The Wolfman

Ensi-ilta: 12.02.2010
Genre: Kauhu
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

14.02.2010 klo 11.30 | Luettu: 7385 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Klassikko ja oikeastikin katsomiskelpoinen The Wolf Man vuodelta 1941 esitteli sääntöjä, joita ihmissusitarinat ovat sittemmin mukailleet. Yhtenä vähänkö ehkä siistinä juttuna kirous ei tehnyt ihmisestä sutta, vaan suden ja apinan välimuodon. Uudessa versiossa mestarimaskeeraaja Rick Baker on päivittänyt meikeistä entistä uhkaavampia ja vedellyt niitä luonnostaan susimaisen Benicio del Toron lärviin. Susimies 2.0 on väkivahva luonnonvoima, jota repii päitä ja raajoja irti ja juoksee tarvittaessa neljällä jalalla: pakoon ei ole pienimpiä mahdollisuuksia päästä. Heh heh hih hih (kikatus kikatus) jee!! Susikohtauksia on neljä, niistä kaksi on erityisen karvaisia. Susimiehen itsensä voisin ostaa action-figuurina. Muuten leffa on potaskaa. Ohjaaja Joe Johnston tunnetaan muun muassa b-luokan puolelle lipsuvasta Jurassic Park III:sta. Jos tykkäät dinosauruksista, katso se, jos ihmissusista, katso tämä.

60-70 vuotta on kelpo turvaväli: sen jälkeen leffasta saapi uuden version tehdäkin. The Wolfmanin ongelma on siinä, että alkuperäisteos on lajityypin isä, joten uusia versioita on käytännössä tehtailtu jatkuvalla tahdilla. The Wolfman kertoo uudelleen tarinan tuhlaajapojasta, joka palaa kotiin veljen kuoleman jälkeen, joutuu tappajan puremaksi ja puree sitten puolestaan muita samalla kun häntä syytetään pimahtamisesta. Tarinaa on päivitetty onnistuneesti sen verran, että susimies yrittää päästä eroon alkuperäisestä hirviöstä. Päähenkilö on tinkimättömästi vaarallinen peto, mutta samalla traaginen antisankari. Oikein kiva. Mutta ei tämä erityisen mielenkiintoista ole teosten kuten An American Werewolf in London, Wolf, Ginger Snaps ja Wallace & Gromit: Kanin kirous jälkeen.

Jos nauroinkin muutamille toiminnallisille hetkille, en kritisoi niitä. Lontooseen sijoittuva takaa-ajo on teoksen merkittävin saavutus, lopputaistelu jo puoliksi komediaa. Leffalla on 70-luvun väkivaltaisten, omaan vakavuuteensa kompastuvien räpellysten sielu, vaikka se pinnallisin puolin komea ja moderni onkin. Halpamaisia TSÄBÄDÄÄ SÄIKÄHDÄ NYT -kohtauksia on liikaa. Onko meitin tarkoitus harmitella uhrien kohtaloa, jos he käytännössä tappavat itsensä? Jos päähenkilön höyryisten painajaisten on tarkoitus olla pelottavia, niin mikä osa niistä, kenties niissä vilahteleva Klonkku? Moni pieni hetki toimii mainiosti. Hymy ihan hyytyy. Näin muun muassa kun vierailemme mielisairaalassa - mutta sitä paremmin nauru taas kohta maittaa. Del Toro ei tajua olevansa komediassa. Anthony Hopkins on hilpeä namusetä suden isänä. Hugo Weaving susimiestä jahtaavana etsivänä ei ota filmiä turhan vakavasti.

Ohjaaja uskoo luovansa julmankaunista goottisatua. Johnston tavoittelee visuaalista ilmettä jollaisen Tim Burton loi Päättömään ratsumieheen (joka on virallisesti komedia), mutta ei ymmärrä mikä siinä on hienoa. Leffan voi pistää paussille. Sitten voimme todeta, että tämä tässä näyttää goottisadulta - mutta kun tämä ei sellaiselta tunnu, niin sitten ei. Hahmot ovat joutavia, draamassa ei ole vähääkään syvyyttä, rakkaustarina rakentuu leipienheittelykohtauksen päälle, jopa tunteita ilmaistessaan lempiväiset tuntuvat mallinukeilta. Olemattomalla tyylitajulla käytetty perussynkkä musiikki puurouttaa hitaat kohtaukset, on tämä niin jänskä juttu ihan koko, koko ajan. Hitaita kohtauksia nyt vain on, viis niiden arvosta. Jos toimintakohtaukset sidottaisiin toisiinsa viiden minuutin montaaseilla, katsoisin moisen lyhytelokuvan monta kertaa uudestaankin.

Mitä kukin tältä odottaa? Jos tämän ottaa hölmönä ihmissusileffana ystävien seurassa tai muussa tiivistyneen tyhmyyden tilassa, tämä on pieni nautinto. Kaikin puolin laadukkaampi tämä on kuin vastenmielisyyden ja tylsyyden välimaastossa painiva Mary Shelley's Frankenstein. Tämä paikoitellen yrittää olla, mutta ei tosiaankaan ole yhtä kiehtovan outo kuin Bram Stoker's Dracula. Uusista Muumio-elokuvista kaksi ensimmäistä toimivat paremmin kuin tämä, mutta kauhujormat arvostanevat enemmän lentäviä ruumiinkappaleita kuin hömppähuumoria ja Arnold Vosloon könsikkyyttä. Universalin hirviöelokuvat ovat moderneina aikoina vähän mitä sattuu, kun taas ennen vanhaan ne olivat turvallisesti toistensa kopioita. Meh.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Percy Jackson Salama... HIM - Screamworks: L... >

Keskustelut (5 viestiä)

random

14.02.2010 klo 13.34

Täysin aiheeseen liittymättä: mitäs ennakkokäsityksiä Master Peltosella on uutta Alice in Wonderland -pätkää kohtaan?
Morfiinius

15.02.2010 klo 10.28 1 tykkää tästä

Seuraavassa osassa Mr. Smith on ihmissusi ja kopioi muut ihmissusiksi. Anthony Hopkinsin esittämä Van Helsing ei olekkaan kuollut vaan palaa Keanu Reevesin kanssa kukistamaan pahuuden voiman jälleen kerran...
Jani

16.02.2010 klo 00.14

Elokuvan nähneenä voin sanoa, että todella tylsä elokuva loppujen lopuksi. Hyvin tehty, mutta Benicio del Toro ei tunnu loistavan tässä elokuvassa ollenkaan, joka oli pettymys ja eivätkä nyt muutkaan näyttelijät tässä säväyttäneet.
Miismu

17.02.2010 klo 20.10

joo skippaan
jooppjaaooa

26.02.2010 klo 09.31

1 tähti. Surkein elokuva, minkä nähnyt vähään aikaan. Jokainen osa-alue surkeasti tehty, jopa loppu-ulvontaan saakka.

Kirjoita kommentti

84165

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova