Tuorein sisältö

Guitar Hero III - Legends of Rock

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Musiikkipelit
Pelaajia: 1-2, verkkopeli
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Neversoft
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 23.11.2007
Pelin kotisivut
Vieras

05.12.2007 klo 12.56 | Luettu: 8615 kertaa | Teksti: Vieras

Neljä miestä, kolme konsolia, let's ROCK
Rytmipelien kuninkaallisen, Guitar Heron, kolmas osa saapui kauppoihin melkoisen myllerryksen jälkeen: Alkuperäisen pelin tekijän Harmonixin osti MTV. Saman pelin julkaisijan, Red Octanen, osti puolestaan Activision ja kolmatta kitarointia kehittämään palkattiin Neversoft, jonka meriittilistalla oli entuudestaan etupäässä Tony Hawk -pelejä. Joulumarkkinoiden piti olla kahden musiikkipelin sotaa, mutta Harmonixin tekemä Rock Band ei ehdikään näille maille ennen kevättä. V2.fi testasi puolen toimituksen ja kolmen eri version voimin, kuinka puntit nyt tutisevat.

Kainalosta kajahtaa

Manu Pärssinen (Xbox 360)

Heti aluksi on sanottava, ettei Activision ole onnistunut konseptia pilaamaan, vaikkei ihan napakymppiä ole saanutkaan. Edellisten pelien ystävät voivat siis huoletta rynnistää kauppaan. Ensimmäinen uudistus on langaton kitara, jonka rankkaisin parhaaksi tähänastisista. Nappien sekä soittovivun tuntuma on hieman erilainen kuin aikaisemmin, mutta mielestäni parempaan suuntaan. Pyöreä muotoilu on myös kainalossa miellyttävämpi kuin X360:n Explorer ja ulkoasu entistä tyylikkäämpi. Kitaran kaulan saa irti helpompaa varastointia varten, mikä aiheuttaa sen, että se hieman hölskyy, mutta en havainnut tämän vaikuttavan pelaamiseen.

Edellisten pelien bändibussikiertueen sijaan hienosti piirretyissä välianimaatiokuvissa seurataan nyt hieman erilaista menestystarinaa. Takapihabileistä aloittava bändi ei kierräkään alati suurenevia areenoita, vaan suuruuteen noustaan hieman mielikuvituksellisempaa reittiä. Sen enempää tarinaa spoilaamatta voi sanoa, että ratkaisu on ihan jees, mutta aivan niin rokkikukkofiilistä siitä ei tule. Varsinkin musavideon kuvauksissa tunnelma on vaisu, kun yleisö on pieni.

Graafisesti X360-versio on varsin komea. Edellisistä peleistä tuttuja hahmoja on mukana ja bonustyyppien (PS2:lla ja Wiillä eri jengi kuin X360:lla ja PS3:lla) lisäksi uutena valittavana on japanilainen koulutyttörokkari Midori. Neversoft on lähtenyt kitarasankarien ulkoasun suhteen vielä entistäkin karikatyristisemmalle linjalle ja animointi on loistavaa. Varsinkin suun liikkeet vokalistin laulaessa näyttävät osuvan täydellisesti ja elkeet ovat kohdallaan. Useimmissa soittoympäristöissä on entistä enemmän yksityiskohtia ja valoefektejä - välillä stroboilu alkoi jopa häiritä yön pimeinä tunteina. Kaiken kaikkiaan komeata katsottavaa HD-töllöstä.

Soitan sut suohon (jos käy säkä)


Eniten mainostetun uutuutensa ja lisänimensä 'Legends of Rock' Guitar Hero III saa siitä, että mukana on ns. Boss Battle -taisteluita, joissa vastuksina ovat mm. virtuaalinen Tom Morello (Rage Against the Machine, Audioslave) ja Slash (Guns'n'Roses). Varmaan paperilla hyvältä tuntunut idea joutanee seuraavassa kitarasankaroinnissa roskakoppaan, ellei sitä jollain lailla saada järkevämmäksi. Periaatteena on, että tähtivoiman sijaan nuottien lomasta voikin poimia erikoisvoimia, jotka saadaan kitaraa heilauttamalla sinkautettua vastustajan soittoa häiritsemään. Tällaisia ovat mm. vaikeustason korottaminen, nuottijärjestyksen kääntäminen peilikuvaksi ja nuottipalleroiden vilkuttelu. Kun vastustajan saa sekoamaan sormissaan, tehtävä on suoritettu. Lopputulos muistutti enemmän tuuripeliä kuin minkäänlaisen taituruuden osoittamista (Medium-vaikeudella) ja ellei onni potkinut, turhautumispeikko kyllä - tästä lisää Villen sanoin: "Olin lähellä tuhota raivon vallassa sekä Wiini että kitarani. Easy- ja Medium-vaikeustasojen ero tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun sama (keskinkertainen) pelaaja pystyy luikauttelemaan easy-tason kappaleita läpi virheettömästi, mutta mediumilla meno pysähtyy viimeistään Slashiin. Ja voi veljet, siihen se sitten todella pysähtyykin..."

Biisilista on taas melko tasapainoinen sekoitus ehdottomia kitara-anthemeja, hittibiisejä, tuntemattomampia tapauksia ja outoja lintuja. Yli 70 kappaletta käsittävä lista on hieno kokemus Rocks the 80s -miniräpellyksen jälkeen. Mukana on myös entistä enemmän aitojen esittäjien kappaleita ja kun soittamaan pääsee Kissiä, Alice Cooperia, The Killersiä, Rolling Stonesia, Musea, Sex Pistolsia, Pearl Jamia ja Black Sabbathin Paranoidia, ei kukaan jääne kylmäksi. Yllätyksenä tuli se, että bonusbiiseissäkin on autotallipumppujen sijaan/lisäksi myös isompia hittejä, kuten Kaiser Chiefsin Ruby sekä Die Toten Hosenia ja Backyard Babiesia.

Co-op -kaksinpelitilassa, jota voi nyt vihdoin pelata myös Xbox Liven kautta, biisilista muuttuu hieman. Omituisin valinta on Beastie Boysin Sabotage, jossa ei paljon kitaraa kuulu, joten kitarasankarin viitta karisee yltä skrätsäysosia naputtelemalla. Edellisten osien erinomaisesti ylläpitämä iluusio pelaajasta Gibsonin kuninkaana katoaa sekunneissa. Kaksinpelissä GH3 myös nykii silloin tällöin tähtivoimia käytettäessä, tätä esiintyy ilmeisesti pelin kaikissa versioissa.

Kun kakkoskitarointi saapui X360:lle, kaivattiin jo verkkopeliä. Nyt se on saapunut ja pelastanut tässäkin taloudessa jo monta tylsää hetkeä. Jokaisella pelikerralla vastustajien kanssa kepittäminen sujui ongelmitta ja mikä tärkeintä, aina sai taidoiltaan sopivaa soittovastusta. Viimeisimmässä sessiossanikin britticlaptonia vastaan mentiin jokaisessa biisissä aina viimeisille tahdeille asti rokkimittarin näyttäessä suoraan ylöspäin tasatilanteen merkiksi. Tottakai lopulta selvisin voittajaksi, köh, Tenacious D:n 'The Metal' on bravuurini.

Pelin vaikeustasosta minun on vaikea sanoa mitään, sillä omalle kohdalleni sattuessaan jokainen uusi Guitar Hero tuntuu aina edellistä helpommalta. Gallupkyselyiden perusteella tässä ilmiössä on kyse siitä, että kovalla harjoittelulla pelissä todellakin tulee paremmaksi. Yleinen konsensus tuntui kuitenkin olevan se, että Guitar Hero III:n vaikeustaso on hieman edeltäjiään hankalampi. Mukana on enemmän tiluttelua, vähemmän komppibiisejä.

Rokataan taas

Mikko Heinonen (PS3)

Huonon pelaajan näkövinkkelistä puhunkin sitten minä, Mikko. Vaikka rytmitajuni on kohtalainen, en ole koskaan onnistunut pelaamaan edes ykkös-GH:ta Mediumilla läpi - osittain ajanpuutteen, osittain sormikoordinaation puutteen vuoksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kitaransoiton leikkiminen olisi minustakin hauskaa. Hankkimani PS3-versio sisälsi yhden ärsyttävän piirteen - langattomuudestaan huolimatta kitara piti kytkeä USB:n kautta omalla sovittimellaan. Ennen pelaamaan pääsyä oli vuorossa ohjaimen ja sovittimen naittaminen toisilleen, mikä ei käynyt niin intuitiivisesti kuin olisin toivonut. Onneksi operaatio piti tehdä vain kerran. Minua huomattavasti paremmat pelaajat ovat valittaneet PS3-version kärsivän pienestä syöteviiveestä, joka vielä vaihtelee soitettavan kappaleen mukaan. Peliin onkin saatavilla jo päivitys.

Pelaaminen on pääosin mukavaa myös alle keskitason kitaristille. Ainoa nitinä tuli siitä, että alussa auki olevat biisit ovat itselleni pääosin melko tuntematonta kauraa, kun ykkös-GH:ssa pääsi mättämään Siouxie and the Bansheesia heti ekana biisinä. No, rautaisia vetojahan siellä oli joukossa, kun biisit pääsi kuulemaan, mutta ilmakitaran soiton suurin motivaatio minulle on biisin tunteminen ennestään - lelukitaran soiton samoin. Sen sijaan suoran pistevähennyksen arvosanasta aiheuttavat pomotaistelut, jotka ovat yksiselitteisen huono idea. Jotenkin ne onnistuvat jo Easy-tasolla olevaan turhauttavia, ja vielä suurempi ongelma on, että haluan soittaa rokkia, en jotain satunnaisia tiluttelupätkiä.

Ei mitään nou laiffii

Jarkko Rotstén (Xbox 360, Wii, PS3)

Minä olen harrastanut sosiaalista kanssakäymistä, ja siitä saamme syyttää konsolipelejä. Kun ystäväni hankkivat Guitar Hero III:t, olin minä tietysti kyttänä paikalla urkkimassa, olisiko minunkin syytä seurata heidän jalanjälkiään kahden edellisen version omistajana. Ennen kaikkea itseäni kiinnosti, minkä version sitä hankkisi, jos nyt hankkisi.

Kaikkia konsoliversioita testanneena on oikeastaan varsin vaikea lähteä erottelemaan, mikä niistä olisi kaikkein paras, koska peli on pohjimmiltaan juurikin se sama joka alustalla. Näyttävyytensä puolesta Wii-versio on tietysti vaatimattomin, mutta pelaajaa se ei haittaa, sivustakatsojia kylläkin. Saattaa johtua myös käytetyistä näyttölaitteista (HD ja ei-HD), mutta Xbox 360-versio vaikutti silmääni kaikkein komeimmalta, joskaan PS3-versio ei tosiaankaan jäänyt kauas. Wiin kohua herättänyt mono-ääni ei toden totta häirinnyt pelatessa pätkääkään. Biisien stereokuva on nimittäin miksattu muissakin versioissa varsin suppeaksi.

Kitaraohjaimet vaikuttivat käytössä jotakuinkin identtisiltä - staravoimat heilahtivat päälle niin Wii-remotella varustetulla kepillä kuin kilpailevien konsolienkin skeboilla. Wiin ohjaimen hyviin puoliin lukisin väärien nuottien kuulumisen myös itse kitarasta, sekä tärinäefektin käytön. Muilla konsoleilla virheäänet tahtovat piiloutua muun äänimassan alle. Sitä en osaa sanoa, miksi kummassa peli antaa pelaajalle enemmän anteeksi monimutkaisissa sooloissa kuin yksinkertaisissa ja suoraviivaisissa yhden nuotin rämpytyksissä. Lieneekö vika ohjaimessa, pelissä vaiko pelaajassa, jos Sex Pistolsin punk-biisissä raikaavat väärät nuotit suhteessa huomattavasti enemmän kuin vaikkapa Metallican huomattavasti haastavammassa rallissa.

Tahdon rokata koko yön


Ladattava sisältö on tietysti iso plussa, mikä varjostaa ainakin toistaiseksi pelin Wii-versiota, joskin valoisammasta tulevaisuudesta on ollut kuitenkin jonkinlaisia huhuja. Verkkopeli on mukana kaikissa versioissa, joskin Wiillä ollaan vain kaverikoodien varassa. Pähkinänkuoressa voisi siis todeta Wii-version olevan ominaisuuksiltaan vaatimattomin, mutta pohjimmiltaan kuitenkin ehta Guitar Hero III, joka tarjoaa rokkaavaa hupia siinä missä isommillakin konsoleilla.

Vaikka biisilista onkin ehkä sarjan paras tähän asti, en ole kuitenkaan marssimassa pelikaupoille, koska olen jo maksanut kaksi kertaa ison rahasumman samasta pelistä eri biiseillä. Pomotaistelut tuovat kaivattua pelillistä lisää, mutta eivät kuitenkaan onnistu olemaan juuri lainkaan viihdyttäviä. Kaipaisin myös mahdollisuutta improvisointiin soitossa, koska nyt ehta rokkimeininki vesittyy siihen, että biisit on vedettävä jukeboksin tarkkuudella kylmä hiki otsalla täsmälleen niin kuin nuoteissa lukee. That ain't rock'n'roll, man!

Manun arvosana (X360): 87
Villen arvosana (Wii): 89
Mikon arvosana (PS3): 84
Jarkon arvosana (Kaikki): 85
Keskiarvo: 86

V2.fi | Vieras

Guitar Hero III - Legends of Rock (Xbox 360)

Kolmas kitarasankarointi ei säväytä tuttuudensa vuoksi, mutta uusi tekijäpoppoo on pitänyt konseptin kasassa. Kitaralegendoja vastaan soittaminen ei rokkaa.
  • Biisivalikoiman monipuolisuus
  • Edelleen Guitar Hero
  • Verkkopeli
  • Pomotaistot
  • Heikompi rokkisankarifiilis
< Sight Training... Viva Pinata Party An... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Note

Moderaattori

Rekisteröitynyt 18.05.2007

05.12.2007 klo 14.03

Battle mode kokonaisuudessaan on myös mielestäni aika heikko lisäys ja uramoodin taistoista viimeinen se vasta riemukas onkin. Kuulin tosin kaverilta, että viiden hassatun Slash-battlen jälkeen tuli mahdollisuus "wimp out" ja jatkaa uraa käymättä taistoa läpi.

Manun lausumasta "Mukana on enemmän tiluttelua, vähemmän komppibiisejä." täytyy olla eri mieltä. Expert eritoten on kylvetty täyteen kolmen värin chordeja ja ensimmäisiä sooloksi luokiteltavia pätkiä sai odottaa mielestäni aika kauan uramoodissa.

Jarkon havaintoon soolojen helppoudesta vs yhden nuotin rämpytyksistä yhtenä syynä on varmasti GH3:ssa suurempi aikaikkuna valkokattoisille Hammer On / Pull Off nuoteille (joita ei tarvitse - eikä varsinkaan GH3:ssa pitäisi - lyödä strum barilla).

Osassa ohjaimia on kuulemma tullut ongelmia irroitettavan kaulan takia painikkeiden toimivuuden suhteen (myös itselläni X360 Les Paulilla). V2:n Älypelit ja muut - Guitar Hero threadista löytyy linkkejä näiden ratkomiseen, jos havaitsee vastaavia ongelmia.

Lisäisin itse vielä miinuslistalle COOP Career pelimoodin puuttumisen online-osastolta, joka itsessään on muuten loistava lisä. Kyllä tämä suurinta hupia kaverin kanssa edelleen on.

Edit: Ainakin X360-versiossa saapunut patchi tuntui korjanneen framerate-ongelmat
Wasd

10.12.2007 klo 13.47

Ainakin PS2 versiossa tuntuu vaikeustaso kohonneen aikaisempiin osiin nähden, luultavasti suurimmaksi syyksi nostaisin biisit, jotka, vaikka loistavia ovatkin, ovat pitkälti kauheaa tilutusta ja GH2:n mediumilla kerrasta 5 tähteä joka biisille pelanneena GH3:n vaikeustaso jonkin verran vaikeammalta. Myöskin tuntui että vaikeustaso heitteli aika paljon kahden "saman kategorian" biisien välillä.
joku

26.03.2009 klo 14.23

kuinka paljon gh3:selle voi ladata netistä kappaleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova