Tuorein sisältö

Raised by Wolves 1-9: toki kaiken takana on roolipelinoppaan pultattu oksentava irtopää

01.02.2021 klo 23.00 | Luettu: 1529 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 9:
Umbilical


Konkretiaa: raskaana oleva robotti on niin söötti, että elämän jatkuvuudesta piittaavat kerääntyvät ympärille, muiden ollessa uhka toisilleenkin. Naispuolisella piiloateistilla ei ole aikuisia kavereita ja hän on lapsettomuuttaan sureva lääkäri, joten toki hän ryhtyy kätilöksi robottia ensin uhkailtuaan.

Muutkin puolenvaihdokset tulee nieltyä laeista vapaalla planeetalla, vaikken muistaisi aina perusteluja. Lapset ovat nyt selkeästi robottien rinnalla. Vanhinkin eli klassinen partainen sotaorpo on hyvää pataa järkiinsä tulleen isärobon kanssa, vaikkei poika ole luopunut aikuisten uskosta. Kun hänen kätensä työnnetään uskonnollisen kiven liekehtivään anukseen, hän selviää vammoitta - mutta robotin kanssa hän karkaa profeetaksi ryhtymisen sijaan. Ei siinä mitään, mutta osa hahmon matkasta meni ohi.

Sormusaaveen ja katolisen papin risteytys Urkin the town rapist on saanut uuden tarkoituksen raskaana olevan robotin veripussina. Kun robotti skannaa metallisten keräilykorttien koodeja, hän näkee vision puklaavasta kaasunaamarista ja mystisistä munkeista - mutta ei puhuta siitä tänään, sillä the town rapist imaisee veret takaisin robottisikiöstä ja menee super saiyan -tilaan! Hetken pahis mesoaa, mutta nuoret ymmärtävät poistaa repusta toisen robotin irtopään, joten pahiksen kypärä painuu kokoon kuin Kuninkaan paluussa. Näistä syistä jokin saattaa mennä ohi.

Ja kerronta jatkaa laahaamista isojen täkyjen välissä.


Keskiarvo 9 jakson jälkeen:


< Jakso 1-8 --- Jakso 1-10 >

Katsottu: HBO Nordic

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Emilio Estevez on yh... Bättre Folk, 10 vuot... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova