Tuorein sisältö

Aavikon kukka

Ensi-ilta: 02.04.2010
Genre: Draama
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

05.04.2010 klo 13.20 | Luettu: 8201 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Aavikon kukka (Desert Flower) kuten myös tuore Naisen kivitys (arvostelu) kertovat länsimaalaisille riemukkaita tositarinoita rikkaasta afrikkalaisesta kulttuurista. Teokset ovat katsomiskelpoisia ja hattua niille on nostettava, mikäli ne jotakuta ihmisoikeustilanteesta informoivat. Koska kumpaakaan elokuvaa ei ole ohjannut taiteellisesti lahjakas, syvästi tunteva kiihkofeministi, en koe kumpaakaan leffaa sen veroisena elämyksenä, kuin kipeistä asioista lukemista. Toisin kuin Naisen kivityksellä, Aavikon kukalla on käytössään oikea tarina, eikä ainoastaan teemaa jota pyöritellä. Suurimmat ongelmat ovat tällä erää toteutuksessa.

Kun Waris Dirie oli kolmevuotias somali ja kivikössä taivasalla, häneltä silvottiin vehkeet sekavaksi virtsaa vain minimaalisesti ruiskivaksi mössöksi, koska barbaarien mielestä tämä on terveellistä toimintaa.

Myöhemmin, kun Waris myytiin ikälopulle pedofiilille, hän sai tarpeekseen. Tyttö taisteli, sai apua, päätyi Lontoon kaduille ja lopulta hänestä tuli supermalli ja merkittävä ihmisoikeusaktivisti. Tarina on erinomaisen kiinnostava. Ennen muuta valinnat kerronnan rakenteessa ja rytmityksessä tuhoavat sen. Aluksi elokuva vain vilkaisee Afrikkaan, taantuen heti kertomukseksi kuvankauniista kassi-almasta, joka osaa englanniksi vain ne pari repliikkiä, jotka hän kuuli telkkarista joskus vuosia sitten. Rasistilta vaikuttava vaatekaupan myyjä muuttuu viidessä minuutissa pelastavaksi enkeliksi. Nainen ottaa Warisin luokseen ja järjestää duuniakin. Uraan liittyvät asiat alkavat edistyä tahdikkaasti.

Näyttely on epätasaista, toisinaan häpeällisen surkeaa, eikä käsikirjoitus auta. Kun Lontoon puolella suut avattiin, alitajuntani sähkötti välittömästi takapuolelleni, että tämä istunto päättyy piakkoin. Usein elokuva muistuttaa brittiläistä tilannekomediaa. Sekalaisten signaalien vuoksi nauroin ääneen mm. ahdistavan traagisessa tilanteessa, jossa Waris on gynekologilla, lääkäri yrittää selittää voivansa auttaa, mutta somalitulkki ei tulkkaa, vaan varoittelee Warisia pettämästä kansaansa aivan kuten halvassa sketsissä. Warisin brittiystävänä bimboileva Sally Hawkins on herttainen kuten Happy-Go-Luckyssa, eikä suoritus taaskaan rimmaa synkän materiaalin kanssa. Hämmentävä on myös Warisiin ihastuva himokas talonmies.

Aikuista Warisia näyttelevä Liya Kebede on aito afrikkalainen supermalli. Laiheliini näyttää siltä, kuin superleveä kuvasuhde olisi venytetty suhteeseen 16:9. Tietenkin muotimaailma kiinnostuu hänestä. Kebede ei ole hävyttömän huono jokaisella hetkellään, mutta voi! Vaikka Warisia juhlitaan yhtenä maailman kauneimmista naisista, hän ei tunne itseään normaaliksi. Hän ei tunne voivansa elää normaalia elämää. Näyttelijä, joka osaa näytellä, olisi voinut tehdä roolissa väkevän suorituksen.

Tapahtumien järjestystä vaihdellaan harvoin näin kehnolla menestyksellä. On laskelmoitu, että katsojan rakastuttua lapsenomaiseen afrobambiin, hän liikuttuu kuullessaan, miten traagista naisen elämä on ollut. Tällä toteutuksella, totisesti, ärsyynnyin ja nauroin tasan päinvastaisissa kohdissa kuin on tarkoitus. Katastrofilta vaikuttava sotku tasaantuu puolivälin jälkeen, kun takaumat nuoren Warisin koettelemuksista Afrikassa lopultakin selittävät, miksi tämän pitäisi liikuttaa. Ongelmat eivät vähene. Warisin nousua maailmanmaineeseen unohdetaan käsitellä. Epäolennainen sivujuoni rakkaudesta ensisilmäyksellä on mukana toteamassa, että ei, leffa ei tiedä kuinka käsitellä Warisin tunteita. Sielun päähenkilö saa. Kuten yleensäkin, kun elokuvassa on jotain ideaa, moni yksityiskohta alkaa viehättää aivan toisella tapaa: tässä tapauksessa pääosanesittäjät rasittavat vähemmän ja muun muassa Timothy Spallin ja Juliet Stevensonin sivuosat miellyttävät.

Aavikon kukka tahtoo painottaa poliittista sanomaansa. Kyseessä ei ole hassuttelua muodin ystäville. Täten hömppämäisissä tunnelmissa vellominen on törkeää katsojan aliarvioimista ja taiteellinen itsemurha.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rahalla saa... Mokoma - Sydänjuuret... >

Keskustelut (3 viestiä)

Ohai

07.04.2010 klo 21.41

Meneekö Peltonen katsomaan Titaaneista sen 3D-version vai ihan vaan 2D:nä?
Josu

18.04.2010 klo 12.24

Vai että oikeen nauratti. No, myönnettäköön että sisältö oli ristiriitainen mutta ei herran jumala, allah ja jahve oikeasti..
EiEnääTeini

30.11.2011 klo 12.50 1 tykkää tästä

Hyvin keskenkasvuinen arvostelu, joka ei anna oikeutta itse elokuvan sanomalle ja tunnelataukselle.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova