Tuorein sisältö

An American Pickle

Ensi-ilta: 14.08.2020
Genre: Komedia
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

19.08.2020 klo 17.30 | Luettu: 4370 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Amerikkaan muuttanut partasetä Herschel Greenbaum putoaa suolakurkkusammioon ja herää sata vuotta myöhemmin. Leffa käskee hyväksymään idean sketsinpuolikkaan merkeissä. Ennen tätä montaasi tiivisti Herschelin elämän köyhässä eurooppalaisessa maassa hauskasti kuin Boratissa ja sympaattisemmin. Voiko olla, että meillä on tässä A-luokan premium-filmi, joka ei hukkaa aikaasi, vaikka tänä vuonna on jo nähty sellainen, eli Greyhound? Kestoa on 80 minuuttia! Kriitikko innostuu kuin puoliltapäivin kotiin pääsevä margariinitehtaan pakkaaja!

Loppumatka on ristiriitainen, mutta se visio pitää, että kyseessä on satiiri. Hahmonkehityksen logiikka joustaa, harppaukset ovat isoja ja rahvaan naurattamisella ei ole väliä, kunhan satiiri säilyttää fokuksen. Varon listaamasta kaikkea, sillä listaus on leffan tavoite satiirin kohdistuessa helppotajuisesti moderniin kulttuurisotaan. Pickle tarkoittaa maustekurkkua ja pulmaa.

Luolamies on tapa vertailla konservatismia ja 2000-luvulle soveltuvia ajatusmalleja. Toisin kuin muutoksen keskellä täysmulkkuna pysynyt isoisäsi, 1800-luvulla syntynyt Herschel on muinaisjäänne, jolle on suotava liikkumatilaa. On se kumma, kun byrokratia tulee tielle, vaikka vaikeiden olojen karaisema puurtaja osaisi elättää itsensä myymällä hipstereille luomua. Se ei yllätä, että luppoaikaa ansainnut tosimies päätyy levittämään "konservatismia" kuin eräänkin suomalaisen kauppaketjun perustaja, jolta pari natsia on luvannut ostaa kaiken.

Seth Rogen näyttelee sekä Herscheliä että hänen viimeistä sukulaistaan Ben Greenbaumia. Ben ei reagoi "aikamatkaan". Hän auttaa sukulaismiestä. Leffa mukailee vain löyhästi tarina-aihiota, jossa taloon muuttava ufomies pilaa kaiken, mutta tuleekin korjanneeksi jotakin. Ben on naimaton, joten akka ei nalkuta, eikä koodarinura voisi edetä huonompaan suuntaan, mutta erot johtavat kärkevään riitaan, kun satiirin on lisättävä kierroksia.

Prioriteeteista huolimatta tarinassa on sydäntä. Herschel epäilee juniorin arvoja, koska Ben ei osaa puhua patoumistaan, ja se lienee henkilökohtaista, kun julkkisateisti Rogen hakee kahdesta kulmasta tapaa suhtautua juutalaisiin juuriin. Riippumatta siitä megatuottajana nykyään vaikuttava huumehihittelijä on kasvanut näyttelijänä. Hän katoaa Herschelin rooliin ja säilyttää itsehillinnän Beninä, joten muu spedeily ei heti venettä kaada. Parta on aito, joten aidan matalin kohta ei kiinnostanut.

Hetkittäin syyllistyin pikkumaisuuksiin tyyliin "sehän on huijausta, kun kamera keskittyy yhteen Rogeniin". Se viestii keskittymishäiriöstä ja odotusten pettämisestä. Syytät nipottamisesta, jos mainitsen töyssyt, jotka ehyt 80 minuutin tehopakkaus hioisi. Sen pitäisi olla selvempi mielipide (leffan nähneille), että tarina lupaa enemmän kuin se aikoo perinteisessä mielessä tarjota, koska pikainen paisuttelu on tapa alleviivata, että satiiri kohdistuu koko amerikkalaiseen systeemiin. 80 minuuttia tarkoittaa yleensä sitä, että katastrofi editoitiin minimiin, ja se ei sinänsä yllättäisi, jos kuulisin poistetusta puolituntisesta, mutta enimmän aikaa uskoin tiiviiseen visioon.

Lyhyet ja asiapitoiset pätkät istuvat suoratoistoon ja paisutellut spektaakkelit pitäisi saada kankaalle, minne tämä kyllä tarkoitettiin. Tästä tuli uuden amerikkalaisen HBO Maxin ensimmäinen yksinoikeusleffa, mutta myös HBO Nordicista tämä löytyy, joten ehkä näemme muutkin uutisoidut maxit.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Project Power... The Fanatic... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

20.08.2020 klo 06.00 1 tykkää tästä

Tämä on varmaan ihan normaalia sethin kotieloakin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova