Tuorein sisältö

Cyberpunk 2077 on myynyt arviolta jo yli 13 miljoonaa kappaletta - palautuksista huolimatta

23.12.2020 klo 20.15 | Luettu: 6947 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



CD Projekt Redin mukaan huolimatta pelin ontuvasta teknisestä toteutuksesta, digitaalisen version poistumisesta PlayStation Storesta ja ennennäkemättömän laajennetusta rahojen palauttamisesta on Cyberpunk 2077 onnistunut arviolta myymään jo 13 miljoonaa kappaletta.

Tieto myyntimääristä löytyi CD Projektin eilen sijoittajille julkaisemasta tiedonannosta, jossa myyntilukuun lukuun on huomioitu myös julkaisijan "Help Me Refund” -kampanjan myötä palautuneet pelit. Kyseessä on toki vasta jälleenmyyjiltä ja digitaalisista kauppapaikoista saatuun tietoon perustuva arvio myyntiluvuista mutta luku tuskin tulee muuttumaan tästä.

Ottaen huomioon, että Cyberpunk 2077 myi jo ennakkoon 8 miljoonaa kappaletta, niin se on onnistunut kymmenessä päivässä myymään yli viisi miljoonaa kappaletta lisää.

Etenkin pelin teknisen toteutuksen ulkopuolelta tarkasteltuna, vaikuttaa hyvinkin siltä, että kyseessä on kuitenkin myyntihitti ja taloudellisesti kannattava sellainen, sillä pelijulkaisija CD Projekt kertoi jo pelkän ennakkomyynnin kattaneen pelin kustannus- ja markkinointikulut.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Tammikuun kultainen ... Vietä joulua kaverei... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (14 viestiä)

jördis

23.12.2020 klo 20.55 10 tykkää tästä

miten noin huonoa peliä voidaan myydä?
lainaa
VoihanV

23.12.2020 klo 21.27 7 tykkää tästä

Refund vetämässä gogissa, jostain syystä ruuhkaa.. Luokaton peli Witcher3 jälkeen.
lainaa
awryj

23.12.2020 klo 21.59 3 tykkää tästä

Ihan kuin ihmiset olisi unohtaneet, kuinka bugisia Witcherit oli ennen kaikkia pätsejä. Perus CDPR meininki.
lainaa
Bub

23.12.2020 klo 22.14 6 tykkää tästä

awryj kirjoitti:
Ihan kuin ihmiset olisi unohtaneet, kuinka bugisia Witcherit oli ennen kaikkia pätsejä. Perus CDPR meininki.

No ei nyt ihan perus meininkiä ole vetää peli myynnistä julkaisun jälkeen.
lainaa
awryj

23.12.2020 klo 22.26 1 tykkää tästä

Bub kirjoitti:
awryj kirjoitti:
Ihan kuin ihmiset olisi unohtaneet, kuinka bugisia Witcherit oli ennen kaikkia pätsejä. Perus CDPR meininki.

No ei nyt ihan perus meininkiä ole vetää peli myynnistä julkaisun jälkeen.

Vähän erilaiset mittasuhteet saanut tämä peli jos verrataan kuinka nopeasti tätä on myyty. Jos ykkös Witcheriä olisi myyty samalla tahdilla ja sosiaalisessa mediassa olisi ollut samanlainen lynkkaus-mentaliteetti (tai jos sosiaalinen media olisi edes ollut silloin läheskään samaa kokoluokkaa), niin tuskin olisi ollut kovin erilainen lopputulos.
lainaa
OrkkuSeppo

23.12.2020 klo 23.53 12 tykkää tästä

Pelijonnet ne jaksaa valittaa. Ikuisia valittajia. Sitten ihmetellään kun ei olla pillua saatu vielä nelikymppisenäkään.
lainaa
Bub

24.12.2020 klo 01.08 1 tykkää tästä

awryj kirjoitti:
Bub kirjoitti:
awryj kirjoitti:
Ihan kuin ihmiset olisi unohtaneet, kuinka bugisia Witcherit oli ennen kaikkia pätsejä. Perus CDPR meininki.

No ei nyt ihan perus meininkiä ole vetää peli myynnistä julkaisun jälkeen.

Vähän erilaiset mittasuhteet saanut tämä peli jos verrataan kuinka nopeasti tätä on myyty. Jos ykkös Witcheriä olisi myyty samalla tahdilla ja sosiaalisessa mediassa olisi ollut samanlainen lynkkaus-mentaliteetti (tai jos sosiaalinen media olisi edes ollut silloin läheskään samaa kokoluokkaa), niin tuskin olisi ollut kovin erilainen lopputulos.

Voi sitä selitellä miten haluaa mutta kyllä se kertoo jo jotain että peli oikeasti otetaan pois myynnistä. Ei tule yhtäkään vastaavaa tapausta mieleen.
lainaa
MenkääTöihinKöyhät

24.12.2020 klo 01.42 4 tykkää tästä

Persaukiset konsoliluuserit itkee ja itsellä jo yli 60h cyberpunkkia takana pc.llä.
Menkää töihin, ostakaa kunnon pc ja lopettakaa se vinkuminen, kun uusi peli ei toimi vanhalla leivänpaahtimella.
lainaa
Wishhad

24.12.2020 klo 02.01 2 tykkää tästä

Hauska lukea näitä kommentteja missä ihmiset ulisevat jostain "flopista". Peli on bugeistaan huolimatta ainakin omaan makuun 4/5 (Yli 80h kellossa). mutta en pelaakkaan millään roskakonsoleilla. :)
lainaa
maker

24.12.2020 klo 10.43 5 tykkää tästä

vuosisadan floppipeli on myynyt hyvin vaikka peli on täynnä bugeja.kertoo enemmän ostajista kun se että on hyvä peli.peli tullaan muistamaan floppina.todella ylihypetetty peli ei voi muuta sanoa.
lainaa
hito

24.12.2020 klo 10.55 3 tykkää tästä

ei varmaan kukaan ostaisi uutta autoa jos olisi noin rikkäinen mitä cyperpunk 2077 peli on.
lainaa
T4hv00

24.12.2020 klo 13.33 5 tykkää tästä

Heh, viimeiset viisi vuotta finninaamanörtit on hehkuttanu miten hyvä peli sieltä tulee. Nyt sieltä tuli sitten lemuava paskakasa. Toivottavasti petyitte. Hyvää joulua
lainaa
Jonistus

24.12.2020 klo 15.27

Mielenkiintoisia reaktioita. Itse vastustan ehdottomasti enakkotilauksia, mutta videoiden ja arvioiden perusteella kokeilin stadian kautta ja toimii hyvin. Jopa ennen patcheja. Joo, bugeja on, mutta itelle ei ole tullut vastaan mitään game breakingiä, niinkuin esim skyrimissä tuli ainakin vuosi julkaisun jälkeen vielä ja hyvältä peliltä on vaikuttanut.

Mutta kyllä ovat varmasti tienneet, että ei ole valmis ainakaan vanhemmalle konsolisukupolvelle ja ihan rahan takia julkaistu niille paskaa, jos joku ei peruisi ostostaan.
lainaa
wsgegerg435345

26.12.2020 klo 03.05

Kanadalainen deusexsaippuaooppera wannabe syndicate, detroit became human. Blaahh where is AI? Vain modaajat voi tuoda sisältöä tähän peliin.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova