Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: perunoita ja kakkaa - vuoden 2015 paras komedia!

25.08.2018 klo 16.00 | Luettu: 1058 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 5 tuntia elokuvaan
Yksin Marsissa

Vain Subilla.

Golden Globes -gaalan idea on jalo: jäykistelyt ja hassuttelut kilpailevat eri kategorioissa. Musikaalit niputetaan komedioiden joukkoon, ovathan vakavat moiset (kuten Globes-voittaja Les Misérables) harvinaisia. Olisi vielä loogisempaa löytää tapa ilmaista, että realistiset elokuvat kilpailevat keskenään ja kärjistetyt tarinat ovat toinen kategoria? Kuvitteellisen muutoksen jälkeen Yksin Marsissa kuuluisi yhä vakavalle puolelle. Leffa on sci-fiä, mutta uskottavuus on homman pointti: Marsiin jäävä astronautti ei piekse ufoja, vaan koettaa hyödyntää ulosteitaan perunoiden kasvatuksessa.

Yksin Marsissa on virallisesti vuoden 2015 paras komedia (tai musikaali) ja Matt Damon on vuoden 2015 paras koomikko (tai steppaava kultakurkku; ei voi tietää). Kohua seurasi sääntömuutos, jonka mukaan humoristisen pohjavireen omaava draama on draama. Hollywoodissa ei opita, vaan seuraavassa Oscar-gaalassa nähdään "Suositun elokuvan" kategoria: säännöt ovat määrittelemättä, mutta teineille ja pässeille keksittiin koukku, joka superovelasti nimettiin tähän muotoon sen sijaan, että genre-elokuvia oikeasti pyrittäisiin kunnioittamaan.

No, Donald Glover kompastui oikeasti ja otos jätettiin leffaan. Taru sormusten herrasta tulee puheeksi palaverissa, jossa on aito Boromir eli mr. Sean Bean. Ja sitten, juu. Damonin nyyhkimiskohtaus on niin hyvä, ettei ohjaaja Ridley Scott taaskaan vaatinut toista otosta: Scottin tehokkuus on hassua, koska hän on vanha? Neil DeGrasse Tysonin mukaan leffa on tosi realistinen ja häntä on aina hauska katsoa. Heh heh heh!


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rakkautta Bring Me T... Star Wars: Episodi I... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

53412

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova