Tuorein sisältö

Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri

Ensi-ilta: 23.12.2011
Genre: Komedia, Lasten, Musikaali
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

20.12.2011 klo 10.30 | Luettu: 5361 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun sössöttävä maajussi rakentaa naapurin paakarille yliluonnollisen täytekakkukoneen kofeiinipirteässä lastenleffassa, kohtauksesta puuttuu jotakin? Aivan. Huuli vääntyy virneeseen väkisinkin, kun juntti-Suomen hauskin mies Heikki Silvennoinen lurauttaa laulun millä lie Nääsvillen taliaivoaksentilla: "On kaakkukone kunnossa ja nytten juhlitaan! On suuut kermavaahdossa ja sitten nauretaan! Kaikille nyt terkkuja! Täältä saapi herkkuja!"

Höpölaulujen siivittämänä Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri on herttainen lälli-älli-pälliys, joka sattuu päähän enemmän kuin pakaraan. Lähinnä musiikkia musikaali tarvitsee. Yhdellä tapaa ajateltuna elokuva tekee siis vain sen virheen, että hilpeillä ralleilla on tapana olla lyhyitä hokemia, jotka pari kolme kertaa toistetaan. Kummeli-Heikit ja Timo ja kätyrit saisivat junttikansan jalat väpättämään melko legendaarisesti, jos musikaaleista enemmän ymmärtävä visionääri pistäisi pojat kuriin. Heinämäen ovat ohjanneet yhdessä Matti Grönberg (Kummeli Stories, Kultakuume ja Alivuokralainen) ja Pekka Karjalainen (Kummelin Jackpot). Semmoisella toisella tavalla ajateltuna leffassa toimii lähinnä musiikki.

Heikki Hela hilluu moniosaaja Heinämäkenä. Lato-orkesteria manageroiva keksijä-nukkemestari-viehe-insinööri joutuu keksimään puuhaa nuorelle sukulaistytölleen "Arskalle". Arska ei heti maalaiselämästä innostu, mutta onnekkaasti kesälomaan kuuluu lastenelokuvamainen salajuoni. Naapurin leipuriperheellä menee heikosti. Oudot hiipparit lienevät vastuussa onnettomuuksista, kuten hiivalla melkeinpä henkiin herätetystä pullataikinasta. Avain mysteeriin on leipureiden katolla komeileva leijonatuuliviiri, jonka historiaa takaumissa avataan. Kohelluksen ja rönsyilyn keskeltä löytyy selkeä kaavamainen tarina. Kiva että löytyy.

Alta kymmenvuotiaille suunnatut leffat kannattaa kuulemma tehdä siten, että aikuiset lässyttävät aivan onnessaan ja yli kymmenvuotiaat lapsihahmot ovat katu-uskottavia. Se on saavutus, ettei elokuva ole rasittava. Jukka Rasila ja Timo Kahilainen esimerkiksi ovat katsomiskelpoisia pollareita, koska he ovat hassuja jätkiä luonnostaan. Paakari Silvennoista pidetään turhan paljon piilossa. Kakkuhumppa on poikkeus sääntöön, pääasiassa Silvennoinen murjottaa ja äkäilee, mutta voi taikina, kun mieheen tiivistyykin se vähä, mikä kotimaisessa sketsihuumorissa toimii: Silvennoinen on hyvän tuulen tuoja. Reippaimmin ylinäytellään lato-orkesterin riveissä. Tämä on oheistuote: oikeastikin orkka keikkailee, suoltaa levyjä ja imee tv-luparahojasi Pikku Kakkosen avulla. Fanit saavat mitä haluavat olettaen, että haussa on sähellystä ja nokkeluuden rasvatonta korviketta, jolla ei Röllin tasolle nousta.

Kaikille kaikkea, lupaili mainos. Toki rento filkka sen myöntää, että kaikki mieleen tullut viskottiin kankaalle. Kun mitään ei tullut, sitten kai vedettiin kännit, ja keksittiin, että poliisi syö donitsin, keu keu, tilipitappi. Lastenlauluja joku osaa vääntää, käsikirjoitusta ei, joten onneksi jutuissa on improvisoinnin tuntua. Elokuvassa missä tahansa se on heikkoa kerrontaa, kun tarina ei selkeästi omaksu näkökulmaa. Heinämäki ei ainakaan ole päähenkilö. Arska taitaapi olla, mutta hän ei kasva ihmisenä: hän oppii lähinnä sen, että landella lävähtää, tms. Lato-orkesteri esitellään kohtauksessa, jossa heidät passitetaan pois koko tarusta. Lopulta he tulevat takaisin koska jotakuta varmaan kiinnostaa. Ainakin tekijöillä on ollut hauskaa? Se on hauskaa.


Elokuvatraileri Filmtrailer.com in kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hysteria... The Girl with the Dr... >

Keskustelut (1 viestiä)

VEIVINHEITTOVIHKO

31.12.2011 klo 00.55

Söpö kuva.

Kirjoita kommentti


383


Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova