Tuorein sisältö

South Park: Post COVID & The Return of COVID

Ensi-ilta: 16.12.2021
Genre: Animaatio, Komedia
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

02.04.2022 klo 23.00 | Luettu: 3821 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


South Park jatkuu normaalisti ja lisäksi tiedossa on 14 elokuvaa? South Park: Bigger, Longer & Uncut on ainutlaatuinen elokuvamusikaali ja muistaakseni ainoa, jonka olen nähnyt kankaalta kahdesti (moisten ylimpänä ystävänä), joten "elokuva" on vahva sana. Lauluista vapaa Post COVID virnuilee, että "tv-elokuva ei ole elokuva, vaan telkkariin tehty elokuva", mikä on lähempänä totuutta. Tarina jää kesken ja jatkuu The Return of COVIDissa, joten nämä eivät tunnu edes "spesiaaleilta", vaan hidastempoisemman sarjan alulta - kunnes Return päättelee tarinan.

Koronapandemia on pian ohi. Pojat eivät ole nähneet toisiaan sitten sen alun eli 40 vuoteen. On takaumia, mutta molemmat episodit pitävät kiinni vitsikkään heppoisesta tulevaisuudenvisiosta. Toiset hokevat olevansa tulevaisuudessa ja toisia se ärsyttää. Loukkaavat vitsit on kielletty, mutta se on melkein pahempaa, kun koomikko ottaa vähemmistön puheeksi ja vahvistaa tauon jälkeen, että hyviä tyyppejä kaikki ovat.

Stan elää yksin ja silti kuin 1950-luvun parisuhteessa, sillä tekoälyavustaja Alexan päivitetty versio tottelee mutta nalkuttaa. Olivatko myös 50-luvun äijät filosofisesti yksin? Vitsiä voisi teroittaa, sillä koin kaksimielisyyden Alexa-kritiikkiä oivemmaksi: saattaisi olla hauskempaa, jos Alexaa ei vahvistettaisi tekoälyksi (paitsi ehkä nimellä).

Cartman on vetänyt pisimmän korren. Rasistisesta rääväsuusta on varttunut perheenisä ja harras, tyynesti artikuloiva rabbi. Elämään yleisesti tympääntynyt Kyle epäilee sitä salajuoneksi, jolla Cartman nöyryyttää häntä, mutta ei kai alle kymmenvuotiaiden kauna koko elämää määrittele - vaikka muistamme Scott Tenormanin tapauksen? Tyypit päätyvät törmäyskurssille, mutta rabbi-idealle annetaan painoa ja siitä nämä jaksot tullaan muistamaan.

Kenny on kuollut. Hautajaiset tuovat Stanin ja Cartmanin South Parkiin. Jatko-osan nimi on otsikossa, joten paljastettakoon, että Kenny kuoli koronan uuteen varianttiin. Se johtaa paniikkiin, mutta merkittävin ongelma on se, että kaupungista löytyy yhä henkilö, joka on rokotevastainen, koska (vapaasti ja erittäin kankeasti suomentaen) se käärme on itse kyiden kannattaja.

Pandemian oheisilmiöistä irtoaa läppää, mutta tämä ei ole sarjan ensimmäinen lausunto siitä. Jos satunnainen fani kiinnostuu "leffasta" eli aikahyppy ja korona kuulostavat syiltä tarkistaa mitä brändille kuuluu, niin muurahaiskävyn paneminen tuskin menee läpi nerokkaana komediana. Se ei ole niinkään vitsi kuin viittaus aiempaan vitsiin, jolla korona selitettiin. Myös Stanin perheen kannabisfarmi on tuoreehko muutos status quohon ja osa juonta.

Kenny oli arvostettu professori, joka yritti ratkaista yhteiskunnan ongelmat, minkä jatkaminen jää muiden harteille. Ylilyönteihin se johtaa, mutta tv-sensuurin puute näkyy lähinnä kai kikkelin heilutteluna. South Park hallitsee illuusion tarinasta, eli asiat tuntuvat loksahtavan yhteen, koska luonnostellut kohdat ja aukot brändätään viittauksiksi tai anarkiaksi. Rutiini toimii silkkisemmin 20 minuutin pätkissä, mutta on tämä 1+1 tunnin istunto kokonaisuus ja hieman ehkä jopa herkistävä sellainen, kun teemat ohjaavat pohtimaan ajan kulkua.

Bigger, Longer & Uncut puristi sensuuriteeman, sodan ja Saatanan & Saddamin suhteen 80 minuuttiin, joten saman voisi tehdä nytkin. Selkeintä satunnaista pitkittämistä on NFT-ilmiön pilkkaaminen (se on digitaalinen pyramidihuijaus ja/tai "modernia taidetta" vastaava rahanpesuidea), mikä palvelisi 5-10 minuutin sivujuonena perusjaksossa. Jos ne tuntuvat aina jäävän kesken, nyt soosia piisaa.



STRIIMAA täältä:

Powered byJustWatch

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< CODA - kahden maailm... Sonic the Movie 2... >

Keskustelut (1 viestiä)

MikroPop

Rekisteröitynyt 05.11.2019

03.04.2022 klo 08.03 1 tykkää tästä

Harmittaa taas että en vain kyennyt lopulta nauttimaan South Parkista, sillä tunnistan siinä olevan rikasta mytologiaa ja oivaltavaa törkeyttä, jollaista useimmat myöhempien aikojen "aikuisten" animaatiot ovat turhaan yrittäneet tavoittaa. Bigger longer uncutista muistan kylläkin lapsena tykänneeni koska musikaaleista nyt on vaikea olla tykkäämättä.

Ehkä vielä joku päivä waretan-- tarkoitan ostan dvd-boksin jostain ja annan tälle uuden tilaisuuden.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova