Tuorein sisältö

Ensimmäisenä Kuussa

Ensi-ilta: 26.02.2019
Genre: Draama
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

04.03.2019 klo 18.00 | Luettu: 2369 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Onpas harmonista? Historiallinen draama panostaa nippelitietoon, käsinkosketeltavaan jännitykseen ja varautuneen päähenkilön elävöittämiseen vahvistamalla, että hänellä on keskimääräisen ihmisen ominaisuuksia. Kuuhun kilpaa pyrkivä Neuvostoliitto mainitaan toisena poikien kerhona, mutta kylmän sodan kihdissä ei ryvetä. Vaikka Kuussa Yhdysvaltain lippu nähdäänkin, sitä ei heilutella Michael Bayn kiimalla. "Sanoitko, ettei Kuussa nähdä Yhdysvaltain lippua?" En suinkaan: ensimmäinen kuukävely on alleviivatusti amerikkalaisten saavutus. "Kuussa ei nähdä Yhdysvaltain lippua, saatana! Boikotoin, enkä syö enää ikinä parsakaalia, kun feministilutkat koko ajan kiusaa!"

Vihaan maapalloa, olipa tuo trollausta tai parin tyypin oikea mielipide. Ns. lippukohussa huomionarvoista on silti se, että ylväät, hysteeriset lipunheiluttelut tapaavat olla viihteellisempiä ja katsojan isänmaasta riippumatta suositumpia kuin pitkää peliä pelaavat tunnelmapalat, joissa vanhanaikaisten namiskoiden painelu ja sanomatta jääneet sanat ovat kuningassisältöä. On jännittävää, kun ohjaaja vie meidät kapselin tai oikeastaan avaruuspuvunkin sisälle pohtimaan sankareiden kanssa, pitävätkö pultit täriseviä seiniä koossa! Jos kiroilet, kun et jännittänytkään, vaikka lupasin, en onnistunut painottamaan, miten gutaa se tekee autismille, kun vipuja naksautellaan, masiinat telakoituvat napakasti ja rauha laskeutuu lopultakin. Maapallolta on päästy pois.

Neil Armstrongia ei ole valittu ensimmäiseksi kuu-ukoksi vielä, kun valmistelut alkavat vuosia aiemmin. Koska hänen yksityiselämässään ei tapahdu mitään ja testit vaativat uhreja ja johtavat vähältä piti -tilanteisiin, vipujännitys ja elämän harmauden märehdintä on voitu rytmittää tyylikkään tasaiseksi jatkumoksi. Elokuvan aloittaa ja määrittelee Armstrongin sairaan pikkutytön kohtalo. Kaikki myöhemmin tapahtuva kertoo siitä, kuinka tietty ihmistyyppi mieluummin tuunaa autoa, tietsikkaa tai rakettia, kuin puhuu tunteistaan. Tuo ei ollut tulkinta, mutta sen saa päättää, missä määrin "tietty ihmistyyppi" tarkoittaa ihan vain miestä ja missä määrin introverttia. Rouva Armstrong muistelee ihastuneensa Neilin erikoisuuteen ja turvallisuuteen aikanaan ja mukana on muutama muukin autismidokumenteista lainattu hetki, joissa juhlakalun lähimmäinen oivaltaa hyvänä pitäneensä asian laajemman merkityksen ilmeestä päätellen.

Vakiorepliikkini itsemurhakandidaateille chilihaasteapinoista lähtien on "mitäs läksit", kun käy köpelösti. Sama pätee tässä, vaikka ryppyotsaiset legoinsinöörit julistavat tekevänsä tiedettä. Leffa itsekin kyseenalaistaa leikkimisen osuvissa väleissä, mutta vastarepliikki kuullaan ensin: mahdottoman tavoittelu laajentaa ihmiskunnan tajuntaa. Hyväksyn tuon, vaikkei sydämeni ole mukana, koska Donald Trump haaveilee pikavuorosta Marsiin: se on narsismia aitojen ongelmien keskellä sillä perustelulla, että Donald on Trump. Kun musta siviili teki samantapaisen huomion leffassa, koetin muistella ammattiloukkaantujana, onko afroamerikkalaisista matemaatikoista kertovassa kuuleffassa Hidden Figuresissa sisältöä, joka olisi tuonut tälle teokselle lisää Oscareita näinä suvaitsevaisuuden supervuosina. Ehkä ei, mutta aiheesta kiinnostuneen on hyvä katsoa molemmat, kun toinen keskittyy mököttävään seremoniamestariin ja toinen eläväisiin taustajoukkoihin.

Neilin jäykkyyttä ei mielestäni liioitella, vaikka hän henkii samaa suomalaisen urheilijan karismaa selittäessään sanan lehdistölle tai lapsilleen. Hän osaa nauraa, joten Ryan Goslingin maneerit tunteva voi kettuilun nimissä pohtia, oliko Neil hepsankeikka, mutta naurahdus venytti Goslingin jo äärimmilleen. Mutta eiköhän Gosling ole puolet elokuvasta. Häntä La La Landissa pyörittänyt ohjaaja Damien Chazelle tietää, minkä verran tunnetta ja mysteeriä hän kaverista haluaa. Kirjoitin hetken häiriössä, että Gosling on koko elokuva, mutta siihenkin pitää vielä palata, miten nautittavina pidin rakettikohtauksia, joissa on tuoreuden tuntua ilman temppuilun makua Chazellen tehdessä omaa, loogista juttuaan fyysisillä tehosteilla, hektisellä käsivarakuvauksella ja koko penaalilla. Tunsin olevani läsnä, vaikka katsoin tämän tv:stä.

Jos niin sovitaan, takkuisesti eletty elämä on ylväs uhraus koko ihmiskunnan puolesta, kuten ruohonleikkurin rasvaus kaljaa kitaten on uhraus koko perheen ja naapurustonkin puolesta, toisin kuin olisi yhden lapsen auttaminen kotiläksyissä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kylmä kosto... The House That Jack ... >

Keskustelut (3 viestiä)

Kuumies

05.03.2019 klo 13.09 1 tykkää tästä

Elokuva on ihan hyvä, mutta jotenkin aika virkamiesmäinen ja vähän turhan hidas leikkaukseltaan. 3½ tähteä antaisin itse arvosanaksi. Hienoa kuvaa ja ääntä ja vastapainona kohtauksia joissa tuntuu, että mitään ei tapahdu.
MPuro

Rekisteröitynyt 01.04.2017

07.03.2019 klo 18.23 1 tykkää tästä

Tämä oli oma suosikkini tämän vuoden Oscar-elokuvista. Erityisesti Chazellen dokumentteja muistuttava ohjaus/kuvaustyyli sai jännittämään täysiä teatterissa. Gosling veti jälleen kerran 5p roolin, hävytöntä ettei ukkoa ole jo hukutettu pysteihin. 4½/5p.
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

07.03.2019 klo 19.08 2 tykkää tästä

Virkamiesmäinen ja hidas leikkaus kuulostaa nykyaikana hyvältä suositukselta.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova