Tuorein sisältö

Frozen - huurteinen seikkailu

Ensi-ilta: 20.12.2013
Genre: Animaatio, Fantasia, Komedia, Lasten, Musikaali, Seikkailu
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

20.12.2013 klo 17.17 | Luettu: 28177 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Nuori kuningatar kykenee luomaan jäästä mutkikkaita muotoja ja jopa elämää. Jumalainen kyky on vaarallinen, eikä hän ole opetellut hallitsemaan sitä, vaan peloissaan hän on tukahduttanut tunteensakin koko elämänsä ajan. Salaisuuden paljastuessa hän joutuu maanpakoon. Se on helpotus. Loisteliaan musikaalinumeron aikana hän vapautuu kahleistaan ja julistaa elävänsä jatkossa yksin. Hän laittautuu seksikkäämmäksi juhliakseen itsestään kumpuavaa positiivista energiaa, josta kukaan ei pääse jaolle. Biisi on uljainta itsesääliä sitten mestari Antti Tuiskun tulkitseman Tähtiotsan: sanoma on aidosti positiivinen rajatulla tavalla. On helppo kuvitella, että itseään hipelöityään lumikuningatar itkee itsensä uneen ja vuosien saatossa, katkeroitumisen ja lohtusyömisen myötä paisuu merennoita Ursulan kaltaiseksi roistoksi.

Ehkä kuningattarella, tuttavallisemmin Elsalla on toivoa, sillä hänen siskonsa Anna välittää hänestä enemmän kuin Morgana Ursulasta. Eivät heidän välinsä ihanteelliset ole. Niin siinä käy, kun toinen ei osaa päästää lähelle. Hienovaraisuudesta tyystin vapailla eli ihkumahtavilla vertauskuvilla elokuva muistuttaa, että kylmyys on annettavissa anteeksi järjellä, mutta tilanne mutkistuu, mikäli kylmyys särkee sydämen. Prinsessa Anna on hupsu vauhkoilija ja varsinainen päähenkilö. Hänellä on yhtä monta tarpeellista kohtausta kuin Elsalla ja lisäksi hän on keskiössä vaiheissa, joissa kävellään eteenpäin. Noin 80% laadukkaista animaatioista kertovat minusta, mutta ihan miten vaan. Annaakin sietää seurata. Hän hassuttelee jäyhän poromiehen ja kesästä haaveilevan lumiukon kanssa. He aikovat puhua Elsalle järkeä. Elsan voimat ovat luoneet ikuisen talven.

Kerronnassa on pieniä ongelmia, mutta painotan, että nautin ja pillitin samalla kun analysoin asiaa ylijääneellä aivokapasiteetilla. Hahmot toimivat erinomaisesti yhtä poikkeusta lukuunottamatta, ja se on arvosteluissani vakio, että hahmojen on toimittava. Muutkin ainekset kuten laulut ovat asiallisia, mutta kokonaisuus voisi virrata silkkisemmin. Mainittu toimintahäiriö (juonenkäänne, josta monet ovat valittaneet) ei pilaa mitään todella tärkeää, mutta viimeistään se osoittaa, miten haurailla jäillä tässä sipsutellaan - leffa ei huku, mutta yhden kerran sukat jo kostuvat. Syytän (taas, aina) tietokoneanimaatiota. Kun mitä tahansa on mahdollista tehdä ja myöhään muokata, tekijät laiskistuvat. Hahmojen ilmeikkyyteen ja muuhun pikkutarkkuuteen kuten vitsien ajoitukseen panostetaan, mutta tämä on yksityiskohtien eikä tarinan hiomista. Piirrettyjä elokuvia ei mainostettu bonusvideoilla (tyyliin Monsterit - yliopiston discopallosketsi ja tämän leffan porkkanajahti) koska taiteilijoilta ei tilata bonusvideoita.

Aloitus on hyvin pitkä musikaalinumeron ja montaasin risteytys, jossa sinänsä hellyyttävästi kelataan läpi Elsan ja Annan koko historia. Kun elokuva lopulta pääsee sanomaan, että ikuinen talvi on laskeutunut ja tarttis tehdä jotakin, vaaran tuntu on yhä selityksistä kiinni. Ikuista talvea on kestänyt 40 sekuntia ja kaikki ovat jo paniikissa ja Anna kävelee jo eteenpäin pysäyttääkseen sen ennen iltateetä. Aloitus on viihdyttävä, mutta sen sujuvuutta sopii verrata Disneyn Tarzaniin, joka alkoi dramaattisen tiiviillä montaasilla ja kylvi lopun tarpeellisen informaation kiireettömän hupsuttelun sekaan, tai Disneyn Kaunottareen ja hirviöön, joka alusti mytologian parilla tunnelmallisella sanalla ja siirtyi seuraamaan sankaritarta.

Frozen on täysiverinen, perinteinen Disneyn animaatiomusikaali, ja kerrontakin on johdonmukaisempaa kuin Walt-sedän elinaikana tehdyssä taide-elokuvassa Prinsessa Ruusunen. Aiheena on mielisairaus ja johdannaisvaikutukset kuten 80%:ssa muistakin hyvistä animaatioista. Elsa syntyi sellaisena kuin hän on. Hän tahtoo tuntea iloa ja fyysisesti koskettaa, mutta hän ei uskalla, riski on liian suuri, hän käyttää käsineitä eikä kommunikoi. Olen hämmentynyt, miten häpeilemättä ykkösbiisiksi markkinoinnissakin nostettu "Let It Go" juhlii eristäytymisen tuomaa helpotuksen tunnetta. Muut kappaleet ovat asiayhteydessä vallan mukavia; suomenkieliset lyriikat tosin hukkaavat huumorin. Muutaman biisin ainoa tarkoitus on antaa koomisille kevennyksille tekemistä, mutta hassuttelun ja melodraaman vuorottelu on klassista Disneytä, kunhan molemmat osa-alueet aktivoivat halun ostaa pussilakanasetin. Kun hankin Disney Infinityn, Elsa on ensimmäinen lisäostos ja lumiukko Olaf kelpaisi jos hän olisi tarjolla.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Hours... Nicole - Hävityksen ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

VEIVINHEITTOVIHKO

20.12.2013 klo 23.05 1 tykkää tästä

Mikä lakanafetissi sullaki on, kaikkien piirroselokuvien arvosteluissa puhut niistä :P
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.12.2013 klo 12.35 8 tykkää tästä

VEIVINHEITTOVIHKO kirjoitti:
Mikä lakanafetissi sullaki on, kaikkien piirroselokuvien arvosteluissa puhut niistä :P


Pussilakanasetti on hauska sana ja kohtalaisen näkyvä sisustuselementti, jossa vieläpä vietät aikaa 8 tuntia päivässä. Se on parempi hokema kuin, öö, muki.
lainaa
Exe

21.12.2013 klo 16.15 1 tykkää tästä

"On helppo kuvitella, että itseään hipelöityään lumikuningatar itkee itsensä uneen ja vuosien saatossa, katkeroitumisen ja lohtusyömisen myötä paisuu merennoita Ursulan kaltaiseksi roistoksi."

Luulin lukeneeni arvostelua lasten elokuvasta.
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

21.12.2013 klo 16.23

Jari-Pee kirjoitti:
VEIVINHEITTOVIHKO kirjoitti:
Mikä lakanafetissi sullaki on, kaikkien piirroselokuvien arvosteluissa puhut niistä :P


Pussilakanasetti on hauska sana ja kohtalaisen näkyvä sisustuselementti, jossa vieläpä vietät aikaa 8 tuntia päivässä. Se on parempi hokema kuin, öö, muki.


Toivottavasti tarkoitit "kahdeksan tuntia vuorokaudessa" :P
lainaa
Penaqua

Rekisteröitynyt 22.11.2009

21.12.2013 klo 20.48 3 tykkää tästä

Exe kirjoitti:
"On helppo kuvitella, että itseään hipelöityään lumikuningatar itkee itsensä uneen ja vuosien saatossa, katkeroitumisen ja lohtusyömisen myötä paisuu merennoita Ursulan kaltaiseksi roistoksi."

Luulin lukeneeni arvostelua lasten elokuvasta.


Luitkin, arvostelijana kun vaan sattui olemaan Jii-Pee, untuvikot voi yllättyä.
lainaa
syvätteemat

22.12.2013 klo 02.24 1 tykkää tästä

Tää on vähän kuin se kun jotkut alkoivat pohtimaan Mariossa tapahtuvaa eläinrääkkäystä. Ilmeisesti kaiken voi analysoida freudin lailla.
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

22.12.2013 klo 17.52 1 tykkää tästä

Freudin oppien liittäminen eläinrääkkäykseen kuulostaa perverssiltä :P
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.12.2013 klo 18.52 3 tykkää tästä

Täältä löytyy leffan paras biisi, tulkitkaa itte:

http://www.youtube.com/watch?v=moSFlvxnbgk
lainaa
Veteraani

23.12.2013 klo 13.05

Minulla ei ollut minkäänlaista aikomustakaan käydä katsomassa tätä leffaa, mutta nyt en ole ollenkaan niin varma. Enkä edes pidä musikaaleista.

Olaf-lumiukkokin vaikutti mukavasti sekopäiseltä hahmolta eikä överiksi vedetyltä.

Ja molemmat pääosapimutkin on erittäin miellyttäviksi mallinnettu.
lainaa
VMP

20.04.2014 klo 03.37

Exe kirjoitti:
"On helppo kuvitella, että itseään hipelöityään lumikuningatar itkee itsensä uneen ja vuosien saatossa, katkeroitumisen ja lohtusyömisen myötä paisuu merennoita Ursulan kaltaiseksi roistoksi."

Luulin lukeneeni arvostelua lasten elokuvasta.

Oikeesti, kuka elämäänsä kyllästynyt fedora tämän arvostelun on kirjoittanut? Oli kyllä äärimmäïsen seksistinen ja turha kommentti.
lainaa
Kissa

06.03.2015 klo 22.32

Aika kökö leffa. Animaatiojälki ei ole huippuluokkaa, ja hahmot ja juoni ovat aika tylsiä. Juonessa varsinkin on niin paljon aukkoja, etten meinannut uskoa silmiäni nähdessäni leffan. Olihan se hieman yllättävä, mutta ainakin minä tiesin alusta asti että Hans tulee olemaan vihollinen.

Haluaisin myös potkaista Olafilta pään irti kuten Anna teki elokuvassa. Todella turha ja ärsyttävä hahmo, jonka tarkoitus on vain tuoda surkeaa komiikkaa kohtiin joihin ei olla keksitty muutakaan dialogia. Ääähh...

Frozen saa multa kaksi tähteä.
lainaa

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova