Mario & Luigi: Bowse... >

Keskustelut (4 viestiä)

tneofjneodf

25.03.2019 klo 17.01 2 tykkää tästä

tassakaan ei mitenkaan kommentoida npcita. vaikka soulseista pidinkin niin aarimmaisen tyhjat maat ja se tekosyy etta tarinan voi kautta pitaa keksia itse alkoi tosissaan jurppimaan. jos tama olis kunnon samuraipeli jossa on kylia taynna ihmisia ja klaaneja niin sitten kiinnostais ihan eri tavalla
V2-Miikka

25.03.2019 klo 19.41 1 tykkää tästä

NPC:itä ei kamalasti ole, koska peli tapahtuu sota-alueella. Jonkin verran kylläkin, ja ruumiina sitten senkin edestä.
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.03.2019 klo 10.10

Kaksi ensimmäistä Soulsia oli rakkaudella tehtyjä. Sen jälkeen kaikki on ollut juosten kustua. BB:n osittain pelasti Sonyn panos. DS3:a en jaksanut edes loppuun pelata. Huoh, kaipa tällekkin pitää mahdollisuus antaa.
mestarirotu

Rekisteröitynyt 17.06.2014

27.03.2019 klo 21.35 7 tykkää tästä

Sir_Rymylys kirjoitti:
Kaksi ensimmäistä Soulsia oli rakkaudella tehtyjä. Sen jälkeen kaikki on ollut juosten kustua. BB:n osittain pelasti Sonyn panos. DS3:a en jaksanut edes loppuun pelata. Huoh, kaipa tällekkin pitää mahdollisuus antaa.


Mitä ihmettä nyt taas? Dark Souls 2:sta on pidetty ylivoimaisesti pelisarjan huonoimpana osana.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova