FFS: FFS

Erkki Mervaala

28.06.2015 klo 18.00 | Luettu: 1612 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala


Franz Ferdinand oli minulle 2000-luvun tärkeimpiä yhtyeitä. Ensimmäiset kaksi albumiaan karismaattisen Alex Kapranoksen johtama yhtye tuotti tyylillä juuri sitä, mitä se parhaiten taitaa: tanssimusiikkia tytöille. Sittemmin yhtyeen tuotanto on ollut hieman väsynyttä. Niinpä odotin innolla, minkälainen soppa syntyy, kun laitetaan yhteen skottilaiset indie-rokkarit ja yksi kaikkien aikojen ikonisimmista glam rockin ja synapopin kaksikoista Sparks.

1970-luvulla glamin ja synapopin kulta-aikana pinnalle noussut Maelin veljesten muodostama Sparks tunnetaan mielenkiintoisista melodioista ja sovituksista. FFS (Franz Ferdinand ja Sparks) on sinänsä omalaatuinen superryhmä, että se yhdistää kaksi kokonaista bändiä. Se toimii hyvin juuri siksi, että Sparks tulee selvästi erilaisesta maailmasta kuin tanssilattioita rytmittävä Franz Ferdinand.

Lopputulos kuulostaa juuri siltä, miltä sen pitäisikin: Yhteistyöltä. Levyn avausraita Johnny Delusional on mainiosti kasvava indieklubipoppis, jossa molempien yhtyeiden parhaat ominaisuudet loistavat. Soundimaailmat tukevat toisiaan, ja Russell Maelin omalaatuinen falsetti sopii hämmentävän hyvin Kapranoksen nokkavaan, hieman David Bowielta lainaavaan ulosantiin.

Aina yhteistyö ei ole tasapainossa. Veikeä synapop Police Encounters on ihan tuhottoman Sparks, kun taas Call Girl ja levyn erikoispainokselta löytyvä Look At Me ovat enemmän Franz Ferdinandin maailmasta. Sparksille ominaiset, hieman epäkonventionaaliset ja hauskat sanoitukset saavat myös tylsemmät kappaleet kuulostamaan mielenkiintoisemmilta. Tietysti mukaan mahtuu myös pari täytekappaletta, kuten hyvän alun jälkeen vähän turhan pitkään junnaavat The Power Couple ja So Desu Ne. Länkkärimäinen Man Without A Tan on puolestaan levyn hauskimpia ja tanssittavimpia kappaleita juuri sen junnaavan rytmin takia.

Koko yhteistyön ajatukselle naljaileva, lähes seitsemänminuuttinen Collaborations Don’t Work on ehdottomasti albumin kohokohta. Kappaleessa sekoitellaan hillitön määrä eri tyylejä yhdeksi toimivaksi kaaokseksi. Erityisesti lopun FF-kitaroilla lähtevä rokkaavampi kohta toimii pirullisen hyvin. Samalla linjalla jatkava levyn päätöskappale Piss Off yrittää löytää harmoniaa, "mutta kaikki äänet ovat korjauskelvottomia", ja yhtye käskee kaikkia pirteästi painumaan kuuseen.

FFS:n kaltaisissa projekteissa piilee aina riski. Franz Ferdinandin fanit voivat pitää albumia jopa liian outona, kun taas Sparksin kohdeyleisölle albumi saattaa käydä välillä turhan popiksi. Parhaimmillaan albumi on kuitenkin äärimmäisen tanssittavaa ja mielenkiintoista indierokkia, jollaista harvoin kuulee. Se on myös parasta, mitä Franz Ferdinand on tehnyt kymmeneen vuoteen.



V2.fi | Erkki Mervaala
< V8 Wankers - Harden ... Muse - Drones... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

17838

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova