Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: Robert De Niro on hauska kuin Jokeri

24.08.2018 klo 16.00 | Luettu: 2123 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 5 tuntia elokuvaan
Koomikkojen kuningas

Vain Yle Teemalla.

Robert De Niro on mukana ensi vuonna valmistuvassa Jokeri-elokuvassa, jonka esikuvia ovat De Niron ja Martin Scorsesen klassikot, kuten Taksikuski ja Koomikkojen kuningas. De Niroa ja Jokeria yhdistää se, ettei kumpikaan ole kaksinen koomikko kovasta yrityksestä huolimatta. 80-luvulla se oli homman pointti. Koomikkojen kuningas on musta komedia, jonka vihaisuus ja katkeruus stressasivat tekijöitä.

De Niron näyttelemä epäonninen stand-up-koomikko uskoo onnen viimein potkaisseen, kun talk-show-isäntä puhuu hänelle. Hän on kuitenkin harhainen mies, jonka kuvitelmat suuruudesta sekoittuvat todellisuuteen ja tekevät hänestä vaarallisen. Jokeri on samassa jamassa The Killing Joke -sarjakuvan tarjoamassa taustatarinassa, josta noin kaikki Jokeri-leffat väittävät inspiroituneensa. On jännittävää nähdä, miten Jokeri-leffa yhdistelee vanhaa, kun sille on tarjolla melkeinpä valmis resepti.

De Niro oli Oscarinsa voittanut, kun hän vuosituhannen vaihteessa keksi virallisen komediailmeensä, jossa naaman yläosa on stressaantunut, mutta hitusen avonainen suu on mutrussa siten, ettei hän vaikuta olevan vakavissaan. En osaa imitoida ketään muuta, mutta kun levittelen käsiä ja sanon "mööö... plöö...", kaikki napsauttavat sormia ja sanovat: "De Niro". Jos Scorsese ja Coppola olisivat jostain syystä olleet sokeita De Niron lahjakkuudelle ja hän olisi keskittynyt komediaan jo 70-luvulla, Jokeri olisi tositarina.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sara Forsbergin eli ... Seann William Scott ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova