Tuorein sisältö

She-Hulk: Attorney at Law 1-3: nainen juristina, ei Hulkia

01.09.2022 klo 22.50 | Luettu: 2031 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 3:
The People vs. Emil Blonsky


Tekijät varoittivat, ettei oikeussalidraama ole heidän vahvuutensa, ja nyt he todistavat asian lapsen logiikkaa edustavilla juonilla, joista toisen olisi pitänyt päättyä viimeksi ja toinen jää joutavaksi.

Tim Roth jatkaa Kuvotuksena (Abomination), joka kuvottavasti harrastaa haikuja ja haaremeita, mutta on vaaraton mestari Wongin mukaan. Ehdonalaiskuulustelu on jatkoa viime syksyn Shang-Chin taustatapahtumille. Ideaalista olisi taustoittaa relevantteja käänteitä (ehkä luovan julkaisuaikataulun keinoin), mutta hahmojen esittäminen eri valossa on mukavaa. Ongelma on se, että 45 minuutin hömppäjuoni on jaettu 22 minuutin jaksoiksi. Viikon tauon ja muiden rytmiongelmien johdosta tilanne käy vanhaksi.

B-juonessa She-Hulkin firman pitää todistaa, ettei eräs narsisti voinut tietää, että hän deittaili muodonmuuttajamummoa, eikä julkkisräppäriä. Potentiaalia piisaa (esim. Mystique kykenee mm. yllätyskikkeliin, jota She-Hulkin vihaajat pelkäävät), mutta ratkaisu sisältyi jo edelliseen lauseeseen.

Status quo on yhä määrittelemättä. Päähenkilö viettää niukasti aikaa vihreänä ja vihreys on yhä hänelle kiusallista, mutta juuri kun alat pillittää, ettei jaksossa ollut She-Hulkia "ollenkaan", loppuun tungetaan tappelu katunilkkejä vastaan ja lopputekstitwerkkausta, joten fiilistellään äkkiä, että saaga onkin raiteilla.

Some juhlii innokkaimmin 1. ja 3. jaksojen lopputekstikohtauksia ja itse tykkäsin keskimmäisestäkin. Tämä ilmiö ja muut rytmiongelmat ovat tuttuja muista Marvel-sarjoista, joten jokin mättää johtoportaassa.


Keskiarvo 3 jakson jälkeen:


< Jakso 1-2 --- Jakso 1-4 >

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Rammstein jälleen Su... Kuva kertoo totuuden... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

panu

02.09.2022 klo 08.27 33 tykkää tästä

"esim. Mystique kykenee mm. yllätyskikkeliin, jota She-Hulkin vihaajat pelkäävät"

Sieltä se kikkeli nyt odotetusti tuli. Tuo lause antaa myös ymmärtää, että Peltonen She-Hulkin fanina tykkää kikkeleistä, mikä ei sekään kyllä juuri yllätä.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.09.2022 klo 18.23

Kyseinen lause antaa ymmärtää, että tykkäysbottimiesoletettu on onnistunut lisäämään itsensä narratiiviin.
lainaa
Gunnar

02.09.2022 klo 18.36 18 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Kyseinen lause antaa ymmärtää, että tykkäysbottimiesoletettu on onnistunut lisäämään itsensä narratiiviin.


Kiistätkö tosissasi tuon oletuksen? Olen itsekin jo hyvin pitkään havainnut vastaavaa kirjoitustesi pohjalta. Kyllä sieltä rivien välistä on luettavissa tähän viittaavaa lähes jokaisessa kirjoittamassasi artikkelissa, arvostelussa ym.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.09.2022 klo 18.52

Gunnar kirjoitti:
Kiistätkö tosissasi tuon oletuksen? Olen itsekin jo hyvin pitkään havainnut vastaavaa kirjoitustesi pohjalta. Kyllä sieltä rivien välistä on luettavissa tähän viittaavaa lähes jokaisessa kirjoittamassasi artikkelissa, arvostelussa ym.


Jokaisessa? Omasta mielestäni Muumit Rivieralla -arvostelu oli irtiotto.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova