Tuorein sisältö

Huhu: Uudelleensuunniteltu PlayStation 5 lähtee tuotantoon ensi vuonna

07.05.2021 klo 12.15 | Luettu: 3772 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Huhut kertovat Sonyn suunnittelevan PlayStation 5 -konsolin päivittämistä. Uudenlainen konsoli lähtisi tuotantoon ensi vuoden aikana, ja parhaimmillaan se olisi kuluttajien käsissä jo loppuvuodesta.

DigiTimes-julkaisun mukaan Sony suunnittelee muutosta konsolin suorittimeen. Tällä hetkellä PS5:n sisuksissa pauhaa AMD:n valmistama 7 nm. Jos suunnitelmat toteutuvat, jatkossa konsoliin laitettaisiin puolikustomoitu AMD 6 nm CPU -suoritin. Tietojen mukaan suorittimen vaihto ei vaikuttaisi suorituskykyyn tai ulkomuotoon, vaan laskisi kustannuksia ja tuottaisi näin ollen Sonylle enemmän rahaa katteen parannuksen johdosta.

Huhtikuussa VGC kertoi, että Sonyn Hiroki Totoki oli paljastanut, että Sony haluaisi nostaa PlayStation 5:n toimitusmääriä, mutta se vaatisi komponenttiratkaisuja tai laitteen uudelleensuunnittelua.

Muun muassa uudet konsolit ja näytönohjaimet ovat pitkään kärsineet komponenttipulasta, joka on vaikuttanut muun muassa siihen, kuinka paljon laitteita on saapunut kuluttajille ostettavaksi.

Lähde: Gamespot







V2.fi | Miia Lyyra
< Pian pelaajat voivat... RiMS Racingin vauhdi... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Lepakkomies

07.05.2021 klo 17.25

Does it come in black?
lainaa
Kalle

07.05.2021 klo 18.13

Tällä hetkellä prossu on vielä 7 nm.
lainaa
Cubisti

07.05.2021 klo 22.42

Ostaisin jos saisin. Mihinkään osto-oikeus lottoon en lähde mukaan
lainaa
miialyyra

Moderaattori

Rekisteröitynyt 15.05.2017

08.05.2021 klo 13.27

Kalle kirjoitti:
Tällä hetkellä prossu on vielä 7 nm.


Moikka. Kiitos huomiosta. Näin on. Tieto korjattu uutiseen.
lainaa
ponttoonilaituri

11.05.2021 klo 02.45

Epäonnistuneen laitteen palautus takaisin piirustuspöydällä ei varmastikaan ole idea huonoimmasta päästä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova