Tuorein sisältö

Firman pikkujoulut

Ensi-ilta: 09.12.2016
Genre: Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

11.12.2016 klo 18.00 | Luettu: 3901 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Idioottikomedian pääilmansuuntaan tuijottaminen harvoin stressaa, kunhan mukana on enemmän oikeita näyttelijöitä kuin kuolleen kaverin kikkelin kokeilua. Luokkakokous-saaga toki voi kerskailla olevansa keskustelunavaaja: Jenkkilän rapa koettaa kohahduttaa samoilla tempuilla kuin muukin yli 13-vuotiaille suunnattu sellainen. Firman pikkujoulut? Ne on peruttu. Jennifer Aniston näyttelee nihkeää perijätärtä, joka vaatii tuloksia ja koettaa lopettaa huliviliveljen haarakonttorin. Veli T.J. Miller tahtoo olla kiva pomo omalla pöllähtäneellä tavallaan. Oli se upeeta, kun viina virtasi isin pikkujouluissa... Sälli saa syyn järjestää bakkanaalit, kun potentiaalinen yhteistyökumppani kehtaa väittää, että firmassa vallitsee kehno tunnelma.

Aidot koomikot saavat kirpulle soveltuvia tilaisuuksia päteä. Kun päihteitä on vedetty tarkoituksella ja vahingossa, leffa vaikuttaa puuroutuvan mölinäksi, mutta keskeiset hahmot löytävät uuden perusjuonen seurattavaksi. Juhlat jäävät taustalle ja siinä on jotakin huvittavaa, kun tarkoituksella epäuskottava sähellys paisuu omaa tahtiaan. Vitsejä löytyy, kunhan keskustelemme ensin vitsin määritelmästä. Pari stunttia ja viuhahdusta provosoivat kissamerestä ulkoilmaan 60 vuoden jälkeen selvinneitä tätejä. Toimistotyön tärkeimpään perinteeseen eli kopiokoneen päälle istumiseen viitataan. Eheh.

Arvioin leffan kestävän puoli tuntia pidempään kuin se kesti, mutta en pillitä. Aniston ja Miller hymyilyttävät eliittikakaroina ennen sulautumista sontaan. Vanessa Bayer ja Randall Park ovat söpöjä noloina, hymyilevinä murmeleina, jotka hakevat kontaktia, mutta muistetaan, että romanttinen komedia on kuollut. Sutenööriä (!) näyttelevä äkäinen pullukka Jillian Bell on huvittava kuten aiemminkin, kun olen hänestä vilauksen nähnyt, joten se (virheellisesti) kuulostaa hauskalta, että hän on ideoinut Splashin uuden version, jossa Channing Tatum näyttelee häneen rakastuvaa (tai häntä nussivaa ja hänen kanssaan pilveä polttavaa) merenneitomiestä. Kaljun, tukevan, epäilyttävän keski-ikäisen miehen määritelmä Rob Corddry on hengissä. Tylsyyden huipentuma Jason Bateman tai Sudekis tai joku ankkuroi touhun todellisuuteen, kuten sopii.

Kate McKinnon ei mitään tuhoa, mutta hän yhä vaikuttaa jämähtäneen omalle kiertoradalleen. On outo villapaita ja hymy, ja hahmo on yhtäaikaa tiukkapipo ja perverssi, eikä mikään ole uskottavaa millään tasolla, vaikka voisin kuvailla samoilla sanoilla itseäni. McKinnon on ihan kiva parissa Saturday Night Live -sketsissä, mutta hän ei veny Jim Carreyn tyyliseen elämää suurempaan outoiluun: vaikka hän toimii omilla säännöillään, hän myös vaikuttaa silmäilevän muita ja kerjäävän reaktioita. Tässä teoksessa ja Ghostbustersissa hän silti maustaa meininkiä, koska hän on huomion arvoinen; kehittyvä asiakaspalvelusuhde häneen ja Belliin on ainoa asia, jonka muistan, jos mitään muistan.

Muutama repliikki ajoittuu hih-hah-henkisesti. Pieniäkään ideoita ei varsinaisesti osata käsitellä. On itsekästä ja nihkeää käytöstä ja on huonosta itsetunnosta kärsivä nörtti ja mitä vielä, mutta pienetkin oivaltavat, ironiset tai vilpittömästi sydämelliset vedot käännekohdissa lienevät jopa kiellettyjä, sillä näkeehän sen mainoksestakin, ettei tästä järjestetä kutsuvierasnäytöksiä supermallin näköisille rakettitieteilijöille, vaikka yksi hahmo sellainen onkin. Olet vähällä tappaa itsesi vedettyäsi liimaa ja tärpättiä nenään? Et ole ainoa! WOO WOO WOO! Nyt kaikki ovat kavereita ja töypaikat on pelastetu, siinäpä oli taas sanomaa ja kokemusta kerrakseen.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Rolling Stones -... Rogue One: A Star Wa... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova