Tuorein sisältö

Pelimiehen painajainen

Ensi-ilta: 24.07.2009
Genre: Fantasia, Komedia
Ikäraja: 7
Jari Tapani Peltonen

22.07.2009 klo 16.30 | Luettu: 7108 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Charles Dickensin sadun Saiturin joulu pohjalta on tehtailtu loputtomasti leffoja, joista monet ovat täynnä Mikki Hiiriä ja muppetteja. Nerokkaampaa satua en eläessäni ole kuullut, joten pidän myös useista elokuvaversioista: ehkäpä eniten Bill Murrayn makaaberista komediasta Haamujen kosto. Tänä jouluna tietokonegrafiikalla kuorrutettu Jim Carrey näyttelee saituria ja menneen, nykyisen ja tulevan joulun henkiä - viime jouluna allekirjoittanut kynäili fiktiivisen kolumnin teemalla "Kriitikon joulu". Välipalaksi olisi nyt tarjolla romanttinen komedia Pelimiehen painajainen (Ghosts of Girlfriends Past), joka on käytännössä "Huoripukin pikkujoulut". Matthew McConaughey näyttelee maneereilleen uskollisena kuuluisaa valokuvaajaa ja sikaa Connor Meadia. Kolme henkiolentoa päättää pistää äijän ojennukseen.

Saituri ei tahtonut lähteä sukulaispoikansa joulujuhliin. Herra Mead saapuu veljensä häihin jo harjoitusten aikaan, mutta tämä on jäädä koijarin viimeiseksi hyväksi teoksi. Häntäheikki on paneskellut kenties satojen naisten kanssa. Muun muassa morsiamen hyvin säilynyt äiti on tervetullut petiin lähitunteina. Mead ei usko rakkauteen, eikä peittele kyynisyyttään viskiä imiessään. Heppu toivoo kaikkea hyvää veljelle, muttei aio alentua hääkuvaajaksi tai pitää puhetta bestmanin ominaisuudessa. Jennifer Garnerin makuinen lapsuudenystävä pudistelee päätään ja sanoo kaikella ystävyydellä, että kasva jätkä aikuiseksi. Missään tässä ei vielä ole mitään mielenkiintoista. Jotkut yksittäiset heitot ja näyttelijöiden karisma pitävät filmin käynnissä. Juurikin sellainen pinnallinen, laskelmoitu, epäuskottava Hollywood-viritelmä tämä on kuin reilut 90% romanttisista komedioista.

On siis oikein hienoa, että kyseessä on satu. Saduissa asioita on tarkoituskin kärjistää. Mainio Michael Douglas näyttelee Jacob Marley -hahmoa, eli tällä kertaa päähenkilön kuollutta setää, joka tulee varoittelemaan kasvattamaansa poikaa elämäntyylin vaaroista. Eräs iso virhe tehdään siinä, ettei setä kerro miksi hän katuu playboy-vuosiaan: Marley kertoi saiturille selkeästi, että hän joutuu vaeltamaan aaveena kera painavien kahleiden, koska hän oli eläessään kapitalistisika. Douglas kuitenkin nostaa filkan huumoriarvoa, eikä hän katoa tarinasta varsinaisista hengistä kerrottuaan (kuten Marley). Bileet paranevat. Menneiden kimmakavereiden henki muistuttaa Meadia siitä, että hän oli aikanaan ujo poika. Toinen henki näyttää, mitä Mead on juuri (elokuvan alussa) saanut aikaan. Kolmas esittelee mahdollisen tulevaisuuden.

En pidä siitä suositusta tarinasta, jossa nainen kesyttää hulivilistä unelmiensa aviosiipan, koska todellinen elämä on miljoonia kertoja todistanut, että 10-40 vuoden sisällä, kun rakkaus on korruptoitunut ja mies on viimeinkin kehittänyt kivekset, hän repii tiensä ulos tossun alta, on jälleen oma itsensä ja sitten kaikki ovat onnettomia. Pelimiehen painajainen ei kopioi kaavamaisesti Saiturin joulua, vaan käyttää fiksusti hyväkseen sen kaunista perusideaa, eli sitä, että ikävinkin ihminen voi muuttua sydänjuuriaan myöten, kun hän todella miettii elämäänsä kokonaisuutena. Tämä on kanoja miellyttävä tarina siitä, kuinka paha mies muuttuu hyväksi saadakseen omakseen kunnollisen tytön, mutta muutos on luonteva - se huomioiden, että kyseessä on fantasia parilla tietokonetehosteella, eikä mitään realistista. Meadin parannuksessa on syvyyttä. Elokuvan varsinaisessa huipennuksessa mies ei aja omaa etuaan, mikä kunnioittaa hienosti alkuperäisen tarinan henkeä kloonaamatta sitä.

Kun sympaattisuus saavuttaa tietyt rajat, muutun sokeaksi monille mokille. Juonessa on aukkoja varsinkin mitä satuiluun tulee. Henkien on tarkoitus olla ex-tyttöystäviä? Vaikka ainoastaan se setä on kuollut? Ensimmäinen henki on Meadin kouluaikainen hoito, toinen nykyinen avustaja (joka ei ole miehen kanssa edes hässinyt) ja kolmas tuntematon blondi. Kiehtovaa saattaisi olla muun muassa se, jos nykyisyyden henki olisi tunnin päästä itsemurhan tekevän tyttöystävän haamu, joka on kotoisin tulevaisuudesta... ja sitten Mead säntää häntä pelastamaan?! Mutta ei, ei. Elokuva on hyvin kevyttä ja harmitonta hömppää, joka käy hääkliseitä läpi, on tuhma ihan vain sopivasti ja selittää muutaman vitseistään, jottei kukaan jää raapimaan päätään. Lopussa ollaan sokerisia ja pidetään puheita. Ja oikeus näin tehdä on ansaittu. Elokuva on typerä, mutta sillä on tunneälyä. Kunnon hömppää! Nauroin, nyyhkinkin.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Milk... Jay Lewis - Beat The... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Chrisberg

23.07.2009 klo 00.55

Voisi olla hulivilityttö kerrankin... ei kaikki tytyt ole sovinnaisia, prinssia odottelevia vässyköitä.
Chrisberg

23.07.2009 klo 08.30

Heiii... eikö amatöörifeministin pitäisi antaa tästä vain yksi tähti? Enemmän tällaisen pitäisi nostattaa karvoja kuin Twilight.
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.07.2009 klo 12.23

Amatöörifeministinä tulen hyvälle mielelle pienistä asioista. Leikkasin tämän alleviivauksen pois arvostelusta, mutta minusta on aina mukavaa, kun elokuva on edes niin kekseliäs, että hirveimpiä kliseitä käsitellään sillä tunneälyllä. Tässä leffassa sika kokee ihmeparannuksen. PS I Love You:ssa esiintyy könsikäs, jossa ei ole mitään vikaa. Kumpikin on naurettava fantasia, mutta kiitos tavan jolla sitä fantasiaa käsitellään, lopputuloksessa on sitä jotain, mille voi hymyillä ja nyökytellä.

"Pidä minusta huolta, väkivaltainen väkivahva pedofiili" -Twilightissa ei ole mitään, mille voisi nyökätä.
Chrisberg

31.07.2009 klo 19.28

No Twilight olikin huono vertaus. Totaali kyllästyminen vain tällaisiin "mies muuttuu aviomiesmateriaaliksi"-pätkiin. Jo leffan kansikin antaa kuvan että lattean kuvan.

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova