Tuorein sisältö

Overwatchin lehmipoika McCree tunnetaan ensi viikosta lähtien nimellä Cole Cassidy

23.10.2021 klo 11.00 | Luettu: 2523 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Blizzard ja useat sen työntekijöistä joutuivat aiemmin tänä vuonna kohun keskellä, kun Kalifornian osavaltio haastoi pelifirman oikeuteen syrjintää ja seksuaalista häirintää vilisevästä työkulttuurista. Tämän seurauksena firmasta on lähtenyt useita sen pitkäaikaisia työntekijöitä ja pelinkehittäjä on myös siivonnut useista peleistä häirinnästä tai epäasiallisestä käytöksestä syytettyjen kehittäjien mukaan nimettyjä pelihahmoja.

Yksi näistä hahmoista oli muun muassa Diablo 4:n pääsuunnittelijana toimineen Jesse McCreen mukaan nimetty Overwatch-pelin saman niminen niminen cowboy. Overwatch Leaguen selostajat lopettivat ensin hahmon nimen käyttämisen ja vain hieman tämän jälkeen Blizzard ilmoitti virallisesti vaihtavansa hahmon nimen.

Nyt Overwatchin virallinen Twitter-tili on paljastanut, että lokakuun 26. päivä julkaistavasta päivityksestä lähtien hahmo tullaan pelissä tuntemaan nimellä Cole Cassidy. Uusi nimi voi hyvinkin olla viittaus legendaariseen lainsuojattomaan Butch Cassidyyn mutta toistaiseksi jää nähtäväksi aikooko pelinkehittäjä antaa pelissä itsessään jonkinlaisen narratiivisen perustelun nimenmuutokselle.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Nintendon kehutun sö... Huhujen mukaan suoma... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

fbosnfhrnsks

23.10.2021 klo 13.02 1 tykkää tästä

joo butch olikin mallikansalainen
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

23.10.2021 klo 13.30 1 tykkää tästä

Ei tuo uusi nimi huono ole.
lainaa
Joni

24.10.2021 klo 16.53

Blizzard tarjoaa myös ilmaisen Battletag -nimen vaihton tämän takia: https://playoverwatch.com/en-us/news/23739199/limited-time
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova