Tuorein sisältö

Ei kiitos

Ensi-ilta: 10.01.2014
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

09.01.2014 klo 19.00 | Luettu: 10512 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kuvittele että Esa Pakarisen näyttelemä Pekka Puupää rakastelee vaimoaan Justiinaa. "Heh heh, pätkä, meiltähän tämä käy". Näen ainakin itse positiivisen hetken. Hömelön sedän ja tosiämmän suhteet voivat oikeastikin - tutkitusti - olla yhtä luontevia ja vakaita kuin tosimiehen ja nyrkin ja hellan väliin asennetun kotihengettären väliset. On kuitenkin muistettava että ihmiset ovat yksilöitä.

Kotimainen parisuhdekomedia Ei kiitos kertoo Helistä ja Matista. Matissa on miehisiä ja naisellisia piirteitä kuten nykyaikaiselta tohvelisankarilta edellytetään, mutta piirteet eivät ole tasapainossa. Matti kokkaa ja siivoaa ansaiten pehmofaijan arvonimen, mutta hän myös katoaa kompuutterin äärelle, vaikka vaimo kaipaisi huomiota. Seksiasiat eivät Mattia juuri kiinnosta. Heli on puutteessa, mikä on iso asia kauhun tasapainossa. Heli on menevän näköinen ja suhteellisen jämerä aikuinen nainen, mutta hänkään ei löydä luontaista rooliaan. Se nyt ei kertakaikkiaan toimi, että nainen yrittää raiskata miehensä ja sitten nainen neitimäisesti loukkaantuu, kun mies ei välitä. Jos parisuhteessa on hierarkia, sitä kunnioitetaan. En usko hetkeäkään että saamaton kikkarapää nörtti vietteli aikanaan rotunaisen. Heli on helpon miehen halunnut ja hän yhä haluaa jotakin, joten pallo on hänellä.

Heli on nelikymppinen saksanopettaja. Hän ottaa salarakkaaksi yli kymmenen vuotta nuoremman opiskelijan, joka on sellainen rento sänkinaama renttu, jonka päässä liikkuu elon aikana useampia häpykarvoja kuin aivosoluja. Heli järkeistää pettämisen. Hän uskoo fyysisten tarpeiden täyttymisen tuovan lisäaikaa avioliitolle, jossa hän haluaa pysyä. Kuulostaa äijämäiseltä logiikalta. Suhde pysyy fyysisenä, vaikka Heli pohtii, onko hän rakastumassa: olipa se elokuvan isoin moka tai tarkoituksellista, Heli ei vaikuta rakastuneelta. Identiteettikriisi jatkuu. Heli ottaa takaapäin ja muutoinkin antautuu rakastajalle sen sijaan, että hän jatkaisi siitä, mihin hän jäi yrittäessään vietellä velton puolisonsa. On ymmärrettävää, että Heli nauttii kun joku himoitsee häntä, mutta jos ongelma on se, ettei ukko ole kiinnostunut muusta kuin nylkytyksestä lähetyssaarnaaja-asennossa kerran kuussa, Helin pitäisi oppia päästämään puuma irti ja leikitellä uhrilla ja ottaa uhri omistukseen.

Puuman himot Heliltä selvästikin löytyvät. Mutta hän on laiska. Laiskuus on syntinä suurempi, jos et myönnä sitä. Heli toisinaan harrastaa itsekritiikkiä mutta se on vain vaihtelua miesten syyttelyn lomassa. Heli teoriassa voisi löytää ohimoilta harmaantuneen herrasmiehen, joka aidosti etsii elämänkumppania, mutta jos he eivät olisi Taivaan toisilleen tarkoittamia, heidänkin suhteessaan olisi ristiriitoja ja enpä tiedä, jaksaisiko Heli kauaa riidellä vertaisensa miehen kanssa. Matti on löysä mies, joka käyttäytyy kiukustuessaan kuin kakara. Helillä ei ole aina helppoa, mutta hänen on aina helppo tuntea ylemmyyttä.

Elokuvassa ei tapahdu mitään erikoista. Jaksoin jaaritella kaavamaisista tapahtumista, joten olen uskoakseni todistanut, että materiaali voi pitää mielenkiintoa yllä. Näkökulma on Helin, mutta koska juonenkäänteet eivät siunaa hänen mielipiteitään, ajatus on vapaa. Helissä ja Matissa on paljon vikaa ja silloinhan on hyvä muistaa, että ehkä on ihanteellista että epätäydelliset kähisevät keskenään, eivätkä pilaa sellaisten täydellisten ihmisten elämää, joita on olemassa heidän mielikuvituksessaan.

Ei kiitos on tasapaksu mutta ihan kiva draamakomedia. "Tasapaksuus" hyvin pitkälti on tyylivalinta ja käytännössäkin pidin enemmän tasapaksuudesta kuin muutamista teennäisistä hetkistä, kuten siitä kliseestä, että Helin ja poikalelun suhde sähköistyy kun he jumittuvat yhdessä hissiin. Esimerkiksi seksikohtaukset ovat ennen muuta luontevia: eivät korostetun eroottisia, eivät koomisen inhorealistisia, vaan hieman hupsuja hetkiä joissa harrastetaan seksiä tarinan vaatimuksesta.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< My Life with Liberac... Kameleontti - Henki... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.01.2014 klo 14.39 3 tykkää tästä

Luin kirjan aikanaan (vaimoni pitää Härkösestä, joten meillä on hänen tuotantoaan paljon). Joskus mietin, että Härkönen oli siinä vain tehnyt pointin sukupuoliroolien kääntämisestä. Asia sikäli ihan ajankohtaista.
lainaa
Arseface

14.01.2014 klo 07.36

Jos mies pettää, kun puoliso pihtaa, se on miehen vika.
Jos nainen pettää, kun puoliso pihtaa, sekin on miehen vika.
Mitä *****A?!
Surkea elokuva, surkea kirja, ja kertakaikkiaan onneton sanoma...
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova