Tuorein sisältö

Star Trek: Discovery, osa 27: imeskele rihkamakaupan lyhtyjä, niin kasvat

03.07.2019 klo 23.50 | Luettu: 2632 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2: Jakso 12
Through the Valley of Shadows


Aikakristallit kuulostivat libyalaisten terroristien plutoniumia kätevämmiltä aikakoneen pattereilta. Ne ovat myös ennustuskeino, vauvalannoite ja Mordorin tyylisen laavafantasian hohtava sisustuselementti. Kristallien vartija on puoliklingonin ja elefanttimiehettären 5 minuuttia sitten hylätty vauva aikuisena, joten mystinen kähinä ja seremoniamaisuus hänelle sallittakoon.

Se on sekä esiosien että fantasiagenren etäännyttävä, käsikirjoitukselta maistuva klisee, kun sankari (kapteeni Pike) saa vision synkästä kohtalostaan ja päättää jalosti hyväksyä sen. Nykyään kuitenkin uskon sarjan tarvitsevan kaikkea esittelemäänsä. Jäljellä on kauden huipentava tuplajakso. Veikkaan, että kristallia käytetään lähinnä patterityyliin sen aikana, mutta ajassa irrallaan olemista voidaan sivuta myöhemminkin. Horina kohtalon johdatuksesta tuskin johtaa midikloriaanipaljastukseen (tms), mutta ei niin yleisen puheenaiheen tarvitsekaan.

Jakso tempaisee aidosti mukaan vasta viime sekunneilla (kun loppuräminä vaikuttaa alkavan), mutta myös Michaelin & Spökön päätös tutkia satunnaista alusta vaikutti koko ajan alustavan olennaista. Paha tekoäly jatkaa elämänmuotojen aivopesua ja heidän suullaan uhoamista ja sankarit namiskoiden painelua, joten sitten kun Michael pulttaa kommunikaattoriin aikakristallin ja kirjoittaa "deltree tekoäly", se varmasti sanoo "nouu!" ja kaikki on riittävän eläväisesti perusteltua. Toimii.


Keskiarvo 27 jakson jälkeen:


< Jakso 2-11 --- Jakso 2-13 >

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tampereen Blockfest ... The Sandman pääsee v... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova