Tuorein pelisisältö
Peliuutinen 06.02.2009 klo 10.42
MTV Multiplayer on kerännyt viiden kohdan listan peleistä, joiden moninpelitilasta on löytynyt pelikokemuksen rikkova virhe. Ensimmäisenä listalla on PS2:n SOCOM US NAVY Seals, jossa tikapuita pitkin pystyi liukumaan pelikartan ulkopuolelle ja ampu... Lue lisää
Peliuutinen 05.02.2009 klo 20.02
BioWaren seuraavan roolipelin, Dragon Age: Originsin piti ilmestyä PC:lle jo tänä keväänä, mutta nyt Baldur's Gaten henkiseksi jatko-osaksi tituleerattu teos on siirretty julkaistavaksi konsoliversioiden kanssa samaan aikaan vuoden loppupuolelle. B... Lue lisää
Peliuutinen 05.02.2009 klo 19.03
Namco Bandai on julkaissut uuden videon ja muutaman uuden kuvaruudun tulevasta Tekken 6:sta, tiedottaa Joystiq. Vuonna 1994 alkunsa saaneen tappelupelisarjan viimeisin osa julkaistiin pelihalliversiona jo vuoden 2007 lopulla, mutta vihdoin myös kot... Lue lisää
Peliuutinen 05.02.2009 klo 18.03
Warner Bros. on ostanut talliinsa mm. Baldur's Gate: Dark Alliancen ja Justice League of Heroesin kehittäneen Snowblind Studiosin. Ostoksella Warner pyrkii kasvattamaan erityisesti roolipeliosaamistaan. Warner on jo aiemmin haalinut itselleen Monol... Lue lisää
Peliuutinen 05.02.2009 klo 15.01
Namco Bandai tuo itämaisia taistelulajeja ja tiukkaa sivulta kuvattua toimintaa Xbox Live Arcadeen ja PlayStation Networkiin tuoreeltaan julkistetulla Invincible Tiger: The Legend of Han Taolla. Toistaiseksi ilman julkaisuajankohtaa tai hintatietoj... Lue lisää
Peliuutinen 04.02.2009 klo 23.03
PC:lle suositun Crysis-räiskintäpelin tehnyt Crytek on ostanut PlayStation 3:lle vähemmän suositun Haze-räiskinnän kehittäneen Free Radical Designin. Crytek päätyi ostamaan Free Radicalin ja palkkaamaan yhtiössä yhä töissä olevat 43 työntekijää omi... Lue lisää
Peliuutinen 04.02.2009 klo 21.01
Australian ulkopuolella asustelevat Mega Drive -konsoliin liittyvää muistelotavaraa keräilevät potevat varmasti unettomia öitä jäädessään paitsi Xbox 360:lle ja PS3:lle tulevan Sega Mega Drive Ultimate Collectionin ennakkotilaajille annettavista pe... Lue lisää
Peliuutinen 04.02.2009 klo 19.00
Pelijulkaisija Electronic Arts ilmoitti vastikään huikeista 500 miljoonan euron tappioistaan tilivuoden kolmannella neljänneksellä. Finanssiongelmia helpottaakseen yhtiö on päättänyt sulkea 12 toimistoaan ja irtisanoa joka kymmenennen työntekijänsä... Lue lisää
Peliuutinen 04.02.2009 klo 15.03
NHL 09 -jääkiekkopelin Electronic Artsille luonut tiimi on viimeistelemässä 3 on 3 NHL Arcade -lätkää Xbox Live Arcadessa ja PlayStation Networkissa jaeltavaksi. Kyseessä on reilusti NHL 09:stä kevennetty versio, jossa painopiste on hauskalla pelat... Lue lisää
Peliuutinen 04.02.2009 klo 13.01
Scrawl on bongannut kolme uutta videota Electronic Artsin PC:lle, PS3:lle ja Xbox 360:lle kehittämästä The Godfather II -mafiapelistä. Pelin taktiseen toimintaan on panostettu ja uutta on niin kutsuttu Donin näkökulma, josta pääsee seuraamaan kaupu... Lue lisää
Peliuutinen 04.02.2009 klo 09.25
Saksalainen Dtp Entertainment aikoo julkaista Xbox 360:lle, PS2:lle, PC:lle ja Wiille 49Gamesin kehittämän kesäkisapelin, Summer Athletics 2009:n. Urheilukentällä päästään ottamaan muista atleeteista mittaa perinteisissä lajeissa pikajuoksusta kork... Lue lisää
Peliuutinen 03.02.2009 klo 22.03
Los Angelesissa kesäkuun alussa järjestettävä E3 Media and Business Summit on kerännyt parin vuoden hiljaisemman putken jälkeen jälleen kiinnostusta pelialan yrityksiltä. Tapahtuma kuihdutettiin kutsuvieraiden ja sisäpiirin pikkumessuiksi vuonna 20... Lue lisää
Peliuutinen 03.02.2009 klo 21.01
Kauhupelisarja Resident Evilin uusin osa kiinnostaa pelikansaa. Tämä käy ilmi pelin demon Xbox 360:llä saamasta huikeasta suosiosta. Kokeiluversio on ladattu jo 1,8 miljoonaan Xbox-konsoliin. Demo on nyt saatavilla myös PlayStation 3:lle ja latausv... Lue lisää
Peliuutinen 03.02.2009 klo 20.01
Bomberman-pelisarjan kehittäjä Hudson joutui ironian hampaisiin kun pelitalon tuotteiden heikkoon laatuun tympääntynyt asiakas lähetti yhtiöön pommiuhkauksia, kertoo Kotaku. Hudsonilla otettiin miehen uhkaukset varmaankin ensin huumorilla, mutta ku... Lue lisää
Peliuutinen 03.02.2009 klo 16.01
PlayStation 3:n odotetun räiskintäpelin Killzone 2:n demo saapuu Euroopan PlayStation Networkiin tämän viikon torstaina. Demo sisältää pelin ensimmäisen tehtävän kaksi ensimmäistä osiota sekä harjoitusosion, jolla pelaaja opetetaan Killzonen tavoil... Lue lisää
Peliuutinen 03.02.2009 klo 10.00
Electronic Arts on hankkinut oikeudet Robert Ludlumin kirjalliseen tuotantoon. Näihin oikeuksiin kuuluvat myös Jason Bournen seikkailuista kertovien kirjojen peliversioiden tuotanto. EA onkin Eurogamerin mukaan laittanut ruotsalaisen Starbreezen ty... Lue lisää
Peliuutinen 03.02.2009 klo 00.02
PlayStation 3:lle yksinoikeudella tulevassa Yakuza 3:ssa päästään pyörittämään omaa seuralaispalvelua, kuten aiemminkin uutisoitiin. Oman teehuoneen auvoisiin emäntiin päästään tutustumaan myös intiimimmin mm. Hot viewpoint –tilassa, jossa viettele... Lue lisää
Peliuutinen 02.02.2009 klo 23.45
Sonyn PlayStation 3 –konsolille kehittämässä PlayStation Home –virtuaalimaailmassa eletään mullistusten kautta. Järjestelmän on kerrottu pysyvän vielä pitkään beta- eli testivaiheessa ja tällä hetkellä myös maailman valvonta on varsin kokeellisella... Lue lisää
Peliuutinen 02.02.2009 klo 23.30
Torrentfreak uutisoi uudesta EU-lakialoitteesta, jolla pyritään jälleen kerran pistämään piraatit kuriin ja herran nuhteeseen. Aloitteen takaa löytyy 73-vuotias espanjalaissosialisti Manuel Medina Ortega, jonka mukaan nimetyssä Medina-raportissa ol... Lue lisää
Peliuutinen 02.02.2009 klo 22.59
Electronic Arts käytti tuoreinta Madden NFL 09 –peliään ennustamaan tämän vuoden Super Bowlin tapahtumia. Amerikkalaisen jalkapallon päätapahtumassa vastakkain olivat tällä kertaa Pittsburgh Steelers ja Arizona Cardinals. EA:n peli ennusti ottelun ... Lue lisää
Peliuutinen 02.02.2009 klo 22.45
Sonyn pelipuolen Euroopan johtaja David Reeves kertoo Eurogamerille yhtiön olevan Euroopassa erittäin hyvin konsolikilvassa mukana. Reeves lyttää Microsoftin puheet miljoonien konsoleiden välimatkasta Xbox 360:n eduksi ja toteaa PS3:n olevan tällä ... Lue lisää
Peliuutinen 02.02.2009 klo 22.35
Kauhutoiminta Resident Evil 5:ssä debytoi peliharrastaja Zack Scottin mukaan yksi pelihistorian hienoimmista kameratoiminnoista. Ohjaimen oikeaa liipaisinta painettaessa kamera nimittäin keskittyy melko suoraan pelissä päähenkilön apurina ryntäilev... Lue lisää
Peliuutinen 02.02.2009 klo 21.00
Eurogamerin mukaan Need for Speed: World Onlinea työstävä Black Box tekee myös toista NFS-peliä. Kaiken kaikkiaan NFS-sarjaan olisi työn alla siis neljä uutta peliä. Neljättä uutuus-NFS:ää kuvataan toimintapeliksi, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi j... Lue lisää
Peliuutinen 31.01.2009 klo 23.00
GamesRadar on koostanut taas listaa ja tällä kertaa sen aiheena on neljänkymmenen konsolin parhaat pelit. Jokaiselta listalla olevalta konsolilta on nimetty kaksi ehdotonta kuningasta. Kuinka moni on testannut niitä kaikkia? NES: Super Mario Bro... Lue lisää
Peliuutinen 31.01.2009 klo 19.00
Kotaku on tuonut maailman tietouteen järkyttävä havainnon, joka syössee monet Playstation 3:n omistajat turmion tielle. X-Blades -pelien kannet Japanissa ovat nimittäin eri konsolin omistajille erilaiset. X360-pelaajille kansi tarjoaa paljasta string... Lue lisää
Peliuutinen 31.01.2009 klo 15.00
Tältä näyttää ensimmäinen traileri X-Men Origins: Wolverine -pelistä, joka perustuu Hugh Jackmanin tähdittämään leffaan. Peliä työstää Raven Software. ... Lue lisää
Peliuutinen 31.01.2009 klo 11.06
Moneen kertaan huhuttu Guitar Hero -sarjan sivujuonne DJ Hero on nyt vahvistettu korkeimmalta taholta. Eurogamer raportoi Activision-Blizzardin Bobby Kotickin paljastaneen pelin talouskonferenssissa. "Meiltä on tulossa tuote nimeltä DJ Hero myöh... Lue lisää
Peliuutinen 30.01.2009 klo 22.01
Sony on kiistänyt kovasanaisesti maailmalla liikkuvien PSP2-huhujen oikeellisuuden. Joystiqin mukaan Sonyn huhunlyttäyksessä osumia sai myös huhua bluetoothin, kiintolevyn ja kosketusnäytön sisältävästä PSP2-käsikonsolista levittänyt, tunnettu peli... Lue lisää
Peliuutinen 30.01.2009 klo 21.03
Psyonix Studiosin vauhdikas Acrobatic Rocket-Powered Battle-Cars on PlayStation Networkin uusin ladattava peli. Fysiikanmallinnuksen kanssa leikittelevästä autopelistä on olemassa myös kokeiluversio, joten noin kahdeksan euron hintalappua ei tarvi... Lue lisää
Peliuutinen 30.01.2009 klo 20.03
Netissä toimivista casual-peleistään tunnettu PopCap on tuomassa jo julkaistun Bejeweled 2:n lisäksi muitakin pikkupelejä PlayStation Networkiin. Verkkopalveluun raivataan tietä tällä hetkellä ainakin Zumalle, Heavy Weaponille, Feeding Frenzylle ja... Lue lisää
Edellinen sivuSeuraava sivu

