Tuorein sisältö

The Mandalorian 2-7: Bill Burr pelastaa Star Warsin

11.12.2020 klo 22.00 | Luettu: 5827 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jakso 7:
The Believer


Bill Burr on myöntänyt näyttelevänsä aina itseään. Se on jo ilman vitsejä hilpeää, että hän on eksynyt Star Warsiin. Maksaisin 20 euroa kuussa palvelusta, jonka ainoa sarja kertoo hänen ja Jar Jar Binksin stand-up-kiertueesta (klovniksi ryhtynyt Binks on virallinen idea). Burr on loistava vastavoima myös mandolle, jonka puolesta häpesin taas, kun hän kieltäytyi riisumasta kypärää, vaikka mandalorian-asua ei voi käyttää tehtävässä. Burr sanoo asiat niin kuin ne ovat jopa hittisarjan päähenkilölle.

Viikon fiksisi eli iso, komea ja tarpeeton toimintakohtaus toimii: se ei maistu studiolta, eikä se ole täysin ontto. Pojat huristelevat autolla, jonka kimppuun satunnaiset örkit hyökkäävät Mad Max -henkisesti. Pojat teeskentelevät imperiumin miehiä, joten se näyttäytyy ylväänä, kun stormtrooperit tulevat hätiin. Koska Burr jupisi siitä, kuinka osapuolet ovat pohjimmiltaan samanlaisia, tässä vaikutti olevan vähintään yksi harmaan sävy.

Toivottavasti olet jo katsonut jakson, sillä tämä on yksi harvoista, jotka on mahdollista spoilata. Kuunneltuaan Burrin urputusta kypärästä mando ajautuu tilanteeseen, jossa lapsellinen kiukkuilu on kuolemaksi, joten hän riisuu kypärän. Kylmiä väreitä. Hän on pönttö hoomoilanen, joka ei tajua missä mennään. Burr vaikuttaa pelastavan tilanteen, mutta sitten Burrin on ihan pakko ryhtyä urputtamaan myös imperiumin edustajille. Nauroin ääneen. Tämä on tyydyttävin sessio Disneyn Star Wars -ajalla.

Olin Burrin puolella ja kypärää vastaan jo aiemmin, joten into ei liity siihen, että viime yönä julkistettiin läjä kiinnostavia Star Wars -uutisia, kuten se, että Ahsoka-jakso oli Ahsokan oman sarjan "back door pilot", miltä se näyttikin. Jo viikko sitten fiilikset nousivat, kun mando pakotettiin osaksi tiimiä.

Lopussa on vielä Kloonien hyökkäyksen ääniaaltopommi! Halleluja! Juonihan on taas se, että piu-piu-tehtävä alustaa seuraavaa ja Burr tuskin osallistuu siihen, joten pistetään varovasti vain puoli tähteä bonusta Disneyn aiemman ennätyksen päälle.


Keskiarvo 15 jakson jälkeen:


< Jakso 2-6 --- Jakso 2-8 >

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Marvel-sarjat Ms. Ma... Ritchie Blackmorelta... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Upathetic

12.12.2020 klo 15.55 12 tykkää tästä

Hah ei näitä voi tosissaan lukea... Aikuisella ihmisellä menee tunteisiin kun hahmo ei poista kypäräänsä uskonnollisista syistä. Sen on mikä tekee din djarinista hyvin mielenkiintoisen ja uniikin hahmon. Mitä olen viime aikoina lukenut näitä arvostelijoita sekä suomen että englanninkielellä, niin selväksi on ainakin tullut se että journalistit pyrkivät vihaamaan sitä mitä fanit rakastavat
lainaa
Tapio

12.12.2020 klo 16.09 5 tykkää tästä

Mahtaakohan Jartsa-Pee tulla taas ammattimaisesti tappelemaan kommenttiosioon lukijoiden kanssa ja perustelemaan että miksi hän on oikeassa ja kaikki muut väärässä...
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.12.2020 klo 16.59 2 tykkää tästä

Tämän arvostelun saa tulkita rohkeasti esimerkiksi siten, että Bill Burrin hahmo pelastaa Star Warsin.

Ai mitä, miten pelastaa? No katsos kun. Burrin hahmo sanoo asiat niin kuin ne ovat.

Hahmo ei poista kypäräänsä uskonnollisista syistä? Moni mandalorialainen on kyseenalaistanut sen. Burrin hahmo kyseenalaistaa sen osuvammin. Päähenkilö kehittyy.

Olen pahoillani repliikistä "hän on eksynyt Star Warsiin". Painotan: BURR EI OLE EKSYNYT STAR WARSIIN. Se oli vitsi. Hänet on PALKATTU NÄYTTELEMÄÄN HAHMOA. Se, mitä hän tekee sarjalle, on sarjan tekijöiden harkitsemaa.

Minä en siis ihastunut siihen, että studion seinään reiän räjäyttänyt tyyppi ilmestyy haukkumaan sarjan lyttyyn. Minä pidän tästä jaksosta.

En ilmesty kommenttiosioon tappelemaan, vaan teloittamaan.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova