Tuorein sisältö

Ei pentele - Spider-Manin tädillekin oma elokuva?

11.11.2014 klo 17.55 | Luettu: 6277 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Nyt se tapahtui. Spider-Man-huhut ovat virallisesti menettäneet uskottavuutensa.

Vaikka aprillipäivään on puoli vuotta, sivusto Latino Review väittää kuulleensa, että Peter Parkerin May-tädille suunnitellaan omaa elokuvaa. Sisäpiirilähteistään tunnettu sivusto painottaa olevansa vakavissaan.

Elokuva on tämänhetkisen suunnitelman mukaan esiosa, joka kertoo mitä Maylle kuului ennen kuin hän päätyi sukulaispoikansa huoltajaksi. Elokuva on vakoilutarina, joka lähtee tavoittelemaan Mad Men -sarjan tunnelmia. Sarjakuvat eivät tue tällaista suunnitelmaa.

Huhut ja viralliset tiedot maalaavat yhdessä oudon kuvan team Sonyn järjenjuoksusta.

Vaikuttaa siltä, että Sony pettyi The Amazing Spider-Man 2:n lipputuloihin ja haluaa ajatella asioita rauhassa (sarjan kolmas osa lykkääntyy). Toisaalta vaikuttaa siltä, että Sonylla on kiire aloittaa kaikki alusta (superkonnien leffa The Sinister Six on virallistettu; huhujen mukaan se esittelee uudenlaisen Spider-Manin). Toisaalta Sony vaikuttaa innostuneelta ja/tai epätoivoiselta (viimeksi oli puhetta lähes tuntemattomien naispuolisten sivuhahmojen yhteisseikkailusta - ja tänään puhumme täti Maysta).

Lähde: Latino Review

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Star Wars -firman St... Rocky-aiheinen nyrkk... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

fispafdv

11.11.2014 klo 22.22

Ahaa vai uudenlainen Spiderman taas? Saako Garfieldkin jo monoa? Tämähän on jo ihan kuin sarjakuvissa kun mitään linjaa ei osata valita

Tässä vaiheessa mielenkiintoisin vaihtoehto olis kyllä kloonitarina jossa Mcguire ja Garfield kohtaavat toisensa
lainaa
Maguire

11.11.2014 klo 23.51 2 tykkää tästä

Sony voisi suosiolla luovuttaa/myydä Spider-Manin oikeudet takaisin Marvelille niin saataisiin Hämiskin mukaan Avengers elokuviin ja samaan elokuvauniversumiin. Se olisi hahmon kannalta paras vaihtoehto.
lainaa
jfpsijpif

12.11.2014 klo 01.03 1 tykkää tästä

Maguire kirjoitti:
Sony voisi suosiolla luovuttaa/myydä Spider-Manin oikeudet takaisin Marvelille niin saataisiin Hämiskin mukaan Avengers elokuviin ja samaan elokuvauniversumiin. Se olisi hahmon kannalta paras vaihtoehto.


Myöhäistä on, ja sitä paitsi Hämis olisi ihan cameotäytettä Rautamiesten ja Hulkien vs Thanos tarinassa. Parasta keskittyä luomaan vaan Hämikselle oma saaga kun kerran fanipohjaa ja materiaalia löytyy. Tarvitaan vaan joku jolla on vähän pidemmälle ulottuvaa visiota ja taustalle porukkaa jotka eivät vedä mattoa heti ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen mattoa alta.

Mutta kuitenkin on varmaan parasta että Hämis huilaa jonkin aikaa. Garfieldinkin sarja sai ihan älyttömästi lokaa niskaansa jo pelkästään siitä että Raimin sarjasta on niin vähän aikaa

Ehkä Hämiksen aika tulee siinä vaiheessa kun Avengers kolme on valmistunut. En jaksa uskoa että mitään (järkevää) Avengers nelosta tulee ja jos Downey Jr. sun muut ovat lähteneet muihin projekteihin niin siinä vaiheessa Hämis, Fantastic Four ja muut voisivat tulla tilalle paikkaamaan tyhjiötä
lainaa
iojfsdio

14.11.2014 klo 15.44

Avengers Infinity Gauntletin jälkeen voisivat kyllä keskittyä jonkinlaiseen Marvel Knights-viritelmään. Hämis, Fantastic Four ja X-Menin hemmot ovat muutenkin aika paljon yhteistyössä/riidoissa. Siihen vielä Ghost Rider, Blade, Moon Knight yms niin tulevaisuus vuoteen 2030 on taattu

Kyklooppi ja Herra Fantastinenkin saattaisivat saada arvoisensa roolin ryhmän johtohahmoina. Ja koska tämä Avengers-sarja ei näköjään toteuta minkäänlaista Masters of Evil-skenaariota niin Doctor Doom, Magneto, Green Goblin, Mephisto ja Dracula pahan liigan johtohahmoina aiheuttais aikamoisen nerdgasmin
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova