Tuorein sisältö

FIFA 23 kompuroi jo ennen julkaisua - palvelimet kaatuivat ruuhkan vuoksi ja suosittu Ultimate Team -pelitila ei ollut pelattavissa

27.09.2022 klo 20.35 | Luettu: 492 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Tämän vuoden FIFA 23 -pelin ennakkojulkaisu ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti ja useat Ultimate Edition -version ostaneet pelaajat ovat kertoneet sosiaalisessa mediassa ongelmista päästä pelaamaan pelin suosittua Ultimate Team -pelitilaa sekä PlayStation- että Xbox-alustoilla.





Ilmeisesti kyseiset ongelmat johtuvat pelin Early Access -pääsyn valtavasta suosiosta, jota pelin palvelimet eivät ole yksinkertaisesti kestäneet. Myös EA on itse noteerannut palvelinongelmat ja selvittää niitä parhaillaan Twitterissä julkaistun viestin mukaan.



Tämän vuoden FIFA 23 tulee olemaan pelijulkaisija EA:n ainakin toistaiseksi viimeinen FIFA-nimen alla julkaisema jalkapallopeli

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä vaikuttaako ensi vuonna tapahtuma nimenvaihto pelin suosioon, joka ainakin early access -suosion perusteella on yhä suurta vaikka kritiikki pelin Ultimate Team -pelitilaa ja sen lootbox-mekaniikkoja kohtaan onkin kasvanut viime vuosina.

FIFA 23 tullaan julkaisemaan virallisesti perjantaina 30. päivä syyskuuta ja pelin pelaajamäärät kasvavat silloin varmasti entisestään, joten nähtäväksi jääkin tuleeko peli kärsimään entistä enemmän ongelmista silloin vai saako EA pelin palvelimet kuntoon siihen mennessä.

Lähde ja kuvat: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Take-Two pisti sopim... Rajalla tavataan! Su... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova