Tuorein sisältö

X-Men: First Class

Ensi-ilta: 03.06.2011
Genre: Draama, Fantasia, Sci-fi, Toiminta
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

02.06.2011 klo 20.40 | Luettu: 24298 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Voi meitä nörttiraukkoja. X-Men: First Class on erinomainen esiosa, jos ajattelemme vaikkapa mutanttia Mystique. First Class selittää, mistä Mystique tulee, millä tahdilla hän vanhenee ja mitä hänen päässään liikkui, ennen kuin tämä smurffiina hyväksyi itsensä ja ryhtyi nudistiksi. 60-luvulle sijoittuvassa uutuudessa esiintyy myös kaksi aikuista naista, Emma ja Moira. Edellisessä, 70-luvulle sijoittuvassa elokuvassa Emma oli pikkutyttö. Sitä edellisessä, "lähitulevaisuuteen" sijoittuvassa leffassa Moira oli nelikymppinen. Huaarh!! Kuka tahansa huomaa, että First Class pyrkii sitomaan itsensä edeltäjiinsä, mutta yhteensopivia elokuvat eivät ole. Sarjakuvissa sankari saattaa esittää toivomuksen menninkäiselle, ja sitten käsikirjoittaja uusii legendaa miten tahtoo. Sovitaan siis, että kelpo filmi on kelpo filmi.

Sarjakuva aloitti 1963. Elettiin kylmän sodan aikaa. Vähemmistöt vaativat oikeuksia. Vuoteen 1962 sijoittuva First Class kertoo mutanttien yrityksistä järjestäytyä. Helvetintulen klubin herra Sebastian Shaw (Kevin Bacon) on askeleen edellä. Hän koettaa provosoida Yhdysvallat ja Neuvostoliiton sotaan, jonka raunioista mutantit kenties nousevat herraroduksi. CIA:n lemmikkimutantit, kuten kultalusikka suussa syntynyt telepaatti Charles Xavier (James McAvoy) pistävät hanttiin. Xavierin kätyreihin kuuluu juutalainen mutantti Magneto (Michael Fassbender), joka katsoo ihmisiä ja näkee natseja.

Elokuvastudio ymmärtää Magneton arvon niin hyvin, etteivät he osaa päästää hahmosta irti. Shaw on köyhän miehen Magneto, joka jopa käyttää Magneton telepatian tukahduttavaa kypärää, kunnes Maggie tietää, mitä hän elämältä tahtoo. Kuten Batman Begins oli ensimmäinen elokuva, joka todella kertoi Batmanista, vasta First Class kertoo Xavierin ja Magneton ystävyydestä. Miten he päätyivät konfliktin eri puolille, se selviää nyt.

Batman Begins on virallisestikin inspiroinut ohjaaja Matthew Vaughnia. Esikuvaa mukaillaan virheitä myöten: First Class on informaatiopommi. Moni hetki, jolle annettaisiin aikaa "oikeassa ensimmäisessä osassa", kelataan ohi. Fassbender ja McAvoy onnekkaasti ymmärtävät täysin, mitä tässä haetaan. Magneton ja Xavierin välille on kirjoitettu muutama liki romanttinen hetki, mutta vähemmän loistavilla näyttelijöillä suhde jäisi ontoksi. Ystävystyminen on osa montaasia muistuttavaa puolen tunnin sessiota, jossa tapahtuu paljon ja äkkiä. Toisinaan kohtaukset päättyvät kuin seinään, kun välttämätön on sanottu. 131 minuuttia on tuokio vain, kun aiheina ovat ystävyys, mutanttikoulun perustaminen, suurvaltapolitiikka ja maailman tuhoamisyritys ja merkittäviä hahmoja on vähintään 10.

Mutta mitä voidaan pitää helmenä tässä lajityypissä, ellei tätä? Jos 30 kohtauksesta minuutti puuttuukin, kokonaisuutta kehitetään määrätietoisesti ja viihdyttävästi. Tämä on tosissaan taottu. Huumoria ja toimintaa harrastetaan, kunhan se tarinalle sopii. 60-luvun James Bondeista lainatut lavasteet varsinkin pukevat tunnelmaa. Ryhmä-X puolustaa maailmaa, joka heitä vihaa, näin kuuluu lupaus. First Class hyödyntää älykkäästi ja tunteellisesti harmaan sävyjä. Sarjan edellisessä huipentumassa X-Men 2:ssa Magneto esitettiin viettelevänä paholaisena, joka sai synkän nuorukaisen muuttumaan pahaksi. First Classin Magneton tekemiset ovat tarkoin perusteltuja. Xavier toisaalta ei esiinny aina edukseen, kuten eivät muutkaan hyvää tarkoittavat heppulit.

X-Men on tietenkin totaalista potaskaa tieteisfiktiona. Sarjan luoja Stan Lee on naureskellut, että hän keksi mutantit, jottei jokaiselle hahmolle tarvitse säveltää syntytarinaa tyyliin "radioaktiivinen ahma puraisi miestä". Koska lähinnä minä pidän sellaisista värikkäistä iloitteluista kuin G.I. Joe: The Rise of Cobra ja Speed Racer, First Classia on pidettävä älykkäänä uutena suuntana. Ihmiset tahtovat ottaa pinkkejä hulavanteita navastaan ampuvat miehet vakavasti.

Tällä tiimillä seuraava osa voi olla seuraava Yön ritari. Magneto on potentiaalisesti Akilleen kantapää. Meikämutantti (Homo Inferior Autista Der Merde) liittyisi heti Magneton leiriin, jos hän järjestäisi helteessäliikkumiskiellon ihmisille, jotka harrastavat tietöitä, talojen hiekkapuhallusta ja tiellä seisoskelua ylioppilaslakki päässä, saatana. Draamaa ajatellen se ei välttämättä ole lupaava tilanne, jos konna on sympaattisempi kuin sankarit sarjassa, jonka olisi korkea aika käyttää muitakin sarjakuvista tuttuja uhkia.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 22-Pistepirkko - Lim... Airhead - Peek-A-Boo... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

Amur

02.06.2011 klo 21.56

Tietää Peltosen tykänneen, kun psykoosipaska jää loppulauseeseen.
lainaa
Vecel

Rekisteröitynyt 15.05.2011

02.06.2011 klo 21.56

Kannattaako katsastaa jos ei ole nähnyt ainuttakaan x-men leffaa?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.06.2011 klo 22.08 1 tykkää tästä

Vecel kirjoitti:
Kannattaako katsastaa jos ei ole nähnyt ainuttakaan x-men leffaa?


Jos supersankarit kiinnostavat, niin kannattaa. First Class on alku.

Jos aiemmat osat ovat muistissa, leffa on väkisinkin ristiriitainen elämys. Minua kiinnostaa katsoa varsinkin X-Men 2 pian uudestaan, koska tunnen tuntevani Magneton ja Mystiquen aiempaa paremmin, mutta tiedän hermoilevani lisää, koska leffat eivät oikeasti sovi yhteen. Nerd rage.
lainaa
metal

03.06.2011 klo 08.52

omasta mielestäkin Magneto on symppis. ei hän turhaan ole top 5 pahis lähis kaikilla "virallisilla listoilla". X-menin hyvikset sen sijaan jäävät kauas kärjestä
lainaa
Bronson

Rekisteröitynyt 29.12.2009

03.06.2011 klo 16.29

Hassua, olisin olettanut että tämä olisi melkoinen floppi tai vähintäänkin teineille suunnattua kalkkunaa. Mutta mitä vielä, näköjään yhä useampi näistä sarjisleffoista alkaa olla melko onnistunut. Tai no tottakai huteja aina välillä silti tulee.
lainaa
totuus_mutanteista

03.06.2011 klo 17.09

Peltonen ei taida tietää nykyistä fanien ajattelua, että XOW:n Emma ei ole Emma Frost vaan pelkästään saman kyvyn omaava Ketun sisko. Eihän Emma siinä edes ollut telepaatti. Tätä varmaan myös Singer ja Vaughn ovat ajatelleet.

X3 alku kohtaus taidetaan myös pyyhkiä pois, sillä Magneto ja Xavier ei kavereita enää 80-luvulla ole. Ja Moiran esiintyminen X3 on niin lyhyt, että samapa tuo.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.06.2011 klo 20.40 1 tykkää tästä

totuus_mutanteista kirjoitti:
Peltonen ei taida tietää nykyistä fanien ajattelua, että XOW:n Emma ei ole Emma Frost vaan pelkästään saman kyvyn omaava Ketun sisko. Eihän Emma siinä edes ollut telepaatti. Tätä varmaan myös Singer ja Vaughn ovat ajatelleet.

X3 alku kohtaus taidetaan myös pyyhkiä pois, sillä Magneto ja Xavier ei kavereita enää 80-luvulla ole. Ja Moiran esiintyminen X3 on niin lyhyt, että samapa tuo.


Esimerkit jotka annoin ovat jäävuoren huippu. Se on totta, että kiihkeiden fanien velvollisuus on yrittää perustella itselleen, miksi aukko ei ole aukko. Tässä tapauksessa ainoa mahdollisuus on päättää omassa päässään, että X3 ja Wolverine eivät ole oikeita elokuvia. Tämän lisäksi moni pikkujuttu on unohdettava. Se olisi melko järkevää, että X3:ssa Peto on sininen karvapallo, joka hetken ajan muistaa, mitä on olla normaali, kuten hän oli First Classissa, mutta tällöin unohdamme, että hän oli ihminen X2:ssa keskustellessaan JONKUN SHAWIN kanssa. Nerd rage.
lainaa
totuus_mutanteista

03.06.2011 klo 21.46

Eikös X2 Hank ja Shaw ollut pelkkä easter eag? Ei siis mitenkään virallinen juttu? Vai olikohan Singer toiveissaan halunnut ohjata X3 ja se olisi ollut kuin tämä First Class?

Helpoimmalla pääsee jos ajattelee tätä uutena alkuna, mutta kuiteskin esiosa silleen jännästi?
lainaa
Evoxia

04.06.2011 klo 00.30

Olenko ainoa joka piti arvostelua varsin sekavana? En millään pysynyt kärryillä että missä mennään ja mitä kirjoittaja tarkoitti.
Voi toki johtua siitä että olen hieman väsynyt mutta kyllä yleensä ymmärrän paremmin mitä kirjoituksessa tarkoitetaan.
lainaa
cyclops

04.06.2011 klo 02.21

kyllähän X3 on sellanen roskakasa että mielellään pyyhitään pois
lainaa
jej

05.06.2011 klo 21.03

Oli kyllä viihdyttävä pätkä, vaikka joitakin tyylisäröjä tuntui olevan.
lainaa
Kursori

Rekisteröitynyt 15.04.2009

06.06.2011 klo 22.48

Oli loistava pätkä. Lähti melko kovat naurut erään lyhyen yllärikohtauksen aikana meikältä. Approved.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova