Tuorein sisältö

Pleikkari-pomo: Sony painottaa arvoa hinnan sijaan PlayStation 5:n kohdalla

14.06.2020 klo 17.35 | Luettu: 13448 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Sony Interactive Entertaimentin toimitusjohtaja Jim Ryan antoi haastattelun BBC:lle PlayStation 5 -konsolit paljastaneen ja pelejä esitellen tilaisuuden jälkeen, jossa kertoi vielä hieman tarkemmin firman ajatuksista koskien esimerkiksi tulevien laitteiden hintatasoa.

Vaikka PlayStation-pomo ei ollut vielä valmis kertomaan tulevien PS5-konsolien hinnasta tarkemmin, niin Ryan paljasti kuitenkin, että aikoo painottaa konsolin arvoa sen hinnan sijaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita uutta 599 dollars -meemin arvoista hintapaljastusta, sillä Ryan kuitenkin sanoo Sonyn haluavan saavan viimeaikaisen koronaviruspandemiasta johtuvan taloudellisen taantuman vuoksi laitteiden hinnan kohdalleen.

Haastattelussa Ryan myös kertoo, että syy levyasemattoman PlayStation 5 -version myymiseen on yhtiön halu tarjota asiakkaille vaihtoehto, varsinkin kuin monet pelaajat hankkivat nykyään pelinsä digitaalisesti. Kuitenkaan jälleen Ryan ei suostunut kertomaan tarkemmin minkälaista hintaeroa käyttäjät voivat odottaa konsoliversioiden välillä.

Ryan myös jatkoi haastattelussa PlayStation 5 -konsolin markkinoimista merkittävänä paradigman muutoksena, joka tulee johtumaan laitteen 3D-äänestä, uudesta ohjaimesta sekä SSD-levystä. Sonyn mukaan kaikki nämä ovat niin merkittäviä uudistuksia, että ne tulevat merkittävästi parantamaan aistittavaa pelikokemusta.

Se jääkö nämä aistilliset pelikokemukset pelkäksi markkinointipuheiksi emotion enginen tavoin nähtäneen myöhemmin tänä vuonna, kun PlayStation 5 julkaistaan.

Lähteet: Eurogamer, BBC

V2.fi | Mikko Seppänen
< EA vahvisti julkisuu... Guerrilla Collective... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (12 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

14.06.2020 klo 19.58 3 tykkää tästä

Ylihintainen vehje, niin kuin noi aina on aluksi. Parin vuoden päästä sitten on järkevämpi ostos kun pelejäkin on tehty enemmän ja saa alennuksella. ajat hankkivat nykyään pelinsä digitaalisesti. Kuitenkaan jälleen Ryan ei suostunut kertomaan ta
lainaa
FinnishHebrew

14.06.2020 klo 22.39 4 tykkää tästä

Pitäisi olla hinnan kannalta jo aika selvää mitä saa odottaa : Jos hinta olisi "hyvä", olisi se merkittävä tekijä millä sony mainostaisi ja hehkuttaisi playstationia. Salailu ja specsien kertominen kertoo vastakkaisesta linjasta.
lainaa
Cubisti

15.06.2020 klo 01.08

549€ arvaan ma. Digital only 449€.

Se on julkaisuissaan enemmän kuin PS4, mutta suhteessa vähemmän kuin PS3. En tiedä mikä on se juttu joka tekisi PS5stä pakollisen jutun sillä PS4>PS3>PS2>PS1 erot olivat selkeitä, mutta PS5=PS4 Pro muutoin kuin ”latausnopeudet ovat nopeammat”.

Pelit tekevät eron ja niitä odotellessa. En usko, että PS5 on kuitenkaan samanlainen menestys kuin PS4. Ainakaan alkuun. Kysykää GTA6:n julkaisussa uudestaan.
lainaa
ASKO78

Rekisteröitynyt 06.01.2017

15.06.2020 klo 07.11 4 tykkää tästä

Xbox Series X on selkeästi tehokkaamman näytönohjaimensa ansiosta paljon tehokkaampi.
Xbox:lle myös on mainio Xbox Game Pass jonka saa todella halvalla yhdessä Xbox Live Gold jäsenyyden kanssa kun ostaa netistä halvimmasta paikasta Xbox Game PAss Ultimate joka sisältää siis kumpaankin jäsenyydet. Ohjain myös Xbox:lla paljon parempi. Forza Motorsport paras realistisen suunnan autoilupelisarja joka selkeästi gran turismoa parempi ja Forza Horizon taas muuten vain hauskin autopelisarja pelata jolle playstation puolen motorstorm jää kilometri kaupalla. Halo paras konsoli FPS peli jonka tasolle killzone ei pääse lähellekkään. Syksyllä pamahtaa parhaan lentosimulattorisarjan uusin osa 2020 vuosikausien tauon jälkeen. Kaikki nämä ja monet muut huippu MS:n pelit tulee heti julkaisussa myös Game Pass saataville.
Muokannut: ASKO78 15.06.2020 klo 07.12 lainaa
ASKO69

15.06.2020 klo 07.33 1 tykkää tästä

ASKO78 kirjoitti:
Xbox Series X on selkeästi tehokkaamman näytönohjaimensa ansiosta paljon tehokkaampi.
Xbox:lle myös on mainio Xbox Game Pass jonka saa todella halvalla yhdessä Xbox Live Gold jäsenyyden kanssa kun ostaa netistä halvimmasta paikasta Xbox Game PAss Ultimate joka sisältää siis kumpaankin jäsenyydet. Ohjain myös Xbox:lla paljon parempiparhaanlentosimulattorisarjan uusin osa 2020 vuosikausien tauon jälkeen. Kaikki nämä ja monet muut huippu MS:n pelit tulee heti julkaisussa myös Game Pass saataville.


XBOX Series X ei todellakaan ole "tehokkaampi kuin PS5". Jos luulet että XBOX on tehokkaampi, sillä sen näytönohjain pystyy noin 2 terafloppiin/s enemmän kuin PS5 niin olet hyvin erehtynyt. Tuo on kuin väittäisi että 600hv rekka pakosta päihittää 120hv auton kisassa, sinä et ota huomioon muita tekijätöitä, kuten rekan painoa ja muotoa. Teraflopit eivät edusta laitteen tehoa, ollenkaan.
lainaa
JayeizH

Rekisteröitynyt 06.08.2007

15.06.2020 klo 11.02 3 tykkää tästä

No kyllä se flopsit aika hyvin laitteen tehoa edustaa. Se kertoo kuinka monta liukulukulaskua tehdään sekunnissa, niin se kertoo voimasta aika paljon. Ero on reipas PS4:n verran.

Toki kehitys ja pelien pyöriminen on monimutkaisempia asia kuin tehot tai yksi luku eli on asioita jotka vaikuttavat peliin muuten kuten kehitystyökalut ja SSD:n nopeus jne. SSD tosin on niin uusi komponentti että PS5 vs. XSX SSD tehojen konkreettinen ero jää nähtäväksi.
Mutta SSD:n lisäksi eroja arkkitehtuurissa tai laitteissa yleensä on todella vähän. X360 ja PS3 aikaan lukujen suora vertailu oli kyseenalaisempaa, koska arkkitehtuurit olivat täysin erilaisia. Mutta PS5 vs XSX... Ne ovat täysin samanlaisia laitteita. Tällöin luvuista tulee entistä vertailukelpoisempia. Kyseessä ei siis ole rekka ja auto, vaan kaksi rekkaa.
Mutta kuten sanoin, SSD:n nopeus eroista tulevat seuraukset ovat hiukan pimennossa. PS5:n Rachet&Clank demo antoi käytönnön näytettä joka ei olisi mahdollista normi kovalevyllä, mutta olisiko se mahdollista XSX:n SSD:llä? Se jää nähtäväksi.
Muokannut: JayeizH 15.06.2020 klo 11.04 lainaa
SeppoN

15.06.2020 klo 11.09 5 tykkää tästä

Xbox vs Pleikkari. Sonylla on Spider-Man = Sony wins, case closed. Teraflopseilla ei ole mitään merkitystä jos en voi pelata niitä pelejä mitä haluan. Microsoft ei ole näyttänyt (vielä) mitään mikä saisi minut hankkimaan xboxin.
lainaa
Pingiini

15.06.2020 klo 12.18 2 tykkää tästä

SeppoN kirjoitti:
Xbox vs Pleikkari. Sonylla on Spider-Man = Sony wins, case closed. Teraflopseilla ei ole mitään merkitystä jos en voi pelata niitä pelejä mitä haluan. Microsoft ei ole näyttänyt (vielä) mitään mikä saisi minut hankkimaan xboxin.


Itse oon kyllä samaa mieltä siinä, että Playstationin yksinoikeuspelit, kuten Spider Man, on Sonyn paras puoli, koska ne on vaan niin hyviä pelejä.
Mutta XboxSX houkuttelee myös, koska Xboxilla oon pelannut niin pitkään. Ps4 Slimin ostin pari vuotta sitten exclusiveja varten, mutta muihin peleihin käytän Xbox one x:ää aika lailla tehon ja tottumuksen takia.

En tiedä yhtään kumpaan koneeseen kallistun ensin.
lainaa
Konsolivihaaja

15.06.2020 klo 15.37 5 tykkää tästä

Pc on paras
lainaa
Konsolivihaaja

15.06.2020 klo 15.43 1 tykkää tästä

Eikä sitä voida kiistää
?????
lainaa
Herpy

15.06.2020 klo 15.54 1 tykkää tästä

ASKO78 kirjoitti:
Xbox Series X on selkeästi tehokkaamman näytönohjaimensa ansiosta paljon tehokkaampi.
Xbox:lle myös on mainio Xbox Game Pass jonka saa todella halvalla yhdessä Xbox Live Gold jäsenyyden kanssa kun ostaa netistä halvimmasta paikasta Xbox Game PAss Ultimate joka sisältää siis kumpaankin jäsenyydet. Ohjain myös Xbox:lla paljon parempi. Forza Motorsport paras realistisen suunnan autoilupelisarja joka selkeästi gran turismoa parempi ja Forza Horizon taas muuten vain hauskin autopelisarja pelata jolle playstation puolen motorstorm jää kilometri kaupalla. Halo paras konsoli FPS peli jonka tasolle killzone ei pääse lähellekkään. Syksyllä pamahtaa parhaan lentosimulattorisarjan uusin osa 2020 vuosikausien tauon jälkeen. Kaikki nämä ja monet muut huippu MS:n pelit tulee heti julkaisussa myös Game Pass saataville.
Hauska mainospuhe, lulz.
lainaa
Röiukko

15.06.2020 klo 17.51 1 tykkää tästä

Pc.llä pelataan jatkossakin kaikki muu paitsi ps5 yksinoikeudet.
Paskoja ja hitaita köyhien laitteitahan noi on.
Kunnon pc pieksee ne aina.
Toivotaan, että saadaan uusi god of war ja mahdollinen last of us 3!
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova