Tuorein sisältö

Fast & Furious 6

Ensi-ilta: 22.05.2013
Genre: Fantasia, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

23.05.2013 klo 18.00 | Luettu: 12250 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Fast & Furious 5 oli taikaa. Saatanalle oli kenties tarjottu uhrilahja. Keskinkertainen sarja kokosi yhteen poukkoilevien jatko-osien yhdentekevät sivuhahmot ja - siveltyään renkaan alle jääneeseen opossumiin pallihajua ja bensiiniä kuunvalossa? - sai heidät näyttämään Robin Hoodin iloisilta veikoilta. Rio oli eksoottinen Nottingham. Immenkalvot kaljuhikensä pelkällä kimalluksella syövyttävä Dwayne Johnson oli niin vakuuttava sheriffi, ettei tylsältä vaikuttanut yksikään henkipatto, joka Johnsonista huolimatta nöyryytti Rion pahaa kuningasta. Fast & Furious 6 nostaa panoksia. Klassiseen tyyliin sankareiden on kohdattava vääristynyt peilikuvansa: kunnialliset konnat ottavat yhteen siviilejäkin tappavan psykopaattijengin kanssa. Kaiken lisäksi pahat pahikset ovat värvänneet Marian-neidon.

Panoksia ei aseteta pöydälle. Pöytä on kadonnut. Johnsonin näyttelemä agentti Hobbs on muuttunut maireasti virnisteleväksi mulkuksi, joka silminnähden nauttii korruptoituneesta käytöksestään, vaikkei hän ole virallisesti roisto, tai enää edes vastustaja. Hän tekee tasan mitä hän haluaa. Hän haluaa hengailla päähenkilöiden kanssa, joten hän napsauttaa sormia ja jokaisesta antisankarista tulee Nottinghamin sheriffi. En osaa kuvitella tökerömpää tapaa, jolla tämä nimenomainen sarja voisi tuhota perustason jännitteensä.

Jännitteet rakennetaan nyt saippuaoopperamaisen muistinmenetyksen ja maailmantuhoamispommin varaan. Toiminta on edellisen osan tasoista taitavaa ökymöykkää ja nyrkkitappelut ovat jopa selkeytyneet. Mihin tämä riittää? Loppuhuipennuksesta en osannut nauttia lainkaan. Se tuli liian pian raivostuttavimman käänteen jälkeen. Kyseessä ei ole yllätyskäänne, vaan hieman lapsen logiikkaa tarinan paikalla. Entä jos vauvat syntyvätkin perseestä, pohti kaverini peruskoulussa. Sen kaltaista sokeutta todellisuudelle tarkoitan lapsen logiikalla. En paheksu lainkaan hullunkurisia stuntteja - ne ovat fantasiaa, niitä lähdin katsomaan - vaan ainoastaan tarinaa, jonka tehtävä on myydä fantasia. Narikkaan jätettyjen aivojeni tuskanhuudot kaikuivat saliin saakka.

Vin Diesel on yhä sarjan sydän Dominic Torettona, jos hän vain itseään toistaakin. Toretto suostuu pelastamaan maailman, koska yksi sitä uhkaavista roistoista on hänen entinen emäntänsä Letty, joksi palaa Michelle Rodriguez. Ymmärsin, miksi Letty ja Dom ovat tässä elokuvassa. Toretto ei perhettä hylkää. Diesel tekee hänestä vilpittömän. Elokuvan paras juoni ei valitettavasti niinkään huipennu, kuin lakkaa olemasta merkittävä. Rodriguez joko ei osaa näytellä, tai sitten kukaan ei uskalla tehdä hänellä mitään, mitä naisilla nyt yleensäkin tehdään.

Muiden naamojen kuviot voisi leikata pois. Ymmärsin takuulla jotakin väärin, sillä keskittymiskykyni ei ole vetelyyttä kankeuteen tällä tapaa yhdistelevien elokuvien vaatimalla tasolla, mutta uskon, että muun muassa vankilaan soluttautuminen on täysin turha vaihe. Sankareilla on kaikki valta, joten yksi heistä käy putkassa tutuille kettuilemassa. Sarja on usein sortunut jaaritteluun, mutta nyt, kun sisäinenkin uskottavuus tuhottiin ja kuka vain voi tehdä mitä vain, sarja hyvin pitkälti kuoli silmissäni.

Autoilevien äijien yrittäessä lassota ison lentokoneen kuin lehmipoika härän, nauraa saa; pitääkin. Edellinen osa sai minut eläytymään perhe-arvoja ja anarkiaa yhdistelevään älyvapaaseen machofantasiaan, joten en jaksanut hihitellä kuutosen hienolle enkä huonolle huonoudelle. Mitä leffa yrittää, sitä en tiedä. Veljeskunta intoutuu toisinaan harrastamaan viitosesta tuttua, kenties improvisoitua läppää. Laskelmoidut vitsit ovat turhauttavan latteita ja itseironian välähdykset hämmentäviä. Johnsonin suoritus on hyvä esimerkki. Hän on ylimielinen piirroshahmo kuin Arnold Schwarzenegger silloin, kun Schwarzenegger tulkitsee sonnin työt itse tekevää päähenkilöä, eikä suinkaan Hobbsin kaltaista apua anelevaa sivuhahmoa. Luke Evansin näyttelemästä pääpahiksesta en tahdo sanoa muuta, kuin että amisviiksien ajelu on suositeltavaa, jos pahiksen on tarkoitus uskottavasti uhata koko maailman poliisivoimia, ja toiseksi ja kolmanneksi tunnetuimpia kupolityyppisiä toimintasankareita, ja heidän kätyreitään, ja omia kätyreitään, jotka eivät vaikuta hänestä tykkäävän. Ugh.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Great Gatsby - K... Salainen valtakunta... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

23.05.2013 klo 18.27 4 tykkää tästä

Mietin vain vieläkin miten ABC:llä notkuvien bensalenkkareiden suosikkileffasta tuli tällainen umpipaska "rosvo ja poliisi" leikki. Nelonen oli paska, vitonen oli paskempi ja tämä kuudes osa on sitten varmaan vieläkin huonompi.

Itse haluan nähdä autoja, virittelyä, kilpailuja, tuninkia. Ensimmäisessä leffassa oli kaikkea. Laittomat katukisat takaisin!!!
lainaa
Execta

Rekisteröitynyt 10.04.2007

23.05.2013 klo 18.36 4 tykkää tästä

Ykkönen ja kakkonen on ihan hyviä. Tokyo Drift on ihan katottava. Nelosta en muista. Vitonen oli sarjan paras osa. Kutosen vois mennä kattoo.
lainaa
Minä

23.05.2013 klo 18.52 2 tykkää tästä

Tästä leffasta halusin tykätä, mutta en voinut, koska se yksinkertaisesti oli surkea joka tavalla. Vitonen oli hyvä elokuva, ja samaa odotettiin, mutta rima tippui pahasti alas. Ohjaajanvaihto voi tehdä hyvää, vaikka ei miltään kauhuleffaheebolta juuri mitään voikaan odottaa. Toivottavasti älyttömän tylsät hakkauskohtaukset vähenevät ja saataisiin enemmän autoja, juonta ja tunnetta. Sen karismattoman pilipalistathamin ottaminen seiskaleffaan oli kyllä typerin juttu ikinä. Vaikuttaa, että edelleen menee huonommaksi.
lainaa
Hihi

23.05.2013 klo 23.04 9 tykkää tästä

Näkemättä paskaa. Lopettaisivat jo tän FF hössötyksen hyvän sään aikana.
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

29.05.2013 klo 10.26

Seuraava osa on parempi. Ainakin lopun mukaan. Itse pidin katsottavana tätä osaa.
Muokannut: postal_dude 29.05.2013 klo 10.33 lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova