Tuorein sisältö

Johnny English rikkoi Kotirauhan Suomessa

24.10.2011 klo 19.30 | Luettu: 3110 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Johnny English - Uudestisyntynyt on huippuvauhdissa Suomessa ja muuallakin maailmassa Yhdysvaltoja lukuunottamatta. Rowan Atkinsonin tulkitsema törttöilevä agentti on kiinnostanut jo lähes 140 000 suomalaista. Leffa tulee olemaan ylivoimaisesti katsotuin vaihtoehto myös ensi viikonloppuna, V2.fi rohkenee ennustaa.

Päättyneen viikonlopun katsotuin uutuus oli ohjaaja Aleksi Mäkelän jännärimäisiä tunnelmia tavoitteleva draama Kotirauha. Samuli Edelmann on Sami, joka kiroilee komeasti konkurssikypsän rakennusfirmansa raunioissa. Kriitikot eivät erityisemmin ole kiitelleet tarinaa, joka ei tiedä mitä olla: loppuvaiheen älyttömiä juonenkäänteitä on paheksuttu.

Kotirauhan kanssa lähes tasapeliin päätyi sadastuhannes versio klassikkotarinasta Kolme muskettisoturia. Kolmiulotteinen, steampunk-vaikutteilla höystetty humpuukiseikkailu Resident Evil -saasteen ohjaajalta ei kriitikoiden lempilapsi ole. Vain aivonsa narikkaan unohtaneet ovat kuvailleet teosta meneväksi ajanhukaksi.

Ensi-iltansa sai myös flunssakauden draamajännäri Tartunta. Ohjaaja Steven Soderbergh on rakentanut uskottavan ja kypsän elokuvan huippuvaarallisesta, nopeasti koko planeetalle leviävästä viruksesta. Useimmat kriitikot ovat jännittäneet kovasti ja sännänneet pesemään käsiä ennen kiitossanojen naputtelua.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija / Elokuva / (Katsojia viikonloppuna) / [Katsojia yhteensä]

1. Johnny English - Uudestisyntynyt (Johnny English Reborn) (43 415) [137 343] - arvostelu
2. Kotirauha (7 961) [7 961] - arvostelu
3. Kolme muskettisoturia (The Three Musketeers) (7 274) [7 274] - arvostelu
4. Smurffit (The Smurfs) (6 783) [123 598] - arvostelu
5. Tartunta (Contagion) (5 334) [5 334] - arvostelu
6. Iho jossa elän (La piel que habito) (4 220) [12 178] - arvostelu
7. Le Havre (3 890) [85 885] - arvostelu
8. Nalle Puhin elokuva (Winnie the Pooh) (3 744) [47 598] - arvostelu
9. Drive (2 873) [21 710] - arvostelu
10. Syvälle salattu (2 514) [26 679]

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Epänormaali agentti ... Unkari aikoo rahoitt... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

25.10.2011 klo 00.13

Oli kyllä hieman väsyneen oloinen tuo JE-R... Muskettisoturit voisi jossain välissä käydä vilkaisemassa
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova