Tuorein sisältö

Sniper: Ghost Warrior

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Sotapelit, Toimintapelit
Pelaajia: Yksinpeli, moninpeli
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: City Interactive
Julkaisija: City Interactive
Julkaisupäivä: 24.06.2010
Pelin kotisivut
Matti Lintula

16.07.2010 klo 09.33 | Luettu: 19198 kertaa | Teksti: Matti Lintula

Kiikaroinnin kevyt oppimäärä
Sniper: Ghost Warrior ilmestyi kauppoihin kenties teemalleen sopivastikin aivan puskista. Tarkk'ampumisen ympärille keskittyvä sotapeli ei lähde haastamaan enemmän lähitoimintaan keskittyviä Modern Warfareja ja Battlefieldejä, vaan yrittää pysytellä vihollissotilaista kiikarinmitan päässä ja pää visusti piilossa. Puolalaisen City Interactiven tuotekatalogi kertoo karua kieltään yhtiön menneisyydestä, sillä listalta löytyy lähinnä täysin unohduksiin painuneita tai kammottavina muistettavia pelejä Crash Timesta Spy Hunterin uusintapainokseen. Tätä historiaa vasten pelko hiipii selässä niskanikamiin asti, mutta annetaan haamusotureille kuitenkin mahdollisuus todistaa, että suostakin voi löytyä kultasuoni.

Tässä tulee hirmuinen Rölli


Metsien miehet pitkine piippuineen ovat puolalaisesta valmistusperästään huolimatta vaihteeksi ja vähemmän yllättäen Yhdysvaltojen sotaväkeä. Maailmanpoliisi lähettää poikansa tällä kertaa fiktiivisen banaanivaltion uumeniin Isla Truenon saarelle. Latinalaisessa Amerikassa laitetaan pahan diktaattorin kätyrit nurin yksi toisensa jälkeen vallankumouksen nimeen. Tarina olisi ollut uskottava vielä 70-luvulla, mutta tänä päivänä pahat diktaattorit palmusaarillaan alkavat olla nähty, kuultu ja maan pinnalta kadonnut luonnonvara. Tarina on muutenkin varsin kökkö jopa sotapelien standardeilla mitattuna, eikä yllätyksiä, dramatiikkaa tai riemun kiljahduksia tunnu löytyvän kenttälapiolla kaivamallakaan.

Päähenkilöitä pelissä on modernisti kaksi. Sankareista pitkäpiippuisempi on tarkk'ampuja, joka vaanii vihollisiaan etäältä pensaiden ja rakennusten suojista. Tällä hahmolla tärkeintä on tietää minne luoti lentää kun liipasinta painetaan - yleensä aikaa lentoradan miettimiseen on reilusti, mikäli ei lähde ehdoin tahdoin sambaamaan suoraan vihollisleirin keskelle. Piilossa pysymistä helpottaa jo vanhoista Thief-peleistä tuttu piilomittari. Kun mittari nousee tappiin, on pelaaja havaittu ja luotisade alkaa. Luotisade voi alkaa kyllä aikaisemminkin, mikäli yksittäinen vihollinen pelaajan havaitsee, mutta nurkan taakse päästyä mittari laskee pian nollaan ja hämmentynyt latinosoturi jää pää pyörällä ihmettelemään Tequila-pöllyisiä vihollisnäkyjään, eikä suinkaan lähde sen järkevämmin etsimään nurkan taa kyyristynyttä pelaajaa.

Päähenkilöistä toinen kuuluu Delta Force -erikoisjoukkoihin ja niittaa vihollisensa lähietäisyydeltä, mutta teoriassa hipi hiljaa. Näissä tehtävissä tärkeintä onkin juuri vihollisten kiertäminen pusikoissa kontaten ja varjoissa pysyen. Viereen hissuksiin päästyään voi sitten puukolla puhkoa pahaa aavistamattoman Josén reikäjuustoksi vapaamman maailman nimeen. Idea Sniperissa on hyvä. Hiippailu- ja tarkk'ammuntapelit ovat harvassa ja Puolassa on osattu korostaa asioita, jotka muissa peleissä on unohdettu. Tällainen on esimerkiksi ampujan kiusana jatkuvasti vihmova tuuli, jonka mukana satojen metrien päähän ammuttu piskuinen, mutta tappava luoti saattaa lentää mihin tahansa Kuusamon ja New Yorkin välillä, mikäli tuulimittarin- ja etäisyydenlukutaito ei ole hallussa.

Ja sitten mentiin metsään


Metsään meneminen ei ole pelkästään hyvä asia Sniperin tapauksessa, vaikka teemasta näin voisi äkkiseltään päätellä. Metsään mennään siinä, että hyvin toteutettu kiikarikiväärillä tähtäily on kustu täysin pelimekaniikan ja pelisuunnittelun ongelmilla. Ilmeisesti tiimissä on huomattu, ettei kiikariin tihrustaminen ja varjoissa vaaniminen ole hauskaa kuin ensimmäiset 30 minuuttia, jonka jälkeen pelaaja nakataan sitten jo keskelle tulitaistelua vailla tietoakaan piilossa pysymisestä saati kaukolaukausten mahdollisuudesta. Eikä Sniper: Ghost Warrior todellakaan ole mikään Modern Warfare tai Battlefield kun meno yltyy kiivaammaksi. Viholliset ovat tyhmiä kuin vasemman jalan saappaat ja pelaaja voi välillä jäädä vain ihmettelemään edestakaisin hermostuneesti tepsuttavia sotilaita tai seinää vasten tärisemään jääviä tappokoneita.

Kenttien suunnitelussa mielikuvitus on ollut vain tiellä, joten muista sotapeleistä tuttuja huikeita maisemia ja mielenkiintoisia sijainteja vastaan Sniperilla loppuvat panokset heti alkuunsa. Ei Sniper kuitenkaan ruma peli ole - ympäristöt vain tuppaavat olemaan hieman yksitoikkoisia virtuaaliseen maailmanmatkailuun tottuneelle. Grafiikkaa voisi kehua jopa kauniiksi ja virtuaaliluonnossa kyhjöttämisessä on mukavaa tunnelmaa reaaliaikaisten varjojen langetessa vehreistä puista heiluvaan heinikkoon. Vesi on kristallinkirkasta ja hiekkateiltä tuuli nostaa välillä pientä pölyä ilmaan. Ei kyseessä mikään luontodokumentin heruttelunäkymä ole, mutta kyllä Sniperin maasto asiansa ajaa. Äänimaailma jää ehkä hieman grafiikan varjoon, vaikkei ääninäyttelyn laatu särje päätä, niin eipä aseiden äänetkään juuri lahkeita vapisuta. Musiikki on pelissä täysin taustakohinan roolissa, eikä esimerkiksi Infinity Wardin käyttämien orkestraalitykistysten tasolle ole varmasti yritettykään yltää.

Mahdoton tehtävä


Varoituksen sanana on mainittava Sniperin olevan tyhmästä tekoälystään huolimatta melko vaikea peli. Vaikeus korostuu, mikäli pelaajalla ei riitä maltti edetä pitkiäkin matkoja kyyryssä pitkin lehvistöä tai tähdätä todella huolellisesti - hutiosuma kun aiheuttaa usein hälytyksen. Toisaalta ripeyttäkin pitää löytyä, sillä vartijaparilta on napsautettava henget lähes samanaikaisesti, jottei pidempään elänyt ehdi hätääntyä ja hälyttää koko saarta pelaajan niskaan. Kiikaritähtäystä helpottaa helpoimmalla vaikeustasolla punainen piste, joka näyttää tähtäimessä sen, minne luoti oikeasti päätyy. Tämä syö ikävästi ideaa tuulen tuijottamiselta, mutta tekee pelin edes hitusen aloittelijaystävällisemmäksi. Toinen tähtäysapu on keskittymistila, jossa aika hidastuu hetkeksi ja pelaaja ehtii valita kumpaan vihollisen pupilliin kuulansa istuttaa. Kaukaa ammuttua päähän osuvaa laukausta esitellään vielä komealla luodin lentoa seuraavalla hidastuksella sekä ihmismielen alimpia viettejä tyydyttävällä verimössön tirskahduksella.

Sniperin ongelmana ei ole pelin idea, sillä ajatuksen tasolla tarkk'ampujasimulaattori toimii, mutta käytännössä peli on liian vaikea ja yksitoikkoinen upotakseen todella suureen yleisöön. Hardcore-pelaajille tuotteen laatu taas on liian alhainen, eikä kenties sotapelihistoriani erikoisin moninpeli juuri tilannetta pelasta. Jos normaaleissa räiskinnöissä camperit eli yhdessä paikassa kykkivät, etäältä muita ampuvat pelaajat ärsyttävät, kuvitelkaapa moninpeli, jossa kaikilla on kiikaritähtäimellä varustettu ase. Avain ottelun voittoon on istua yhdessä hyvässä piilossa ja täräytellä päättömästi kentillä juoksevat aloittelijat kohti jälleen yhtä uudelleensyntymää. Moninpeli on jopa niin hölmöä, että se on jo hauskaa vastapainoa monipuolisille, jatkuvaa liikkumista vaativille miljoonabudjettien verkkosotapeleille. Mikäli hyvästä yrityksestä jaettaisiin pisteitä, Sniper: Ghost Warrior ansaitsisi paikkansa vuoden pelilistoilla, mutta tällaisenaan peli kiitää arviolta luodinnopeudella suoraan kauppojen alelaareihin, josta sotapelifanaatikot voivatkin Sniperin suht turvallisin mielin poimia aikanaan testattavaksi.

V2.fi | Matti Lintula

Sniper: Ghost Warrior (Xbox 360)

Pitkän linjan virtuaalipaukuttelijoille ja tarkk'ampujien toiminnasta viehtyneille suunnattu peli, joka kaatuu suunnittelumokiin ja turhaan räiskintään.
  • Idea ja aihe
  • Haastetta riittää
  • Hiomaton
  • Ei keskity olennaiseen
  • Aloittelijalle vaikea
< Transformers: War fo... Crackdown 2... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

16.07.2010 klo 21.16

Miksi vaikeudesta on tehty niin suuri asia?
Eikö ole juuri hienoa, että vieläkin julkaistaan haastavia pelejä. Nykyään tuntuu, että kaikki on tehny jonnepettereille ja kaikki autetaan kädestäpitäen automaattitähtäystä myöden.

ITSE HURRAAN VAIKEILLE (HAASTAVILLE) PELEILLE!
lainaa
Typo

Rekisteröitynyt 17.09.2007

16.07.2010 klo 22.00

lainaa
moab

16.07.2010 klo 22.10

Latetsy kirjoitti:
Miksi vaikeudesta on tehty niin suuri asia?
Eikö ole juuri hienoa, että vieläkin julkaistaan haastavia pelejä. Nykyään tuntuu, että kaikki on tehny minun kaltaisille jonnepettereille ja kaikki autetaan kädestäpitäen automaattitähtäystä myöden.

ITSE HURRAAN VAIKEILLE (HAASTAVILLE) PELEILLE!


Luitko arvostelua?
lainaa
Latetsy

Rekisteröitynyt 05.10.2009

17.07.2010 klo 02.22

Luin. Pointti?
lainaa
JormaTakaHuoneesta

17.07.2010 klo 12.27

Kyllä nyt täytyy sanoa, että arvostelijan pelimaku on paska tai sitten annettuihin pisteisiin on tullut joku virhe. Peli on hirveä tuotos kaikin puolin eikä ansaitse pariakymmentä pistettä enempää missään olosuhteissa. Onneksi Metacritics näyttää ainakin tässä olevan oikeilla linjoilla ja keskiarvo on alle 50. Mutta että lähes 70 pojoa?
lainaa
Napu_Kemppainen

17.07.2010 klo 18.17

Olipa rankka arvostelu, mutta rankka on pelikin. Hyvässä mielessä. Kovat jannut voisivat alkaa testaamaan, että miten pelin saisi speedrunina läpi.

Muuten cassualpelaajille ensinmäisen Killzonen kanssa samaa tasoa. Hc pelaajat varmasti kusevat hunajaa.
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

17.07.2010 klo 21.30

Vaikeus aste on omasta mielestäni sopiva ja peli muutenkin on ihan mukavaa sniputtamista. Ongelmia löytyy paljon mutta läpi ainaki itse jaksoin pelata.
lainaa
Tillu

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.07.2010 klo 15.22

Kiinnostavan oloinen peli jota voisi testata kunhan tulee alelaarissa vastaan. Harmi ettei oo arvosteluissa nyt tätä paremmin pärjännyt.

lainaa
Gmith

Rekisteröitynyt 03.07.2008

18.07.2010 klo 17.07

Peli on kyllä ihan auttamattoman perseestä. Kaveri kiroili älyttömälle tekoälylle ja millon mistäkin surkeudesta. Itseä nauratti eniten se, miten pistoolin luodit pysähtyy tietyn matkan jälkeen kuin seinään, ainakin moninpelissä. Barretista sai myös kätevän "railgunin" kun pisti sinitarran palasen suoraan ruudun keskelle, kun se luoti ei paljon heittänyt. Kentät oli moninpelissä myös aivan kauheita sniputus peliin. Luulisi, että tarkkuusammuntaan keskittyvä moninpeli edes yrittäisi haastaa pelaajat ampumaan ihan helvetin kauas, mutta tässä pelissä kentät on parhaimillaan bad companyn squad deathmatch karttojen kokoisia, jos sitäkään. Säälittävä räpellys, joka ei edes yritä antaa realistista kuvaa tarkka-ampujista.
lainaa
Meitzi

20.07.2010 klo 19.19

Muistaakseni valitsin vaikeustasoksi "medium" (PC) ja siinä tähtäyspiste oli myös näkyvissä. Sen olisin halunnut pois, mutta en ottanut vaikeinta koska todennäköisesti se vain olisi tehnyt vihollisista entistä bottimaisempia.

Kentät olivat järkyttävää putkijuoksua, koskaan ei ollut mitään vaihtoehtoja vaan eteenpäin mentiin aina juuri siitä yhdestä kohdasta.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

27.07.2010 klo 15.03

Aivan kauheaa kuraa. Jos pelin tehneen tiimin nimi on: City Interactive, niin mitä voi odottaa??

Paskaa. Piste.
lainaa
Maisteri

18.08.2010 klo 22.30

Tosiaankin, vittu mitä paskaa.

Tässä justiin pelailen ja mietin ankarasti miten helvetissä pääsen LZ alueelle??? Tie kyllä olisi, mutta eihän sinne pääse kun tulee näkymätön seinä vastaan ja jätkä kuolee kahdenmetrin pudotukseen....?? (just)
Toiseks nämä viholliset on varustettu jollain hemmetin supernäöllä, että ne näkee kilometrin päähän puskassa lymyilevän tarkka-ampujan.
Kolmanneks nämä kaverit joissain kentissä ei saa yksinkertasesti mitään aikaiseksi. KAIKKI täytyy hoitaa itse.
Neljänneksi tämä helvetin tekoäly, josta on tainnu olla jo puhetta. Ammun kaverin toisen vierestä. Pati napsahtaa silmien väliin, mutta viereinen kaveri tuumaa, että mikäs tuossa eikä huomioi tätä mitenkään. Näitä vikoja voisin luetella aamuun asti, mutta tosiaankin tämän voi päätellä City Interactivesta...
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova