Tuorein sisältö

Dark Floors - The Lordi Motion Picture

Ensi-ilta: 08.02.2008
Genre: Kauhu
Ikäraja: 15
Otto Suuronen

06.02.2008 klo 21.20 | Luettu: 37703 kertaa | Teksti: Otto Suuronen

Nyt se sitten on täällä, Lordi-elokuva! Sensaatiomaisen Euroviisu-voiton jälkimainingeissa Mr. Lordi heitti ilmaan ajatuksen kauhuelokuvasta ja käski elokuvatuottaja Markus Seliniä ottamaan yhteyttä. Selin teki nöyrästi työtä käskettyä, ja Lordin musiikkivideot ohjanneen Pete Riskin ohjaksissa syntyi Dark Floors – The Lordi Motion Picture. 80 minuuttisen musiikkivideon, anteeksi, elokuvan tekoon kului komeat 4,5 miljoonaa euroa, jotka eivät tosin menneet tähtinäyttelijöihin, vaan suureellisiin lavasteisiin, laajaan kansainväliseen markkinointikampanjaan sekä massiivisiin erikoistehosteisiin. Mr. Lordin ja ohjaaja Riskin alkuperäistarinan pohjalta elokuvan käsikirjoituksen muokkasi kokenut ohjaaja/käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari.

Lordi-elokuvassa autistisesta tytöstään (Skye Bennett) huolestunut isä (Noah Huntlet) on hakemassa jälkikasvulleen apua sairaalasta. Ongelmallisen sairaalareissun jälkeen pettynyt isä yrittää viedä tyttärensä väkisin ulos sairaalasta. Poistuessa hissi menee kuitenkin epäkuntoon ja isä ja pyörätuolissa istuva tytär jäävät hissiin jumiin muiden kanssa. Hissin ovien vihdoin avautuessa, joukkio huomaa kaikkien ihmisten kadonneen sairaalasta. Kulkiessaan hylätyn sairaalaan käytäviä, he löytävät toinen toistaan brutaalimmin silvottuja ruumiita ja lopulta he joutuvat hirviöiden hyökkäysten kohteeksi. Ahdistavan painajaisen saa loppumaan ainoastaan autistinen tyttö, jota muut eivät tahdo ymmärtää.

Dark Floors pyrkii kaikin keinoin, aina naurettavuuteen saakka olemaan tyylipuhdas ja aito kauhuelokuva. Sitä se onkin, mutta tässä tapauksessa sanat tyylipuhdas ja aito tarkoittavat umpimielisen uuvuttavaa kopiointia 1970- ja 80-lukujen yhdysvaltalaisesta kauhuelokuvasta sekä japanilaisen elokuvan kauhuestetiikasta. Juonenkäänteissä, sen enempää kuin näyttelijöiden suorituksissa ei omaperäisyydellä herkutella. Väkinäisen synkkää kylmyyden ja lian estetiikkaa tulvivan teoksen roolihahmot ovat varsinaisia käveleviä kliseitä. Vai kuulostavatko seuraavat hahmot yhtään tutulta? Skeptinen vanhus, autistinen tyttö, kähisevä vartija ja maskuliinisessa parransängessä pelastajan viittaa itselleen sovitteleva isähahmo. Vähänkään kauhuelokuvia seurannut katsoja ei lopulta tule välittäneeksi sen enempää hahmoista kuin taidokkuudessaan lähinnä ala-asteen ainekirjoitukset mieleen palauttavasta juonesta.

Elokuvan tekninen osaaminen, erityisesti näyttävine erikoistehosteineen, on toki laadukasta ja harkitun loppuunsaatettua. Myös teoksen painostava tunnelma luodaan Jyrki Rahkosen äänisuunnittelun kautta tarkkaavaisesti. Tekninen taituruus ei kuitenkaan koskaan täytä sisällön ammottavaa tyhjyyttä. Kansainvälisille markkinoille selvästi suunnatun Lordi-elokuvan virheenä voikin pitää sitä, että tekijät eivät ole tuumankaan verran halunneet nähdä esimerkiksi suomalaisen luonnon ja kansantarujen tarjoamia mahdollisuuksia suuren kauhuelokuvan tekoon. Kyseenalaistaa sopii lopulta myös statisteiksi jäävän Lordi-yhtyeen panosta koko elokuvan lopputulokseen.

Hyvä kauhuelokuva olisi ollut tervetullut vaihtoehto kotimaisen elokuvan kentälle, mutta Lordi-elokuvasta ei tähän ikävä kyllä ole. Loppujen lopuksi Dark Floorsia on lähes mahdotonta edes pitää suomalaisen kulttuurin tuotteena.

V2.fi | Otto Suuronen
< Kauko Röyhkä & Riku ... Tyttö ja kettu... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (29 viestiä)

pumm1

Rekisteröitynyt 22.01.2008

06.02.2008 klo 21.58

Jotenkin osasin odottaa huonot arvosanat :)
Likvor

Rekisteröitynyt 16.04.2007

06.02.2008 klo 23.42

Katsomassa AvP2 ihmiset nauro enemmän tän leffan trailerille ku itselle leffalle mikä kertoo jo jotain :D
sakkeus

07.02.2008 klo 08.28

Arvasin sen! Ja olin oikeassa, minkätakia Lordi ja Solar ovat halunneet matkia Amerikkaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että ssuri Lordi, joka voitti Euroviisut, haluaa alistaa Suomea, tuoda Suomeen amerikkalaisuutta ja yrittää leuhkia ja lyödä Suomen elokuva-alaa alas päin. Hävetkää tekijät!!!!
bablo

Rekisteröitynyt 04.01.2008

07.02.2008 klo 09.06

Ja jos voittaa euroviisut, niin sitten on velvoitettu viemään kaikilla tulevilla tuotoksillaan Suomen kulttuuria maailmalle? Muuten on takinkääntäjä ja "leuhkija"?
Grow up.
Porkkanan_purija

07.02.2008 klo 09.31

Jos en ole koskaan ikinä nähnytkään 70- ja 80-luvun kauhuelokuvia... niin olisiko tämä hyvä? Minä en kaipaa keinotaiteellisia sanaleikkejä ja analyyseja, joilla arvostelija lähinnä yrittää kuulostaa fiksummalta kuin on, vaan rehellisen mielipiteen siitä kenelle tämä elokuva kenties on tarkoitettu ja kenen ei kannata vaivautua.
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

07.02.2008 klo 15.45

On tämä silti nähtävä.
Ville_Alfa

07.02.2008 klo 15.47

Eihän se arvostelijan homma ole sanoa kenelle elokuva on suunnattu, vaan nimenomaan katsoa sitä oman kokemuksensa ja arviointikykynsä kautta. Kriitikot ovat niitä, joihin "normaali" ihminen voi sitten vertailla itseään: Olenko mahdollisesti yhtä kokenut elokuvaharrastaja, että ajattelisin ehkä noin, vai olenko vain tavallinen kuluttaja, jolle erikoistehosteet ja veren määrä ovat juonen laatua tärkeämpiä. Yleensä elokuvakriitikot ovat nähneet sen verran elokuvia ja tuntevat oman alansa niin hyvin, että he ovat tarpeeksi kompetentteja sanomaan, jos elokuva todella on kliseinen ja ennalta-arvattava. Mut hei, ehkä tää on sit suunnattu niille, jotka todellakaan eivät ole nähneet 70- ja 80-lukujen kauhuelokuvia - jos sellaisia tosiaan on.

"80 minuuttinen musiikkivideo". Aivan mahtava heitto!
Norsy

07.02.2008 klo 16.10

Kriitikon työ on kuitenkin palveluammatti joten yhdyn porkkanan_purijaan.

Toisaalta kaikkien mieltymyksiä ei voi koskaan täyttää. Pitää löytää "the elokuva-arvostelija". Onnekseni löysin omani jo vuosia sitten. :)
esa

07.02.2008 klo 16.51

Porkkana on ihan oikeessa. Nuo typerät sanakikkailut pitäisi heittää ehdottomasti metsään näistä arvosteluista. Tämä nyt ei ollut vielä mitään, kun vertaa Jarin arvosteluihin. Kaameaa sanaskebeliä lähes kaikissa arvosteluissa, joiden ainoana tarkoituksena lienee väännellä lauseita sellaisiin muotoihin ettei niitä lukijat ymmärrä ennen kuin on ne muutamaan otteeseen hitaasti lukenut ja pohtinut että miksei tätäkään olisi voinut kirjoittaa yksinkertaisemmin?
Toni

Rekisteröitynyt 27.06.2007

07.02.2008 klo 16.52

Paska kansainvälisille markkinoille suunnattu ei perkelettä ja saunaa toitottava suomalainen elokuva on kuitenkin hyvä alku.
ville

07.02.2008 klo 17.41

Ville_Alfa kirjoitti:
... vain tavallinen kuluttaja, jolle erikoistehosteet ja veren määrä ovat juonen laatua tärkeämpiä.

Joo näinhän se menee...
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

07.02.2008 klo 17.47

esa kirjoitti:
Porkkana on ihan oikeessa. Nuo typerät sanakikkailut pitäisi heittää ehdottomasti metsään näistä arvosteluista. Tämä nyt ei ollut vielä mitään, kun vertaa Jarin arvosteluihin. Kaameaa sanaskebeliä lähes kaikissa arvosteluissa, joiden ainoana tarkoituksena lienee väännellä lauseita sellaisiin muotoihin ettei niitä lukijat ymmärrä ennen kuin on ne muutamaan otteeseen hitaasti lukenut ja pohtinut että miksei tätäkään olisi voinut kirjoittaa yksinkertaisemmin?

"sanaskebeli" on täyttä parhautta v2.fi arvosteluissa ja muutenkin artikkeleissa.
Morbid

Rekisteröitynyt 28.06.2007

07.02.2008 klo 22.57

Gaeryc kirjoitti:
esa kirjoitti:
Porkkana on ihan oikeessa. Nuo typerät sanakikkailut pitäisi heittää ehdottomasti metsään näistä arvosteluista. Tämä nyt ei ollut vielä mitään, kun vertaa Jarin arvosteluihin. Kaameaa sanaskebeliä lähes kaikissa arvosteluissa, joiden ainoana tarkoituksena lienee väännellä lauseita sellaisiin muotoihin ettei niitä lukijat ymmärrä ennen kuin on ne muutamaan otteeseen hitaasti lukenut ja pohtinut että miksei tätäkään olisi voinut kirjoittaa yksinkertaisemmin?

"sanaskebeli" on täyttä parhautta v2.fi arvosteluissa ja muutenkin artikkeleissa.

Jepjep. Se on sitä tekstin rikkautta.
Stancist

Rekisteröitynyt 27.11.2007

08.02.2008 klo 08.57

esa kirjoitti:
Porkkana on ihan oikeessa. Nuo typerät sanakikkailut pitäisi heittää ehdottomasti metsään näistä arvosteluista.

Sitä sanotaan tekstin elävöittämiseksi - kenties se oleellisin syy miksi nämä tämän sivun jutut on parhautta.
Helmiäinen

08.02.2008 klo 11.56 1 tykkää tästä

Anteeksi nyt, mutta missäs tuolla oli "sanakikkailua"? Teksti ei ollut mitenkään vaikea ja lukijalta jotain erityistä vaativa, vaan varsin yksinkertainen raapustus. Ikävästi silmään pistävine kirjoitusvirheineen.

Taitaa olla lukijoiden vastaanottokapasiteetissa jotain vikaa, jos noin simppeli teksti on jotenkin "kikkailevaa". Itse kaipasin tekstiin nimenomaan jotain lennokkaampaa tasoa.
RavenX

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.02.2008 klo 13.16

sakkeus kirjoitti:
Arvasin sen! Ja olin oikeassa, minkätakia Lordi ja Solar ovat halunneet matkia Amerikkaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että ssuri Lordi, joka voitti Euroviisut, haluaa alistaa Suomea, tuoda Suomeen amerikkalaisuutta ja yrittää leuhkia ja lyödä Suomen elokuva-alaa alas päin. Hävetkää tekijät!!!!


Tämä on juuri se suunta mikä pitäisi muidenkin kotimaisten ohjaajien/tuottajien osata ottaa. Enkä edes tarkoita Hollywoodista esimerkin ottamista, vaan riittäisi ihan katseen kääntäminen ranskalaisten tai brittien suuntaan, niin johan alkaisi parempaa leffaa pukkaamaan. Ei kotimaisessa leffateollisuudessa hirveästi ole mahdollisuutta alaspäin mennä.

The Dark Floors ei ole ehkä loistava, tai edes hyvä leffa, jos sitä verrataan kansainvälisiin menestyselokuviin. Silti se on hyvä elokuva siinä merkityksessä, että se antaa piristysruiskeen kotimaiselle leffaskenelle - irtautuen vanhasta kolminaisuudesta; sauna, perkele ja paneminen. Aivan kuten Jadesoturi teki.


Porkkanan_purija

08.02.2008 klo 19.15

Helmiäinen kirjoitti:
Anteeksi nyt, mutta missäs tuolla oli "sanakikkailua"? Teksti ei ollut mitenkään vaikea ja lukijalta jotain erityistä vaativa, vaan varsin yksinkertainen raapustus


No, tämän arvostelun kohdalla alkoi jo veri kiertämään, kun olin ensin lukenut 3 muuta lähes turhaa arvostelua, jotka eivät oikein tuoneet mitään uutta näkökulmaa, kerrattiin vain sitä samaa mikä on alusta asti tiedetty, että elokuva on kliseitä täynnä. Eli kriittisyyteni ei suinkaan ole vain tätä arvostelua kohtaan esitetty.

Itse olen n. 30 vuotias, joskus nuoruudessani 15-20 vuotta sitten nähnyt 70- ja 80-luvunkin kauhuelokuvat. Mietin vain kuinka moni 80-90 luvulla syntynyt on ne joskus vaivautunut vuokraamaan tai ostamaan, sikäli kun niitä on edes saatavilla DVD:llä? Ainakaan minulle ei enää sano mitään tuo vertaus kyseisiin ikivanhoihin elokuviin, joten tämä jääkin sitten pienen filmifriikkipiirin ammattisalaisuudeksi? Jos elokuvan tapahtumat eivät sijoitu jonnekin pieneen erämaamökkiin tai puoliautioon maaseudun pikkukylään ja kaivokseen, missä kukaan ei kuule huutoasi ja joku isotissinen blondi kompuroi joka oksaan ja juurakkoon... niin onko se sittenkään niin kliseinen? Sittenhän ollaan jo voiton puolella, vai mitä, vai onko tämä kompurointi 90-luvun ilmiö? ;)

Japanilaisen elokuvan kauhuestetiikasta? Löytyykö tuolle tarkempi (eh, siis kansantajuisempi) määritelmä sanakirjasta?

Sitten taas kerrotaan miten kliseisiä henkilöhahmot on, sen sain tietää jo aikaisemmistakin arvosteluista. Kyllähän tällaisessa elokuvassa yksi "tilasto musta" pitää olla?

Ala-asteen ainekirjoituksia muistuttava juoni? Siis häh? Onko tuo kenties yhtä kuin että käsikirjoitus on naiivi? Tämä sama asia on mainittu muissakin arvosteluissa, tosin ilman tuollaista naamiointia. Jollen olisi lukenut muita arvosteluita, tuo ei kenties olisi avautunut minulle ollenkaan, on se sen verran kierrellen ilmaistu.

Mutta annan kuitenkin 2 tähteä arvostelijalle hyvästä yrityksestä. 1 tähti lähtee siitä, etten tiedä vihaako arvostelija kauhuelokuvia, tai onko hän ylipäätään katsonut itse ensimmäistäkään kauhuelokuvaa (puuttuu vertailukohdat). 1 tähti lähtee siitä että puhutaan "suomalaisen luonnon ja kansantarujen" tarjoamista mahdollisuuksista ilman esimerkkiä. Miksi se on virhe? Pitäisikö sinne saada Väinämöinen soittamaan kanteletta? Se tuli ekana mieleen, paljoa muuta ei olisi tullutkaan, pitäs varmaan lukea Kalevala joskus. 1 tähti lähtee siitä, että koko arvostelusta puuttuu omaperäisyys. Se on lehdistötiedotteen toistoa, ilman mitään mainintaa jostain tietystä kohtauksesta elokuvassa, sen analysointia tai siitä kertomista... ei sen tarvitse spoileri olla, mutta tietäisi ainakin, että arvostelija on edes katsonut kyseisen elokuvan itse, eikä keksinyt/kopioinut/muokannut muilta. Nyt tästä jää hyvin halpa, etten sanoisi kliseinen maku suuhun. Voi toki olla ettei Dark Floors parempaa ansaitsekaan, mutta minusta se on vain laiskuutta.
Ninni

08.02.2008 klo 20.23

No jos on töissä Suomen elokuva-arkistolla, niin eiköhän sitä elokuvatietämystä ihan löydy.

Joo, kannattas varmaan lukea Kalevala. Loviatar on jo itsessään tarpeeksi pelottava.
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.02.2008 klo 23.21

Eihän tämä nyt niin paha leffa ollut. Juoni on naiivi kunnes tajuaa, että hei tässä on syvempikin taso, joka sekin on naiivi. Viimeiset viisi minuuttia pelastavat elokuvaa niin paljon kun nyt puolentoista tunnin ihmeellistä haahuilua vaan voi pelastaa. Suurin miinus leffalle tulee siitä, että bändin hirviöt eivät aukene mitenkään elokuvan aikana. Mitkä ovat monstereiden motiivit tekemisiin? Koko helvettiaspekti jää myös kevyesti kolutuksi.

Kuitenkin hahmojen ja hirviöiden välinen suhde ja ajan kululla leikkiminen ovat ihan hienoja ideoita, harmi vaan, että ne aukeavat vasta viime minuuteilla ilman kummempia ennakkovaroituksia.
Porkkanan_purija

09.02.2008 klo 15.13

zeroic kirjoitti:
Suurin miinus leffalle tulee siitä, että bändin hirviöt eivät aukene mitenkään elokuvan aikana. Mitkä ovat monstereiden motiivit tekemisiin? Koko helvettiaspekti jää myös kevyesti kolutuksi


Itse näen tämän elokuva tänään. Normaalisti minua elokuvissa ei haittaa se että kaikkea ei selitä, koska se toimii silloin samalla tavalla kuin hyvä kirja; katsoja saa käyttää vapaasti mielikuvitustaan.

Lainaus:
No jos on töissä Suomen elokuva-arkistolla, niin eiköhän sitä elokuvatietämystä ihan löydy


Tähän sopii: en minä tiedä, olen vain töissä täällä.

Lainaus:
Joo, kannattas varmaan lukea Kalevala. Loviatar on jo itsessään tarpeeksi pelottava


Kyllä. Olen samaa mieltä. Jos vain olisi vielä aikaakin. Mutta esim. Kalevalan myyttien lainaaminen Dark Floors -elokuvaan, joka tähtää ulkomaisille markkinoilla, olisi liian suuri riski jos ne eivät sitten avaudukaan muille kuin Suomalaisille.

Olen samaa mieltä Putaansuun kanssa siitä, että sellaista on hyvä välttää. Peli pitää avata jollain tavoin ja siitä tässä on kyse. Mikä olisi hienompaa kuin saada Suomeen maailman luokan elokuvateollisuutta (eli rahoittajat liikkeelle), samalla tavoin kuin on käynyt musiikille viimeisen 10 vuoden aikana? Ennen suorastaan hävetti olla Suomalainen; ei yhtään kansainvälisesti menestyvää yhtyettä markkinoilla. Ennen viisuja, puolet Suomea oli muuttamassa Ruotsiin häpeän takia. Nyt sama porukka kirjoittelee palstoilla että kansanäänestykset pitäs kieltää koskea Suomea pääsee edustamaan sellaisetkin kuin Lordi. Eihän Lordi muuta tehnyt kuin voitti koko shown, ensimmäistä kertaa Suomelle, mihin ei yksikään Matti ja Teppo tai Kari Tapio ole pystynyt - eikä pysty.
ZekeDepe

Rekisteröitynyt 22.01.2008

09.02.2008 klo 23.45

sanotaan että suomalaiseksi elokuvaksi oli hyvä, vähän vaihtelua ainaiseen draamaan. Juoni oli paikoiltellen yllättävän hyvä, mutta oli myös kohtia missä tipahti kärryiltä.
Porkkanan_purija

10.02.2008 klo 15.48

Nyt se on nähty, tässä vähän nopeaa kommenttia.

Kliseisyyttä en elokuvasta löytänyt, tai sitten tajunnut. Musiikkivideolta se ei tuntunut missään vaiheessa. Ulkoasultaan elokuva on hyvä, mutta tunnelmasta puuttui silti jotain mikä Hollywoodin B-tuotannoissakin on yleensä mukana. Elokuvan selkeästi pahin puute on ihmisten vuorovaikutus, jäävät vähän etäisiksi kaikki. Toisaalta, on paha sanoa miten kovasti arvostelujen lukeminen ja kritiikki on tähän vaikuttanut. Samoin elokuvassa tulee väistämättä sellainen outo olo, että näinköhän Suomalaisesta kauhusta ikinä tulee mitään... alkoi huvittamaan ajatus kauhuelokuvasta jossa vampyyrina olisi esim. Vesa-Matti Loiri ja sankarina Samuli Edelmann.

Dark Floorsissa on mielestäni paljon hienoja ajatuksia, ei sinällään uusia (peleistä kenties Half-life ja elokuvasta The Langoliers), mutta sellaisia joista saisi kyllä kauhua, scifiä ja jännitystä aikaiseksi useamman elokuvan verran. Japanilaiseen kauhuun viittaavaa en löytänyt sitten millään. Ei yhtään kuulunut sitä Kaunan kaltaista kurkkuääntä eikä pitkiä mustia hiuksia roikkunut mistään. Yksikään kalpea puuterinaama ei tuijottanut seinän tai minkään muunkaan raosta - tai alta.

Eli mielestäni oli rahansa arvoinen, paljon huonompiakin olen nähnyt. Voittaa Venäläisen Night Watchin mennen tullen, minkä senkin näin teatterissa aikanaan.

Elokuvasta olisi saanut paremman (Suomalaisesta näkökulmasta, ulkomaillahan Lordia ei tunneta vieläkään) korvaamalla Lordin hahmot jollakin uudella ja omaperäisellä - sekä keskittymällä näyttelijöiden väliseen kemiaan, jotta katsoja uppoutuisi ja samaistuisi näyttelijöihin.

Tämä kestää kyllä toisenkin katsomiskerran. Monista scifi/kauhu leffoista kuten Doom, ei voi sanoa samaa.
fautum

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.02.2008 klo 18.51

Arvostelija tiivisti kyllä hyvin elokuvaa, enkä oikein tajua miksi valittaa monipuolisesta kielenkäytöstä. Sehän on arvostelijalta ansio, jos käyttää vaihtelevaa kieltä. Muttajoo, itse en ole elokuvaa nähnyt, meinasin kyllä eilen mennä katsomaan mutta tuli viime tingassa valittua katsottavaksi Juno, ja arvostelujen jälkeen tuntuu siltä, että taitaa tuo Dark Floors jäädä näkemättä. Traileri oli toki vakuuttavasti tehty, yritystä löytyy mutta, mutta... jotenkin koko idea kyllä vaikuttaa suorastaan kornilta, lordi-hirviöt teurastavat mitä erilaisimmilla tavoilla ihmisiä, että taitaa tämä pätkä jäädä, ellen sitten tarvitse huumoripläjäystä.
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

10.02.2008 klo 22.08

fautum kirjoitti:
lordi-hirviöt teurastavat mitä erilaisimmilla tavoilla ihmisiä, että taitaa tämä pätkä jäädä, ellen sitten tarvitse huumoripläjäystä.


No sepä siinä on, että ei leffassa ole sitä teurastusta näytetty paria kohtausta lukuun ottamatta. Mikään splätteri ei ole kyseessä.
Jiiaa

11.02.2008 klo 14.43

Radio Rockin mainosta lainaten: HÄVETKÄÄ! ;)
ääniaalto

12.02.2008 klo 21.25

Ninni kirjoitti:
No jos on töissä Suomen elokuva-arkistolla, niin eiköhän sitä elokuvatietämystä ihan löydy.


Sori vaan Ninni, mutta ei se vielä mitään todista. Valitettavasti. Arkiston yli 50 työntekijästä jokainen ei todellakaan tunne elokuvaa kamalan hyvin. (Sitä paitsi kyseisen paikan nimi on muuttunut, Suomen elokuva-arkistoa ei enää virallisesti ole olemassa.)

Arkistossa on myös useita lyhytaikaisia harjoittelijoita ja sijaisia, minkä taidat jo tietääkin. :)
Ville

14.02.2008 klo 00.48

Mikshän ne laitto lordihahmon/hahmot tähän leffaan, kyllähän kaikki tietää että se pilaa koko jutun, ja tekee leffasta huonomman mitä se on.
kurttunaama

06.03.2008 klo 14.58

Ei ole, eikä tule olemaankaan suuri menestys. Ei toudellakaan...
Juha

10.12.2011 klo 21.29

3 tähteä by Juha. Pääasia oli mulle että kauhu toimi hyvin ja hieman omaperäinen tarina.

Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova