Tuorein sisältö

Merirosvoradio

Ensi-ilta: 17.04.2009
Genre: Komedia
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

16.04.2009 klo 17.30 | Luettu: 11551 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Merirosvoradio (The Boat That Rocked) on suloista valhetta kuin itsepetos parhaimmillaan. Meri on elämäntapana liian aurinkoinen ja vellova, ajatuskin ruosteisesta ahtaasta purkista ahdistaa, varsinkaan en pidä sellaiseen ahtautuneista rumista karvaisista austin powersseista, edes huumeet ja halvat naiset eivät ole mieleeni, mutta kuitenkin radioasemana toimiva laiva tuntui reilun kahden tunnin ajan jonkin sortin paratiisilta. Merirosvoradio juhlii klassista rokkia, mistä pitävät kaikki, eikä ainoastaan käyttämällä sitä onnistuneesti tapahtumien taustalla, vaan ihan siis juhlimalla sitä, juhlimalla joka käänteessä. Kuten elokuva itsekin selittää, brittirock eli 60-luvun puolivälissä kultakauttaan, mistä huolimatta saarivaltion viralliset radiokanavat eivät soittaneet populäärimateriaalia kuin pari tuntia viikossa. Niin sanotut piraattiradiot huolehtivat kymmenien miljoonien ihmisten tarpeista.

Elokuva alkaa tilanteesta, jossa radiot eivät olleet laittomia, vaan jopa mainosrahoitteisia. Hallituksen koomisen kuivat pikkudiktaattorit (mm. Kenneth Branagh) tahtovat muuttaa tilanteen, mutta Radio Rock -kanavan porukka (mm. Bill Nighy, Philip Seymour Hoffman, Nick Frost, Rhys Ifans) vain ihmettelee, kuinka valtio meinaa lakiteitse kieltää piraatteja olemasta piraatteja. Juonta lämminhenkisen hömppäkomedian maestron Richard Curtisin teoksessa ei ole kuin näön vuoksi. Enimmän aikaa sekä tiukkikset että piraatit pitävät hauskaa omilla perversseillä tavoillaan vaikuttaen vastapuolen viihtyvyyteen vain marginaalisesti.

Lukuisilla sivujuonilla ei ole mitään tekemistä radiopiratismin kanssa. Noin puolet piraateista on kovia panomiehiä ja puolet naisen tarpeessa olevia hissukoita, mukaanlaskien laivan ainoa nainen ja uusin tulokas, 18-vuotias Carl. Carl on isätön poika, jonka äiti komensi laivalle "nauttimaan meri-ilmasta" klopin narahdettua miedoista huumeista. Isyyttä selvitetään ja persoonallisten velikultien muitakin suhteita puidaan, mutta hyvinpä on kevyttä tämä draamallinen puoli. Elokuvassa on vähintään puolen tunnin edestä niin turhia kohtauksia, että ne voisi sijoittaa aivan toisiin yhteyksiin tai leikata kokonaan pois, mutta enpä menisi ainakaan jälkimmäistä temppua suosittelemaan. Merirosvoradiota voisi katsoa vaikka lopun päivää samalla asenteella kuin jonkun hyvän komediasarjan kausiboksia.

Jos musiikki jätettäisiin kokonaan pois, Merirosvoradio olisi elokuva, jossa lajitelma keski-iän kriisistä kärsiviä miehiä perustaa käpyisen kommuunin keskelle merta, missä he sitten nälvivät toisiaan, puhuvat puppua, yrittävät näyttää siisteiltä hintahtavissa kuteissaan ja jostain käsittämättömästä syystä kelpaavat toisinaan tapaamilleen naisille. Mutta kuten sanottua, Merirosvoradio juhlii musiikkia. Musiikki selittää kaiken. Piraatit ovat kuin jeesuksia ben-hurreille, jotka ovat ikuisesti kiitollisia saatuaan vettä erämaassa. Elokuva esittää hyvin väkevästi ja kattavasti, mutta kuitenkin luontevasti, kuinka tärkeää musiikki on eri tilanteissa, sekä yhteisöllisissä että yksinäisissä.

Kirjoittajana arvostettu Curtis (Mr. Bean, Musta Kyy, Notting Hill) on aiemmin ohjannut ainoastaan hömppäspektaakkelin Rakkautta vain, joka hyvin pitkälti tuhosi perinteisten romanttisten komedioiden lajityypin olemalla noin kuusi teosta tiivistettynä yhteen; jos joku kuvaisi toimintaelokuvan, jossa talo räjähtää viiden minuutin välein aina eri syystä, toimintaelokuvat kokisivat saman kohtalon. Erinomaisen viihdyttävä esikoinen ei ollut erityisen vakuuttava ohjaustyönä, kun Merirosvoradio taas saa toivomaan, että Curtis olisi ohjannut joitain aiempiakin kirjoituksiaan. Se näkyy, kuinka riemukas meininki kuvauksissa on ollut. Yleisen koheltamisen sekaan on sotkettu hienovaraisempaakin huumoria, liikuttavia intiimejä pieniä hetkiä ja yksinkertaisesti viihdyttävää kuvallista kikkailua, kuten vanhojen musiikkivideoiden imitoimista. Jos tarina ei olekaan vahva, osoittautuu se, kuinka rakastettavia hahmoista onnistutaan rakentamaan, kultaa kalliimmaksi kiitettävän vahvassa loppuhuipennuksessa.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 12 Rounds... Louna - Kunhan liike... >

Keskustelut (7 viestiä)

Youngus_Ang

Rekisteröitynyt 03.12.2007

16.04.2009 klo 21.40

Jos suurmestari Jari Peltonen antaa tälle 4 tähteä, niin on kyllä ehdottomasti minunkin nähtävä tämä.
Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

16.04.2009 klo 23.14

Kyllä tämä on nähtävä. Halusin nähdä tämän jo ennen kuin luin arvostelun, mutta nyt haluan nähdä elokuvan vielä enemmän.
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

17.04.2009 klo 01.57

Ainakin näyttelijäporukka on herkullista. Pitää nähdä jo heidän takiaan. Bill Nighy, Philip Seymour Hoffman, Nick Frost, Rhys Ifans, tsiiiiisus!
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.04.2009 klo 07.54

Voisi kyllä käydä viikonloppuna tarkastamassa.
Jartsah

18.04.2009 klo 14.03

Reilu kaksituntia huumorintapaista neppailua, naimista ja vittuilua rock laivalla, siinä koko leffan juoni. En itse ainakaan muuta siitä löytänyt.
Vitseistä muutama oli kyllä ihan jees, mutta tuohon kestoon nähden pitää pari osuvaa vitsiä löytyäkkin.
Annan arvosanaksi 2/5. ROK ROK!
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.04.2009 klo 16.47

Jartsah kirjoitti:
Annan arvosanaksi 2/5. ROK ROK!


Tämä jakaa aika tehokkaasti mielipiteet. Kolmen tähden arvosanat ovat vähemmistöä, kahta ja neljää tähteä satelee, yhteen ja viitoseenkin voi törmätä. Eräs britti radiotoimittaja haukkui leffan pystyyn suurella intohimolla ja hyvin perusteluin, mutta totesi lopuksi, että hitto kun oli kuitenkin hauska leffa ja myönsi itkeneensä.
Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

10.05.2009 klo 10.40

Yksittäisiä vitsejä jotka olisivat reväyttäneet halki ei leffa ainakaan minulle tarjonnut, mutta kokonaisuutena leffa oli erittäin hauska "slice of life" elokuva. Kaikessa hauskuudessaan tapahtumat oli kuvattu mielestäni hyvin realistisesti.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova