Tuorein sisältö

Kaukorakkautta

Ensi-ilta: 10.09.2010
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

11.09.2010 klo 18.30 | Luettu: 5511 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Poika tapaa tytön baarissa, polkaisee ja aamulla molemmat ovat vähän ääh. Joskus poika ja tyttö päättävät tavata uudestaan, ja näin syttyy rakkaus vuonna 2010. Kaukorakkautta (Going the Distance) valitsee dramaattiseksi pulmaksi urakehityksen. Garrett (Justin Long) hyysää poikabändejä New Yorkissa. Toimittajaksi tähtäävä Erin (Drew Barrymore) on uhrannut liikaa miessuhteille, joten kolmekymppisenä hän ehdottomasti aikoo panostaa opintoihinsa toisella puolen Yhdysvaltoja. Ristiriita on sieltä söötimmästä päästä. Seurustelu alkaa varovaisesti, mutta pian Erin ja Garrett vilpittömästi laittavat kaiken - paitsi toimeentulon - likoon etäsuhteen edestä. Aistittavissa on paitsi tunteiden paloa, myös se, kuinka surullisen varmasti kiihko laimenee pitkinä yksinäisinä kuukausina. Liikuttavat hetket, joina pari on viimein yhdessä, mutta vain vähän aikaa, paikkaavat pahimmat puutteet.

Tapaan vaatia leffoilta omaperäisyyttä. Jos lintubongari löytäisi piha-altaastaan dodon, häntä tuskin harmittaisi, että vuonna 1573 dodoja esiintyi enemmänkin Mauritiuksella. Kaikkine tuhmine vitseineen Kaukorakkautta muistuttaa Judd Apatowin koulukunnan teoksia (40v ja neitsyt, Paksuna) ja myös tällä on Yhdysvalloissa korkea ikäraja. Harvinaisempaa on se, että tämä saavuttaa romanttisten komedioiden klassisen hengen. Henkäily on minulle sitä, että uskon romanssiin siinä määrin, että kulmakarvan värähdys näyttelijältä saattaa muuttaa omaa ilmettäni. Totisesti on hankala muistaa, etten ole psykopaattus, kun katson Katherine Heiglin ja kumppaneiden elokuvia. Kun Erin ja Garrett eräässä vaiheessa nussivat katsoen toisiaan silmiin, he ovat niin suloisia, että mummelina menisin jo puristamaan naaman poskista. Barrymore ja Long seukkaavat siviilissäkin. Varmasti tämä auttaa.

Garrett ja Erin esitetään tasa-arvoisena parina. Barrymore on luonnostaan raisu ja Long epäilemättä on astetta herkempi hernekeppi kuin John Wayne. Pari harrastaa varsinkin alkutaipaleella piikittelyä, huonoja vitsejä ja heh-heh-naurua, koska niin ihmiset tekevät, jos he tahtovat päätyä samalle aallonpituudelle. Myös Garrettin kaverit ovat kaluhuumorilla itsensä käynnissä pitäviä kestospedejä. Osa jutuista lässähtää, mutta kuten elämässä, spedeilyä on siedettävä aikansa ja sitten sielu alkaa erottua. Tehdään kaksi vertausta lajityypin klassikkoon Aamiainen Tiffanylla. Kuten Holly Golightly, Kaukorakkautta on usein teennäinen, mutta sellaisena aito. Kuten Mickey Rooney on pöyristyttävä stereotyyppisen aasialaisen roolissa, Kaukorakkautta kompuroi, mutta ei tämä filmistä rampaa tee.

Kauhun tasapaino elokuviin ja elämään kuuluvien hetkien välillä on hieman vinksallaan. Christina Applegate on sinänsä kiva Erinin neuroottisena siskona, mutta kuviot varsinkin hänen ympärillään ovat keksimällä keksittyjä. Vitsit kuten Garrettin epäonninen pikarusketus saattavat jopa perustua todellisuuteen, mutta eipä tällainen tarinaa tue. Ainoaksi todelliseksi synniksi nimeän sen, ettei Kaukorakkautta tiedä milloin vetää överiksi hyvällä tavalla. Sen jälkeen, kun rakkaustarina voitaisiin paketoida liikuttavasti parilla sanalla, elokuva valuu eteenpäin vielä 15 minuuttia menettäen vauhdilla saavuttamaansa iskuvoimaa. Irtovitsit poislaskien tarina on liiankin uskottava.

Jos osaat yleensäkin jotakin, ota 80 miljoonaa ja Bruce Willis, mene ja tao tylsä tieteistoimintaelokuva. Jos et osaa, ota Katherine Heigl ja säkki kokaiinia ja tee romanttinen komedia. Ohjaaja Nanette Burstein ei ole Spielberg, eikä kirjoittaja Geoff LaTulippe ole Hemingway, paitsi kenties tämän lajityypin sisällä 2010. Jos Kaukorakkautta onkin vain mukaelma kliseistä ja kaavoista, ainakin se muistuttaa, miten vaivattomasti Hollywoodin tasoisen rahastuskultin pitäisi kyetä manipuloimaan nauru- ja muita hermosäikeitä. Rautainen ammattitaito ei riitä mihinkään, mutta lautaisessakin on tarpeeksi, jos tekijät selvästi työstään nauttivat.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Last Airbender... Elämä pelissä... >

Keskustelut (2 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.09.2010 klo 18.44

Yläpuolelta löytyvän trailerin ensimmäiseen 35 sekuntiin on saatu mahdutettua suurinpiirtein leffan huonoimmat kohtaukset. Näytän peukkua markkinointitiimille ilmaisten ihan vain lievää sarkasmia.
Jep

17.09.2010 klo 16.57

Jari-Pee kirjoitti:
Yläpuolelta löytyvän trailerin ensimmäiseen 35 sekuntiin on saatu mahdutettua suurinpiirtein leffan huonoimmat kohtaukset. Näytän peukkua markkinointitiimille ilmaisten ihan vain lievää sarkasmia.


Elokuvaa näkemättä voi kyllä sanoa, että on hirveät nuo ensimmäiset 35 sekuntia. Samaten kaikki "musiikki hiljenee hetkeksi ja comedic relief -punchline"-hetket ovat aika hirveää paskaa. Miksi tuollaista tekohauskaa shittiä pitää vääntää ja samalla kiusaavalla tavalla (musiikin hiljeneminen hetkeksi) sata kertaa saman trailerin aikana... Englanniksi cringe-inducing.

Kirjoita kommentti

84459

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova