Nyökkään useimmille mahdollisille mielipiteille: James Gunnin Superman on mainio leffa mutta ei oikeastaan. Leffa on hyvä ollakseen tv-sarjamaisesti rytmitetty traileri uudelle DC-universumille. Teräsmies ei hautaudu ideavyöryn alle, vaan opimme mitä hän on yksilönä ja suhteessa muuhun. Nyyhkin, kun hän pelasti oravan, mutta leffa enemminkin hieroo superkiltteyttä naamaamme kuin kertoo tarinan siitä. Selväksi tulee, että jos superkiltteys ei riitä, Gunn turvautuu sellaisiin ratkaisuihin kuin "oho" ja "kamoon jätkät, älkää viittikö".

Alussa vainusin tarinan. Teräsmies on vaikeuksissa fyysisesti ja maineen puolesta, kun hän on sotkeutunut vieraan valtion politiikkaan ja saanut peräänsä mystisen roiston. Kun Teris selittelee tekemisiään Lois Lanelle, Teris kiukkuilee. Se inhimillistää hänet. En viitsi mainita tässä, minkä niminen on Lähi-idässä sijaitseva ylimielinen natsivaltio, joka kiusaa köyhiä naapureita, mutta se selkeästi perustuu Israeliin. Teräsmies on käynyt ravistelemassa paikallista Netanjahua. Onko se oikein? Kuka teki hänestä maailmanpoliisin? Pitäisikö hänen tehdä enemmän? Toki häntä kiukuttaa, koska nämä ovat vaikeita kysymyksiä - joita leffa ei käsittele jatkossa. Ulkomaan konflikti on kiinteä osa juonta, mutta Teräsmies lähinnä vain reagoi hyökkäyksiin. Toinen hänen maineeseensa liittyvä idea on temppu, joka sallii hahmojen sanoa ilmeiset asiat hänestä.

Heti Star Wars -tyyppisten alkutekstien jälkeen paskaksi hakattu Teräsmies dumpataan kinokseen. Tervetuloa uuteen jatkumoon! Hörähdin. Kokonaisuutena leffa hallitsee perustason jännitteet, vaikka tämä on komedia vahvimmasta sankarista. Hänet nähdään yllättyneenä, hämmentyneenä ja väsyneenä ja tosiaan huolehtimassa oravistakin, jos uhka jättää hänelle aikaa. Visuaalisesti älyttömimmässä kohtauksessa hän ottaa turpiin ollessaan vähällä hukkua 90-luvun näytönsäästäjään, mutta jännitteitä aistin.

Taustalla juonii Lex Luthor. Tämä on oivin näytelty Luthor tähän mennessä, koska tulkinta on suoraviivainen ja terävä. Tämä ei ole Gene Hackmanin hippeli-heijaa-hömppäsetä eikä Facebookin perustaja, vaan psykopaatti, jonka energia ja määrätietoisuus myyvät useimmat pöhköt ideat laskelmointina, vaikka leffan turvaväli Spy Kidsiin saisi olla hieman pidempi. Vaikka useimmat tässä jatkumossa ovat rutinoituneet ihmeisiin, uskoin siihen, että Luthor suhtautuu pakkomielteisen rasistisesti kuuluisimpaan avaruusolentoon.

"Oho": huonotapainen superkoira Krypto on piristysruiske. "Kamoon jätkät": Justice Gang -tiimi hauskuuttaa, ja vaikka leffa iso traileri olisikin, Justice Gang ei ole mainos vaan luonteva tapa selventää, miten maailma toimii. Kiusallista on se, että vähän väliä ja vielä viimeisessäkin kohtauksessa erinäiset hahmot selittävät toisilleen asioita, joiden pitäisi olla tuttuja heille. Vaikka 90% siitä menisi läpi, moni ehtii vaikuttaa käsikirjoittajan marionetilta. Asia korjaantuisi helposti, jos Teräsmies, Lois Lane tai luovempi valinta sanoisi samat jutut kertojana.

Superkiltti Teräsmies, josta tosifanit puhuvat mm. kritisoidessaan Man of Steeliä, on sama idea, jota olen himoinnut ehdottaessani, että John Cenan pitäisi näytellä superkilttiä He-Mania 80-luvun piirretyn tyyliin. Katson kernaasti lisää superkilttiä Teräsmiestä. Man of Steel on kuitenkin huomattavasti parempi elokuva. Man of Steel myi itselleni sen tunteen, että järjettömät hahmot ovat yhtäaikaisesti oopperaa ja totta. Olisipa Man of Steel aloittanut jatkumon oikeasti eikä vain teknisesti. Superman on sitä, kun Marvelin avaruushömpän ohjaaja pitää pään pilvessä, vaikka jalka käväisee maassa: lisää samaa hyvää.