Tuorein sisältö

Tänään tv:ssä: 90-luvun megasci-fi koettaa muuttua Star Warsiksi

01.12.2018 klo 16.40 | Luettu: 1099 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Enää 4 tuntia ja 20 minuuttia elokuvaan
Independence Day - uusi uhka

Vain Subilla.

Independence Day oli murskaavan ylivoimaisesti vuoden 1996 suosituin elokuva ja iso juttu kakaroille, joille joku Salaiset kansiot oli yksinään yhtä tärkeä kuin A-luokan hittisarjojen pino on nykyään. 20 vuotta on tovi ja jatko-osaan mennessä suosiosta oli sulanut 66-75% inflaation huomioiden. Uusi uhka hävisi lippuluukuilla mm. taidemusikaalille ja kiinalaiselle merenneitokomedialle.

Dean Devliniltä tilattiin kakkosen käsikirjoitus heti, mutta hän palautti rahat, kun hän ei keksinyt mitään järkevää. Sukupolvea myöhemmin hän ja ohjaaja Roland Emmerich innostuivat uudesta ideastaan, ja sehän on se, että kun avaruusolennot hyökkäävät vielä naurettavamman kokoisella kipolla ("sillä on painovoima!"), jää kiiltokuvapentujen tehtäväksi pelastaa päivä ja alustaa jatko-osaa, jonka filmaamista yhteen putkeen harkittiin. Sitä ei tule. Idean puolustukseksi on sanottava, että se olisi voinut olla omanlaisensa leffasarja, jossa katastrofielokuva perustelee ihmiskunnan asenteen, tiivistyneen yhteistyön ja kehittyneen teknologian, ennen kuin ihmiset matkaavat tähtiin sotimaan ja tapaamaan erilaisia kansoja.

On sekin ihan kivaa, kun tuttu vanha juutalainen ukko kaahaa koulubussilla avaruusmörköjä karkuun tärkeämpien hahmojen hämmästellessä, miten tuokin äijä on lopputaisteluun eksynyt. Ykkösessäkin on komediaa ja koiruuksia, mutta se on yhä helpompi ottaa vakavasti maailmanlopun skenaariona kuin tämä kärkevämpi, värikkäämpi ja selvästi lyhyempi "sattumus".

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rammsteinin kitarist... Star Wars -sarja pää... >

Keskustelut (1 viestiä)

Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.12.2018 klo 21.36 1 tykkää tästä

Meille alkuperäisen X-Filesin faneille ja muutenkin aidoille ja ylivertaisille ihmisille se ensimmäinen(kin) Independence Day oli jo silloin ainoastaan halveksuttavaa ja myötähäpeää herättävää elokuvaviihdettä.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova