Tuorein sisältö

Emoji-elokuva

Ensi-ilta: 22.01.2018
Genre: Animaatio
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

25.01.2018 klo 23.00 | Luettu: 5507 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Emojeista kertova elokuva on noin viimeinen elokuva, jonka haluan nähdä, joten nähtävä se oli. Inhoan sanaa "emoji": hymiö on hymiö. Inhoan hymiöitä: kun kyse on mielipiteistä, olen aina vakavissani, mutta en täysin vakavissani, joten kuvaselitys hukkaisi puolet sanomasta. Kestohymiöni eli profiilikuvani ei ole tae asenteesta, ironiasta, älystä, sukupuolesta tai hyvästä mausta, vaan lupaus perustason positiivisuudesta ennen urputusta. Tarjoan esimerkin siitä, kuinka kuvaselitys voi kätkeä sanoman vivahteet ja tehdä keskustelunavauksesta manifestin:


Emoji-elokuva sijoittuu puhelimeen. Opin muun muassa kuinka luuri hakkeroidaan: jos lataat merirosvojen kapakka -appin, vialliset hymiöt saattavat juonia siellä ja sammuttaa suojelevan tuliseinän imitoituaan sinua naamantunnistimelle. Toi on niin totta, nyyhkin, kun mielen sisään sijoittuva Inside Out esitteli pinkin elefantin. Emoji-elokuvan tekijät sen sijaan eivät ole eläessään kokeilleet tietotekniikkaa, kuulleet satuja tai eläneet. Loppuratkaisu on historiallisen surkea: sisäisen logiikan rippeetkin uhrataan, jotta tarina vääntyy näennäisen kliseiseen muotoon. Kliseet tapaavat olla kliseitä siksi, että ne toimivat. Tässä teoksessa jopa sanoma "ole itsesi" ontuu.

Koomikko T.J. Millerin hassu naama tukee hänen ylimielistä sarkasmiaan. Hän on tosielämän meh-emoji! Luonnollisesti hänet on palkattu ääntelemään meh-emojina, joka ei osaa olla meh. Emojimaassa ilme-emojit eivät saa ilmaista ylimääräisiä tunteita, mutta paskaemoji voi vetää rennosti. Tiesitkö, että emoji on kuva ja kuva voi esittää mitä vain? Bingo: vitsi on se, että millä tahansa saattaa olla jalat. Heh, nenä! Sankarin paras kaveri Hi-5 eli "Yläfemma" on käsi ja tasan ainoa syy mennä töihin ranteiden aukaisemisen sijasta, jos olit tämän Pac-Man-pastissin animaattori. Hi-V:n pikkurilli ja peukalo toimivat "olen varas Saudi-Arabiassa" -tyyppisinä raajoina ja muut sormet heiluvat tavallaan hiuksina. Toisinaan hän kuitenkin tekee käsimerkkejä kaikilla sormilla. Melkein hymyilin.

Liikuttavassa - tuo oli SARKASMIA ;) - kehyskertomuksessa poika yrittää lähettää tytölle hymiön, mutta puhelin onkin huollettava. Se siitä. Monissa tarinoissa ujon runosielun on rohkeasti lausuttava riiminsä rakkaalle. Ehkä emojit voivat olla runoutta junteille? Siinä on kelpo haaste käsikirjoittajille, joihin runosielut perustuvat - mutta ei sanoma voi olla se, että tarvitsemme tuntevia ja itsepäivittyviä appeja, jotta ontot juntit onnistuvat vahingossa lisääntymään. Eikö leffa voisi kertoa vaikkapa teinien sympaattisen nolosta tekstailusta, jonka emojit tulkitsevat erilailla eri puhelimissa? Se voisi tuntua tarinalta ihmisistä.

Se ei kerro luurin omistajasta mitään, kun Meh koettaa parantaa ilmeikkyytensä ja paeta tappajarobotteja kävelemällä appista toiseen. On pikseleitä, binäärikoodia ja älyluuriestetiikkaa, eikä mikään rekisteröidy aitona. Tanssipeli kännykässä kuulostaisi pimeältä, vaikkei se olisi leffan aihe. Peleihin sijoittuva Räyhä-Ralf torpedoi puolet perusideastaan jämähtämällä geneeriseen karkkimaahan: Emoji-elokuva viipyilee vastaavassa Candy Crushissa lähinnä kai siksi, että leffa varastaa Ralfilta myös juonenkäänteen, eikä mielikuvitus riitä asian salailuun.

Bittivirta on virta ja valas lentää, koska omistaja esitelmöi joskus valaista, tai jotakin. Olinko hereillä? Olenko hereillä? Kovasti näin etäännyttävä tekele väsytti. Isä ja äiti Mehin jaarittelut irrottivat kidastani junan pillin kaltaisia ääniä. Pitäisikö nauraa, kun hymiö kysyy kädeltä - Huom! Kädeltä! WINK WINK (_)_)::::D RUNK RUNK - "mitä teini muka haluaa salata vanhemmiltaan?" Kädellä on itsetietoinen ilme, koska vastaus on tietenkin... piraattipubin. (~_^)


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Musta torni... American Made... >

Keskustelut (10 viestiä)

keijo

25.01.2018 klo 23.55 2 tykkää tästä

En lukenut. Katoin vaan tähdet. Ylläri ettei jp olis laittanut 4 tähteä tälle..
Masturbo-Man

26.01.2018 klo 01.11 5 tykkää tästä

keijo kirjoitti:
En lukenut. Katoin vaan tähdet. Ylläri ettei jp olis laittanut 4 tähteä tälle..


Kyllä nyt jp:lläkin joku taso on?
Juha_Rouvinen

26.01.2018 klo 02.10 7 tykkää tästä

Tämä on vittu paras elokuva mitä on koskaan tehty. Haistakaa te kriitikonplantut pitkä paska.
jpman123

26.01.2018 klo 10.24 3 tykkää tästä

Masturbo-Man kirjoitti:
keijo kirjoitti:
En lukenut. Katoin vaan tähdet. Ylläri ettei jp olis laittanut 4 tähteä tälle..


Kyllä nyt jp:lläkin joku taso on?


Vanhat Jonnet eivät anna koskaan anteeksi Speed Racer -gatea.
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

26.01.2018 klo 11.12 1 tykkää tästä

jpman123 kirjoitti:


Vanhat Jonnet eivät anna koskaan anteeksi Speed Racer -gatea.


Itse en ole vielä nähnyt Speed Raceria, mutta pakkohan se on nähdä kun on viiden tähden leffa.
ebun

26.01.2018 klo 15.36 3 tykkää tästä

Masturbo-Man kirjoitti:
keijo kirjoitti:
En lukenut. Katoin vaan tähdet. Ylläri ettei jp olis laittanut 4 tähteä tälle..


Kyllä nyt jp:lläkin joku taso on?

Eipä ollu https://www.v2.fi/arvostelut/viihde/1024/Twilight--Aamunko
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

26.01.2018 klo 21.34 4 tykkää tästä

^ Yksi Peltosen parhaista arvosteluista kautta aikain. Katso tekstiä, älä tähtiä.
Keskijohtaja

27.01.2018 klo 12.57 4 tykkää tästä

Tulin vain lukemaan kommentit.
Hi-5

27.01.2018 klo 13.39 9 tykkää tästä

Kiitos kun linkkasit tuon Twilight-arvostelun tuohon. Muistan lukeneeni juuri tuota yli 6 vuotta vanhaa arvostelua naureskellen ja nyt oli mukava lukea se uudelleen.

Hauskaa tuossa arvostelussa on ne kommentit, missä valitetaan arvostelun ja tekstin tasosta. Eletään herran vuotta 2018 ja sama ininä jatkuu miltei joka elokuva-arvostelussa.

Ihmiset ei sitten vain tajua, että Peltosen uniikit arvostelut ovat juuri se syy, miksi hän vieläkin tekee töitä V2:selle. Peltonen, jatka vain samaa malliin.
tprghbgkni

28.01.2018 klo 12.31 4 tykkää tästä

Hi-5 kirjoitti:
Ihmiset ei sitten vain tajua, että Peltosen uniikit arvostelut ovat juuri se syy, miksi hän vieläkin tekee töitä V2:selle. Peltonen, jatka vain samaa malliin.


Sulta on mennyt ohi että puolet (lähde puuttuu) ininästä on vain vitsailua/parodiaa/trollausta. Tässäkään ei ole yhtään tosissaan kirjoitettua kommenttia. Paitsi ehkä sinun, jollei multa mennyt jotain ohi

Kirjoita kommentti

91302

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova