Tuorein sisältö

PlatinumGamesin moderneille alustoille paluun tehnyt kulttiklassikko Wonderful 101 sai lisää ilmaista pelattavaa

20.05.2023 klo 19.00 | Luettu: 972 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Japanilainen pelinkehittäjä PlatinumGames toi takaisin alun perin vuonna 2013 Wii U -konsolille julkaistun The Wonderful 101 -pelin pari vuotta sitten onnistuneen Kickstarter-kampanjan avustuksella ja nyt pelistudio on julkaissut peliin yhtenä Kickstarter-lisätavoitteena olleen "Luka's First Mission" DLC:n.

Ladattava sisältö on muuttanut nyt nimensä After School Heroksi ja ilmestyy kahdessa osassa mutta kyseinen lisäsisältö on kuitenkin täysin ilmainen, joten pelin PlayStation-, PC- tai Nintendo Switch -alustoille hankkineet voivat ladata sen välittömästi pelattavaksi.

Pelitilassa pelaajat saavat ohjattavakseen uuden Luka-nimisen hahmon ja lisäsisällön voi pelata läpi, joko tarinallisessa Arcade-pelitilassa tai Challenge-pelitilassa, jossa pelaajat voivat valita oman pelihahmonsa etsiäkseen kentistä piilotettuja pelialueita.

Pitkään pelaajien ei myöskään tarvitse After School Hero Part 2:sta odottaa, sillä PlatinumGames ilmoitti sen ilmestyvän jo ensi viikon perjantaina eli toukokuun 26. päivä.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Blizzard peruu Overw... Powerwash Simulator ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Einarinari

21.05.2023 klo 04.36 2 tykkää tästä

Wii U. Ei Wii.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

21.05.2023 klo 18.49

Einarinari kirjoitti:
Wii U. Ei Wii.


Korjasin tämän, kiitos.

-se toinen Mikko
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova