Yoshi, tuo Nintendon kakkoskaartin tähti seikkailee taas omassa pelissään seitsemän vuoden tauon jälkeen. Marion ystäviin lukeutuva söötti dinosaurus on leimautunut lapsiystävällisimpien pelien sankariksi ja tämä pätee tälläkin kertaa: Uusia pelillisiä elementtejä tarjoava seikkailu on turvallinen valinta liikaa väkivaltaisuutta vältteleville vanhemmille. Pienimmille se voi helppoudestaan huolimatta olla liian hankala ja aikuinen voi mieltää seikkailun herkästi liiankin lapselliseksi. Peruskouluikäiset ovat selkeimmin pelin kohderyhmää, mutta myös mukavan rentouttavaa pelipuuhaa etsivät vanhemmat voivat nauttia otuksen seikkailusta.


Kaikki alkaa Bowser Jr:n pistäytymisestä kirjastoon. Kirjakasan päällä on poikkeuksellisen viiksekäs kirja, jonka eläväiset sivut herättävät mielenkiinnon. Eipä aikaakaan, kun pikku koopa menettää otteen kirjasta ja se päätyy Yoshin tutkittavaksi. Kirja tarvitsee hieman apuja, kun sen sivuilta puuttuu rutkasti tietoa. Yoshi loikkaa kirjan seikkailuihin tutkimaan erilaisten olentojen erikoisuuksia. Mister Encyclopediaksi esittäytyvä kirja muistuttaa peruskouluaikojen kasviota, joskin ilman yhteyttä tosielämään.


Peli ei ole aivan niin tavanomainen tasoloikka kuin voisi odottaa, vaikka kaikki perustuu perinteisiin mekaniikkoihin. Tasoja ei läpäistä suoraviivaisesti juoksemalla vasemmalta oikealle, vaan tutkimalla jokaisessa tasossa vaihtuvaa luonnonolentoa, on se sitten linnun tai kenties madon kaltainen. Tutkittavia voi usein ottaa reppuselkään selvittääkseen niiden erityiskykyjä. Mitenhän käy, jos syön sen? Entä jos hyppään rämähtäen sen päälle? Jospa heitän sen tuonne kuralätäkköön. Peli perustuu kokeiluun ja sen kautta opitun hyödyntämiseen erilaisten pulmien ratkaisemisessa. Taitojen kartuttaminen ja puzzlejen ratkaiseminen avaavat tietä paikkoihin, joihin aiemmin ei ollut pääsyä.



Oivalluksista palkitaan avokätisesti tähdin ja erilaisia löydettäviä riittää runsaasti jokaisella tasolla. Erilaisia haasteita tulee suoritetuksi ihan puolivahingossa, mutta kentän läpäisy ei pääsääntöisesti ole niistä kiinni. Jokaisessa kentässä on jokin päähaaste, joka pelaajan tulee selvittää. Usein ne ovat melko monivaiheisia, mutta kokeilemalla melko helposti selvitettäviä. Kasvatusmielessä pidän rakennetta melko opettavaisena, sillä nykyään tuntuu usein siltä, että moni luovuttaa ongelman kohdatessaan jo silloin, kun ensimmäinen ratkaisuyritys ei tuota toivottua lopputulosta.


Kirja toimii kenttävalikkona, jonka sivuille ilmestyy uutta tutkittavaa edellisten seikkailujen myötä. Erilaiset löydökset kirjautuvat kentissä löydöspaikoilleen ja ne kirjataan päiväkirjamaisesti myös kirjan sivuille. Tähdet avaavat kirjan kappaleita, joissa uudet tutkittavat odottavat teemoittain. Tähtiä kerääntyy nopealla tahdilla ja viimeiseen kappaleeseen pääsy ei vaadi kuin osan kentistä selvittämistä. Itsekin oioin alkuvaiheessa hieman, ja pääsin tavaamaan lopputekstejä jo pelin ollessa vielä pahasti kesken. Tähtien kerääntymistä ei tarvitse siis stressata, vaan hyvin kevyelläkin tasojen tutkinnalla seikkailu etenee jatkuvasti.



Pelin äänimaailma on Nintendon laatutasoon nähden poikkeuksellisen pettymys – lattealta kuulostava, tasapaksu taustamusiikki ei säväytä missään vaiheessa. Erityisen ärsyttävää on hahmojen äännähtely. Pelissähän ei puhuta, vaan dialogi esitetään Nintendomaiseen tyyliin tekstin muodossa. Dialogin aikana kirjan äännähtelyt alkavat pian tulla korvista ulos ja erityisesti ärsyttäväksi tasojen puolella muodostuu Yoshin ääntely, kun tämä pyristelee ilmassa. Tarina pyörii pääosin kirjan selostusten kautta, mutta sisällöllisesti lyhyet jorinoinnit eivät herätä merkittävästi kiinnostusta tai muutenkaan tuo lisäarvoa. Oheishöpötykset kun unohtaa, tarinassa ei ole juuri enempää sisältöä kuin yhdessä Ryhmä Hau -ohjelman jaksossa.


Graafisesti tasojen ulkopuolella ja välinäytöksissä nähdään siistiä tavanomaista 3D-grafiikkaa, mutta kirjan sivuille loikattaessa grafiikka muuttuu sarjakuvamaisemmaksi. Luonnehtisin grafiikkaa miellyttävän värikkääksi ja yksityiskohtaiseksi, mikä innostaa tutkimaan pelimaailmaa. Kameran etäisyys on hahmoon nähden pääpiirteissään sopiva, jolloin tutkiminen onnistuu sujuvasti. Toisinaan on hankala tulkita, kuinka korkeita kentät ovat, mutta pelaamalla tähänkin ongelmaan — ja moneen muuhun — saa käyttöönsä apuvälineitä. Apujen avulla ongelman ratkonta hieman helpottuu, kun tietää, onko syytä yrittää päästä johonkin suuntaan vielä pidemmälle.



Pelin ikärajasuositus ei suosittele sitä alle 7-vuotiaille. Testiryhmääni kuului useampi suositusta nuorempi pelaaja. En havainnut pelissä sellaista väkivaltaa, etteivät lapset olisi voineet osallistua pelihetkeen yhdessä pelaten. Yhden tason nimikkohahmo vaikutti kuitenkin sen verran pelottavalta (vrt. Muumien Mörkö), että sen kohdalla vaihdoimme pelikenttää. Muuten peli vaikutti oikein hyvin soveltuvan perheen pienimmillekin. Yoshin pelimaailman tutkiminen ei kuitenkaan tuntunut heitä juurikaan kiinnostavan – 2-vuotias tuntui olevan innokkain seuraaja, kun onhan Yoshi söpö. 4-vuotias pelasi eniten, mutta melko nopeasti hän ehdotti pelin vaihtoa. 6-vuotias ei taasen muutenkaan ole kovin kiinnostunut videopeleistä ja tämä asetelma ei muuttunut tämänkertaisistakaan yrityksistä.


Pelissä on kuten arvata saattaa, tuki Nintendon Amiibo-figureeille ja niiden tuomalle lisäsisällölle. Mielenkiinnosta lähdin penkomaan vintiltä keräilyesinelaatikkoa ja löysin kuin löysin vuonna 2015 julkaistun Yoshi's Woolly World -pelin aikaisen Yoshi-Amiibon. Suuren yllätyksen toivossa asetin villalangasta kudotun hahmon ohjaimen päälle, mutta pettymyksekseni sain vain 50 kultarahaa, mikä vastasi testihetkellä noin yhtä prosenttia koko kultarahastostani. Tarkemmin asiaa verkosta sittemmin tutkineena selvisi, että peli tukee Yoshi-teemaisia Amiiboita ja niillä voi tienata tuurin mukaisesti 10 – 200 kultarahaa, joten niiden tuoma lisäarvo on melko pieni. Kolikoita pelissä käytetään vihjeiden ostamiseen. Jos pyrkii täydellisyyteen ja haluaa löytää jokaisen peliin piilotetun jipon, kullalle löytyy kyllä käyttöä.


Pelin alkutaival oli suoraan sanoen tylsä ja mitäänsanomattoman mauton. Ajan saatossa peli kuitenkin parani merkittävästi ja piilotettujen salaisuuksien etsiminen jopa koukutti. Se ei ole kovin laaja täysihintaiseksi kokonaisuudeksi, mutta tarjoaa pureksittavaa moneksi pelihetkeksi. Ensimmäinen pelikierros vie aikaa noin kymmenisen tuntia, mutta kaiken piilotetun etsiminen on täysin oma lukunsa. Lisäksi peli uudistaa tasoja lisähaasteilla, joten kannustinta uusintakierrokselle riittää. Kentät tuovat sen verran vaihtelua uusine hahmoineen, että loppuun päästyään ei meinannut enää muistaa kaikkien kykyjä. Osa hahmoista ja kentistä tuntui kuitenkin hieman täytteeltä ja vastaavat kyvyt hieman toistuivat, mutta pääsääntöisesti vaihtelu oli hyvällä tasolla.


Edellinen Yoshin seikkailu on allekirjoittaneelta jäänyt pelaamatta. Jos verrataan aiemmin mainittuun Yoshi's Woolly World -peliin, niin Mysterious Book on merkittävästi kiinnostavampi teos. Siinä missä villamaailma oli kuin söpömpi versio Super Mariosta, mysteerikirja tarjoaa oikeasti omaperäistä tekemistä ja pelaajalle mukavia oivaltamisen hetkiä. Harmittavasti kaikkea sen idearikasta potentiaalia ei olla osattu hyödyntää – perhepelin toivoisi useasti sisältävän samalta sohvalta käsin pelattavan moninpelin, jolloin taistelu peliohjaimesta ei yltyisi niin suureksi. Toisaalta leppoisaa ja rentouttavaa tasoloikintapähkäilyä etsivälle mysteerikirjan sivut tarjoavat monta mukavaa pelihetkeä.