Tuorein sisältö

Huippustriimaajat tienaavat huippusummia

21.05.2019 klo 18.00 | Luettu: 4782 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Viikonloppuna Wall Street Journalissa ilmestyneen jutun mukaan suosituimmille pelien livestriimaajille maksetaan jopa 50 000 dollarin tuntikorvauksia. Myös Kotaku uutisoi aiheesta ja heidän lähteensä vahvistivat alkuperäisessä jutussa olleet korvaukset. Kotakun pelialan lähteiden mukaan 50 000 dollaria tunnissa ei edes ollut isoin summa mitä olivat itse nähneet striimauksesta maksettavan.

Artikkelin mukaan isot julkaisivat kuten Take-Two, Electronic Arts, Activision Blizzard, ja Ubisoft maksavat säännöllisesti isoja summia suurimille Twitch-striimaajille, joiden tilaajamäärät lasketaan usein miljoonissa.

Viime vuosina ongelmana on kuitenkin ollut se, että striimaajat eivät aina erikseen ilmoita milloin heidän pelaamisensa on sponsoroitua, vaikka Yhdysvalloissa esimerkiksi viranomaiset kuten FTC ovat linjanneet että näin tulisi aina tehdä.

Joten seuraavan kerran kun tunnettu striimaaja tutustuu uuteen peliin ja hehkuttaa sitä maista taivaisiin, kannattaa suhtautua pienellä varauksella taustalla oleviin motivaatioihin.

Lähteet: Kotaku, Wall Street Journal

V2.fi | Mikko Seppänen
< Lautapelikierrätystä... Dark Pictures Anthol... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

21.05.2019 klo 18.28 2 tykkää tästä

"Tilaaja" -termiä ei kannata sekoittaa Twitchin subscriber -termiin vaan follower (seuraaja?) lienee se haettu tässä funktio. Ensimmäinen kun viittaa viiden euron kuukausimaksuun streamaajan asettamin eduin kun taas jälkimmäinen vastaa youtuben kanavatilausta.

Ei joo tullut mitenkään uutena tämä, nämä palkkiot ovat toki se ääripää, mutta pienemmätkin streamerit puhuvat suhteessa aika isoista palkkioista.
lainaa
Ezjorma

22.05.2019 klo 09.01

amisankka niminen kohtuullisen iso (suomen mittakaavassa) striimaaja on puhunut aikanaan tosi avoimesti mitä hänelle on tarjottu pelien striimaamisesta.
Tykkään hänen tyylistään, kun ei lähde kaikkiin diileihin mukaan ja viimeksi sponsoroidussa striimissä kertoi suoraan mistä pelissä piti ja mikä ärsytti.
Hänelle luvatut palkkiot taisi olla siinä noin 80-100€/tunti.
Kannattaa käydä kyseistä kaveria katsomassa. Tosi viihdyttävää katsottavaa.
www.twitch.tv/amisankka
lainaa
Kumikeijo2

22.05.2019 klo 09.03

amisankan striimejä on tullut katsottua noin 2 vuotta ja Ezjorma puhuu kyllä asiaa.
Minun mielestä yksi suomen viihdyttävimmistä!
lainaa
wvniowdfndck

23.05.2019 klo 09.18

aika lailla eri asiat oikeasti striimata neutraalina henkilona ja firman palkollisena. vahan sellanen klassinen ootko koyha vai myytko sielusi
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova