Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 21.03.2009 klo 17.00
Huhut yksinoikeuksista tai edes aikarajoitteisista sellaisista Bioshock 2:n suhteen voi unohtaa, kertoo 1up. 2K:n edustaja oli kertonut, että suunnitelmana on julkaista peli yhtä aikaa PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle. Toisaalta löytyi myös tieto... Lue lisää
Peliuutinen 21.03.2009 klo 15.00
Vaikka lähes koko originaali Ghostbusters-kaarti on mukana tulevassa pelissä, Sigourney Weaver kieltäytyi aluksi kunniasta peläten pelin olevan pettymys. Kun Sigge lopulta olisikin suostunut rooliin, oli jo liian myöhäistä - tilalle oli hankittu Al... Lue lisää
Peliuutinen 21.03.2009 klo 13.00
Terminator: Salvation -peli ei yllättäen seurailekaan kesäkuun alussa Suomeen saapuvan elokuvan tapahtumia, vaan sijoittuu aikaan kaksi vuotta ennen sitä. Uusin traileri esittelee hieman pelin maisemia. Ba-pa-bampa-bam! Ba-pa-bampa-bam! ... Lue lisää
Peliuutinen 20.03.2009 klo 23.03
LowellSun kertoo paikallisessa oppilaitoksessa järjestetystä tempauksesta, jonka kohteena on Call of Duty: World at War. Pelissä ammutaan hurjia tappajakoiria ja Breanna Lucci opiskelijatovereineen on kerännyt nimiä vetoomukseen, jossa paheksutaan ... Lue lisää
Peliuutinen 20.03.2009 klo 22.00
Sony on alkanut laskuttaa pelijulkaisijoilta PSN:stä ladattavasta materiaalista, kuten demoista ja pelien lisäsisällöstä. MTV Multiplayerin mukaan latauksista koituu julkaisijoille kustannuksia 16c/ladattu giga. Ilmaislatauksista Sony perii maksua ... Lue lisää
Peliuutinen 20.03.2009 klo 21.00
Kotaku kertoo suomalaisten pääsevän oikein kotoisiin tunnelmiin Uncharted 2: Among Thieves -pelin parissa. Sen lumi- ja jäämaisemiin on nimittäin panostettu siinä määrin, että luvassa on realistisinta peleissä koskaan nähtyä veden kiinteää muotoa. ... Lue lisää
Peliuutinen 20.03.2009 klo 17.00
Nintendo julkaisi vuonna 1985 R.O.B. -nimisen robotin, joka kytkettiin NES-konsoliin ja jota muutama peli hyödynsi. Nyt Sony on ilmeisesti suunnittelemassa jotain samansuuntaista, kertoo Kotaku. Viime kesäkuussa haettu patentti esittelee robotti... Lue lisää
Peliuutinen 20.03.2009 klo 13.00
Internet kuhisee videosta nimeltä What's in the Box?, kertoo 1up. Kyseessä on Half-Lifen maailmaan sijoittuva toimintapätkä, jonka tuotantoarvot ovat niin kohdillaan, että aluksi sen epäiltiin olevan itsensä Valven viraalimarkkinointia. Sittemmin kui... Lue lisää
Peliuutinen 20.03.2009 klo 12.01
Paikoin äärimmäistä komiikkaa ja ihmisten vihastuttamista harrastava Andy Dick on seuraava PlayStation Networkin PAIN-peliin lisättävä julkisuuden henkilö, kertoo Kotaku. Ihmisten ilmojen halki lennättämiseen keskittyvään peliin olemuksensa lainann... Lue lisää
Peliuutinen 19.03.2009 klo 18.01
Uskomattomalla tarkkuudella tyyliteltyyn maailmaan pelaajan heittävän BioShockin syntyhistoriasta on tulossa markkinoille taidekirja. Kattavasti pelihahmojen kehitystä, juonen suunnittelua ja Rapturen ensihetkiä esittelevän BioShock: Breaking the M... Lue lisää
Peliuutinen 19.03.2009 klo 11.00
Edge kertoo Namco Bandain ostaneen käytännössä kokonaisuudessaan D3 Publisher -pelijulkaisijan. D3 Publisher on toiminut julkaisijana Euroopassakin monissa halvemman kaliiberin peleissä. Sen listoilta löytyvät mm. Earth Defence Force 2017 ja Puzzle... Lue lisää
Peliuutinen 18.03.2009 klo 21.00
C&VG huhuilee lähiaikojen hinnanpudotuksesta Playstation 3:lle. Suuren brittiläisen jälleenmyyjän mukaan hinnanlasku on ehdottomasti tulossa pian. "Se on ollut suunnitelmissa jo kauan, mutta siitä ei ole puhuttu, jottei se vaikuttaisi myyntiin.... Lue lisää
Peliuutinen 18.03.2009 klo 19.00
Capcomin lehdistötiedote kertoo, että Devil May Cry -pelisarjan pelejä on toimitettu maailmalle jo 10 miljoonaa kappaletta. DMC-pelien karkista tunnelmasta ja vauhdikkaasta toiminnasta on saatu nauttia kahdeksan vuotta. Capcomin mukaan pikapuoliin ... Lue lisää
Peliuutinen 17.03.2009 klo 21.00
Aivan kuten Xbox 360:n Ninja Gaiden -yksinoikeudesta syntyikin myöhemmin PS3:n Ninja Gaiden Sigma niin käy nyt Ninja Gaiden 2:lle - Playstation 3:lle on tulossa Ninja Gaiden Sigma 2, kertoo Kotaku. Tiedon mukaan pelissä on myös uutta sisältöä ja... Lue lisää
Peliuutinen 17.03.2009 klo 14.00
Vuonna 2007 kuopattu Marvel Universe -MMO on taas nostettu aktiivisten projektien listalle, kertoo Kotaku. Uusi Gazillion Entertainment -firma kertoo, että sen palkkalistoilla olevat studiot työstävät ainakin neljää massiivimoninpeliä. Yksi niistä ... Lue lisää
Peliuutinen 17.03.2009 klo 13.00
Tulevasta Wolfenstein-pelistä ei ole vielä paljon ilmoiteltu, mutta GDC-messut lähenevät. Siksi voikin miettiä, ovatko Shacknewsin haalimat kuvat aidosta asiasta vai jotain aivan muuta. Maisemien perusteella ne voivat hyvinkin esitellä, miltä uuden... Lue lisää
Peliuutinen 17.03.2009 klo 10.10
Joystiq kertoilee, että kentuckylainen 24-vuotias mies on saanut syytteen mm. lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja lapsipornografian levittämisestä erikoisessa jutussa, johon liittyy PlayStation 3 ja sen PlayStation Eye -kamera. Anthony Scott ... Lue lisää
Peliuutinen 17.03.2009 klo 09.00
Tieteellisissä piireissä joku voisi toki kutsua tätä ns. nollatutkimukseksi, mutta Pwn or Die on tulevan Beatles: Rock Band -pelin odotustunnelmissa tehnyt hämmästyttävää tutkimusta nykyisten kahden Rock Band -osan pelisisällöstä. Tiesitkö, että: ... Lue lisää
Peliuutinen 16.03.2009 klo 23.30
Solid Snaken äänenä ja elokuvakäsikirjoittajana (viimeisimpänä The Watchmen) toimiva David Hayter on ottanut askeleen lähemmäksi leffamogulin uraa, kertoo Variety. Mies on pistänyt pystyyn Dark Hero Studios -nimisen firman yhdessä tuottaja Benedic... Lue lisää
Peliuutinen 16.03.2009 klo 20.20
V2.fi:ssä arvostelun ja haastattelun aiheena ollut Flower on yllättäen myös peli, joka ei muilla konsoleilla kuin PS3:lla onnistuisi, kertoo Gamezine.co.uk. Tuulen vireen mukana lainehtiva ruohonkorsimeri nimittäin koostuu 200 000:sta erillisest... Lue lisää
Peliuutinen 15.03.2009 klo 13.00
1up kertoo MediaMoleculen perustajan Alex Evansin kiusoittelevan firman seuraavasta projektista. "Minulla ei ole hajuakaan, milloin julkistamme tämän, mutta koko tiimi työstää edelleen täyttä häkää LittleBigPlanetia, koska on niin paljon juttuj... Lue lisää
Peliuutinen 15.03.2009 klo 11.00
Destructoid kertoo, että Toronton Killzone 2 -mainosten poistorytäkässä samanlaisia päätöksiä on tehtyä muuallakin. Yorkin alueen bussifirma on ryhtynyt pelimainosten poistamiseen saatuaan valituksen pelottavasta mainoksesta. Kolmevuotias poika... Lue lisää
Peliuutinen 14.03.2009 klo 22.00
Gametrailers tarjoaa videota Fallout 3:n The Pitt -laajennuksesta. ... Lue lisää
Peliuutinen 14.03.2009 klo 21.00
Kun kerrot lapsenlapsillesi (foorumien) sotatantereilla käymistäsi verisistä ja armoa antamattomista (konsoli)sodista, jotka kestivät vuosikausia, on tarinaa hyvä ryydittää rintapielestä löytyvillä kunniamerkeillä. SuperMandolini kauppaa argumentoi... Lue lisää
Peliuutinen 14.03.2009 klo 19.00
Entertonement-sivusto tarjoaa äänivalikoimassaan herkkua myös retropelien ystäville. Kuunneltavaksi tarjotaan mm. 984 ääniefektiä ja musiikkipätkää Super Nintendon pelivalikoimasta - mukana on mm. Final Fantasya, Zeldaa ja useita Mariopelejä. Käykä... Lue lisää
Peliuutinen 14.03.2009 klo 13.00
Bioshock 2 -uutisia tuntuu kiehuvan verkossa tiiviiseen tahtiin, tässä taas viimeisimmät. Shacknews kertoo jonkun jo oikeasti päässeen lukemaan peliä esittelevää GameInformer-lehteä, ja tässä vahvistamattomia tietoja: - peli tapahtuu 10 vuott... Lue lisää
Peliuutinen 14.03.2009 klo 11.00
TT Gamesilla työskentelevän animaattorin CV on paljastanut työn alla olevia uusi Lego-pelejä, kertoo Kotaku. Ensimmäinen niistä on Lego Harry Potter, toinen uusi Lego Indiana Jones, joka perustuu viimeisimpään elokuvaan. Lisäksi kyseinen animaattor... Lue lisää
Peliuutinen 13.03.2009 klo 23.00
Pidemmittä puheitta: Infamous. Uusin traileri. ... Lue lisää
Peliuutinen 13.03.2009 klo 20.53
Netti kuhisee Bioshock 2:sta. Tässä viimeaikaisia uutisia aiheesta: - Computer & Video Games summaa tähän asti Bioshock 2:sta tiedossa olevat asiat - tyttöjen kidnappaukset, punainen valo meressä ja isosisko - Joystiq taas kertoo Rapturen muutt... Lue lisää
Peliuutinen 13.03.2009 klo 19.00
Batman: Arkham Asylum -pelistä on julkaistu uusi traileri, kansikuva ja 100 dollaria maksavan erikoisversion sisältötiedot. Aloitetaan ensimmäisestä. Pelin kansi näyttää varsin perinteiseltä. ThatGamingSite tietää kertoa, että erikoisv... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

